lauantai, 06.12.2025

MM-kisat 2018

Jalkapallon MM-kisat 2018 pelataan Venäjällä. Puoliaika.com seuraa MM-kisoja aktiivisesti koko kisojen ajan.

Tappioilla aloittaneet Kolumbia ja Puola vastakkain sunnuntai-illassa

Sekä Puola että Kolumbia kärsivät MM-kisojen lohkovaiheen ensimmäisellä kierroksella yllätystappiot H-lohkossa. Sunnuntaina joukkueet ovat vastakkain ja molemmat tarvitsisivat ottelusta voiton. Puola ja Kolumbia olivat ennakkoon...

Video: Kananmunat ja tyynyt lensivät Etelä-Korean kotiinpaluujuhlissa

Kotiinpaluujuhlissa kananmunia ja tyynyjä heitelleet kannattajat osoittivat elkeillään pettymystään joukkueen esityksiä kohtaan. MM-kisoissa F-lohkon kolmannelle sijalle jäänyt Etelä-Korea kaatoi lohkon päätösottelussa Saksan sensaatiomaisesti lukemin 2-0....

Video: Brassitaituri iski upean maalin harjoituksissa

MM-kisoja toistaiseksi vaihtopenkin puolelta seurannut brassitaituri Fred pamautti harjoituksissa upean maalin, jonka Brasilian maajoukkue jakoi virallisella Twitter-tilillään.  Maalin iskenyt Fred on edustanut viimeisen viiden vuoden...

Tite saa jatkaa Brasilian päävalmentajana MM-pettymyksestä huolimatta

Titen jatkosopimus Brasilian maajoukkueen päävalmentajana kestää seuraaviin MM-kisoihin asti. Brasiliaa vuodesta 2016 asti valmentanut Tite on tehnyt neljän vuoden jatkosopimuksen maajoukkueen kanssa. Tämän kesän MM-kisoissa...

Japani Fair Play -pisteillä jatkoon – Kolumbia lohkovoittoon

Fair Play -pisteet nosuvat dramaattisella tavalla pääosaan H-lohkon toista jatkoonmenijää ratkaistaessa. Lohkon voittoon puolestaan kaasutti Kolumbia. Lohkon kärkipaikalta päivään startannut Japani kohtasi lohkon päätösottelussaan Puolan,...
neuer saksa puoliaika

Video: Manuel Neuer teki paluun kentille – Itävalta voitti Saksan

Viime syksystä asti loukkaantuneena ja pelaamatta ollut huippumaalivahti Manuel Neuer palasi kentille lauantaina Saksan paidassa, kun joukkue kohtasi Itävallan. Ottelu päättyi monien yllätykseksi Itävallan...
Brasilia-Serbia 5,00

SUPERTARJOUS: Brasilian voitolle Serbiasta 5,00 kerroin!

Coolbetin uusille asiakkaille on nyt tarjolla SUPERTARJOUS – Brasilian voitolle Serbiasta saa kertoimen 5,00! Brasilia lähtee keskiviikon otteluun selvänä ennakkosuosikkina. Normaali Coolbetin tarjoama kerroin Brasilian...
neymar paluun voittomaali kroatian puoliaika

Video: Neymar teki paluun – heti komea voittomaali Kroatian verkkoon

Brasilia kaatoi Kroatian numeroin 2-0 (0-0) sunnuntaina pelatussa harjoitusmaaottelussa. Paluun kentille tehnyt Neymar pamautti heti komean voittomaalin.  Helmikuun lopusta asti loukkaantumisen takia pois pelikentiltä ollut...
paul pogba omisti välierävoiton puoliaika

Paul Pogba omisti välierävoiton Thaimaassa luolasta selviytyneelle jalkapallojoukkueelle

Ranska eteni sunnuntaina pelattavaan MM-finaaliin! Tiistai-iltana pelatussa jännittävässä välierässä Belgia kaatui numeroin 1-0 (0-0). Ranskan tähtipelaaja Paul Pogba omisti voiton Thaimaassa luolasta selviytyneelle jalkapallojoukkueelle....
kroatia pelivihjeet vedonlyöntivihjeet Jalkapallon MM-kisat 2018 Jalkapallon MM-kisat vedonlyöntianalyysi vetovihje vetovihjeet veikkausvihjeet veikkausvihje brasilian vedonlyönti veikkausvihjeet videotuomari-vakuutus H-lohkossa G-lohkossa C-lohkossa ohko kisojen mm-futisvisa mm-kisojen vedonlyönti

Vetovihjeet MM-kisojen maanantain päiväpeliin Brasilia – Meksiko

MM-kisojen maanantain päiväottelussa kohtaavat Brasilia ja Meksiko. Myöhemmin illalla jatkopaikasta kamppailevat Belgia sekä Japani. Puoliaika julkaisee Accuscore.comin simulaatiohin perustuvat parhaat peli-ideat jokaiseen pudotuspeliotteluun. Seuraavassa...
kroatia pelivihjeet vedonlyöntivihjeet Jalkapallon MM-kisat 2018 Jalkapallon MM-kisat vedonlyöntianalyysi vetovihje vetovihjeet veikkausvihjeet veikkausvihje brasilian vedonlyönti veikkausvihjeet videotuomari-vakuutus H-lohkossa G-lohkossa C-lohkossa ohko kisojen mm-futisvisa mm-kisojen vedonlyönti

Vetovihje MM-kisojen maanantain iltaotteluun Belgia – Japani

MM-kisojen maanantain päiväpelissä kohtaavat Brasilia ja Meksiko. Myöhemmin illalla jatkopaikasta kamppailevat Belgia sekä Japani. Puoliaika julkaisee Accuscore.comin simulaatiohin perustuvat parhaat peli-ideat jokaiseen pudotuspeliotteluun. Seuraavassa...

Välieräparit selvillä – Englanti suvereeni, iltapelistä trilleri

Englanti ja Kroatia etenivät värikkäiden vaiheiden jälkeen välieriin. Hampaaton Ruotsi jäi päiväpelissä kolmen leijonan jalkoihin, ja illan koitoksessa isäntämaa Venäjä taipui rangaistuspotkukilpailussa Kroatialle. Englanti raivasi...

Video: Raúl täyttää 48 vuotta – El Sieten komeimmat maalit Real...

Espanjalainen jalkapalloikoni Raúl täyttää tänään perjantaina 48 vuotta. Oikein hyvää syntymäpäivää tyylikkäälle hyökkääjälegendalle! Raúl eli koko nimeltään Raúl González Blanco muistetaan erityisesti pitkästä urastaan Real...

Gianfranco Zola täyttää 52 vuotta – tässä video hienoimmista maaleista Chelseassa

Italialainen hyökkääjäikoni Gianfranco Zola täyttää tänään 52 vuotta. Oikein hyvää syntymäpäivää Chelsea-legendalle! Sardiniassa syntynyt Gianfranco Zola aloitti uransa Italiassa, mutta siirtyi vuonna 1996 Englannin Valioliigaan...

Heimir Hallgrímsson aikakausi Islannin maajoukkueessa päättyy

Hammaslääkärinä työskentelevä Heimir Hallgrímsson ehti valmentaa Islantia menestyksekkäästi seitsemän vuotta. Islannin jalkapallomaajoukkueen MM-lopputurnaukseen valmentanut Heimir Hallgrímsson luopuu tehtävästään päävalmentajana. Islannin jalkapalloliitto vahvisti asian tiistaina. Hallgrímssonin valmennuksessa...
kroatia pelivihjeet vedonlyöntivihjeet Jalkapallon MM-kisat 2018 Jalkapallon MM-kisat vedonlyöntianalyysi vetovihje vetovihjeet veikkausvihjeet veikkausvihje brasilian vedonlyönti veikkausvihjeet videotuomari-vakuutus H-lohkossa G-lohkossa C-lohkossa ohko kisojen mm-futisvisa mm-kisojen vedonlyönti

Veikkausvihjeet MM-kisat 2018: Espanja pudottaa kisaisännät

MM-kisojen toinen pudotuspelipäivä käynnistyy Espanjan ja kisaisäntä Venäjän kohtaamisella. Iltaottelussa kohtaavat sitten Kroatia ja Tanska. Puoliajan ja Accuscoren veikkausvihjeet löysivät edullisimmat pelivalinnat tänään suosikeista. Espanja...

Video: Saudi-Arabian lentokoneen moottori syttyi palamaan kesken lennon

Pietarista Donin Rostoviin matkanneen Saudi-Arabian jalkapallomaajoukkueen lentokoneen moottori syttyi tuleen kesken ilmalennon, aiheuttaen melkoisen vaaratilanteen. Uhkaavasta tilanteesta selvittiin kuitenkin säikähdyksellä, eikä henkilövahinkoja päässyt syntymään. Joukkueen...

Kisojen ensikertalainen Islanti haastaa Argentiinan

Lauantaina MM-ohjelmassa on tuhti neljän ottelun kattaus. MM-lopputurnauksessa ensimmäistä kertaa esiintyvä Islanti pääsee heti alkajaisiksi kovaan testiin, kun se kohtaa Lionel Messin Argentiinan. Islanti ylitti...
mm-futisvisa

Coolbetin ilmainen MM-Futisvisa – Ennusta ottelutapahtumat ja voita ilmaisvetoja

Yksi Coolbetin MM-kisojen ilmaisista kampanjoista on MM-Futisvisa. Toinen mielenkiintoinen ilmaiskisa on Coolbet League. Kumpaankaan osallistuminen ei maksa mitään, mutta kilpailuista voi silti voittaa hyviä...
Vetovihjeet

Vetovihjeet MM-kisat 2018: Tanskan kisat päättyvät tänään

MM-kisojen toinen pudotuspelipäivä käynnistyy Espanjan ja kisaisäntä Venäjän kohtaamisella. Iltaottelussa kohtaavat sitten Kroatia ja Tanska. Puoliajan ja Accuscoren vetovihjeet löysivät edullisimmat pelivalinnat tänään suosikeista. Kroatia...
serbia costa rican kolarovilta kolarov puoliaika

Video: Serbia otti voiton Costa Ricasta – Kolarovilta komea vaparimaali

MM-kisojen E-lohko potkaistiin käyntiin sunnuntai-iltapäivällä, kun Costa Rica ja Serbia kohtasivat. Serbian Aleksandar Kolarovilta nähtiin hieno voittomaali. Ottelun avausjakso oli vauhdikas, mutta maaleja ei nähty....

Argentiinan jatkopaikan kohtalo ratkeaa tiistai-iltana

Tiistaina pelataan loppuun lohkovaihe C- ja D-lohkoissa. Lionel Messillä ja Argentiinalla on tiukka paikka, sillä päästäkseen jatkoon maan on pakko voittaa Nigeria. Sekään ei...

Mohamed Salah mukana Egyptin lopullisessa MM-joukkueessa

Koko jalkapallomaailma on henkeään pidättäen seurannut viimeisen parin viikon ajan, miten Egyptin tähti Mohamed Salah toipuu loukkaantumisestaan. Mestarien liigan finaalissa olkapäänsä loukanneen Salahin tilanteesta...

Alle 20-vuotiaiden MM-kisat käynnistyivät – seuraa kisoja Ylellä!

Alle 20-vuotiaiden MM-kisat käynnistyvät eilen Puolassa neljän ottelun voimin. Yle televisioi jokaisena ottelupäivänä yhden pelin.  Kisojen avauspäivänä Sengal kaatoi Tahitin 3-0, Kolumbia kisaisäntä Puolan maalein...

Video: Kroatia voitti Venäjän rangaistuspotkuilla – fanit hullaantuivat!

Kroatian MM-välieräpaikan varmistuminen rangaistuspotkuilla lauantai-iltana käynnisti juhlat pääkaupunki Zagrebin valtavassa kisakatsomossa. Kroatia voitti lauantaina kisaisäntä Venäjän rangaistuspotkukilpailussa ja eteni MM-turnauksessa neljän parhaan joukkoon. MM-välieräpaikka on...

Video: Maxi Rodriguez tykitti MM-kisojen 2006 upeimman osuman

Maxi Rodriguez tykitti Saksan MM-kisoissa vuonna 2006 huiman maalin tyylipuhtaalla volleylla. Argentiina eteni tuolla maalilla neljännesvälieristä jatkoon. Argentiinan tie nousi kuitenkin pystyyn seuraavalla kierroksella...

Video: Caballeron emämunaus löi alkutahdit Kroatian juhlille

Kroatia jyräsi D-lohkon ottelussa Argentiinan yli tylysti maalein 3-0. Ottelun käännekohdaksi muodostui Willy Caballeron karmea virhe ottelun toisella jaksolla. Ottelun ensimmäinen vaarallinen maalipaikka aukesi heti...

Perjantaina kolme matsia – jatkuuko Islannin hyvä vire?

Islanti aloitti MM-turnauksen yllätyksellä, kun se kykeni tasapeliin Argentiinan kanssa. D-lohko muuttui erittäin mielenkiintoiseksi, kun Argentiina hävisi torstaina Kroatialle. Nyt Islannin ja Nigerian perjantaisessa...
lukaku belgia egyptin puoliaika

Video: Belgia kaatoi Egyptin 3-0 – Lukaku, Hazard ja Fellaini maalinteossa

Viikon päästä torstaina käynnistyviin MM-kisoihin valmistautuvat Belgia ja Egypti kohtasivat harjoitusmaaottelussa keskiviikkoiltana. Belgia kaatoi Egyptin numeroin 3-0 (2-0).  Belgia meni johtoon 28. minuutilla, kun Romelu...
Germany f-lohkon puoliaika

Saksa aloittaa mestaruuden puolustamisen sunnuntaina

Sunnuntaina MM-ohjelmassa on kolme ottelua. Vuoden 2014 maailmanmestari Saksa on yksi kisojen ennakkosuosikeista myös Venäjällä. Ensimmäisessä ottelussaan Saksa saa vastaansa vahvat karsinnat pelanneen Meksikon.  Saksa...

Iran haastaa Espanjan keskiviikon iltaottelussa

Keskiviikkona pelataan B-lohkossa kaksi mielenkiintoista ottelua, kun toisensa kohtaavat Portugali ja Marokko sekä Iran ja Espanja. A-lohkossa Uruguay hakee turnauksen toista voittoa Saudi-Arabian kustannuksella. B-lohkossa...

Välipäivien odotus on ohi – puolivälierät käyntiin perjantaina!

Kahden välipäivän jälkeen Venäjän MM-kisoissa päästään taas tositoimiin, kun puolivälierät käynnistyvät. Perjantaina tarjolla on kaksi huippukiinnostavaa matsia. Perjantain otteluissa toisensa kohtaavat Uruguay ja Ranska sekä...
45-vuotias puoliaika

Egyptin 45-vuotias maalivahti Essam El-Hadary tekemässä MM-kisahistoriaa

Maanantaina saatiin ilouutisia, kun tähtihyökkääjä Mohamed Salah nimettiin Egyptin MM-ryhmään. Samaan nippuun nimettiin myös 45-vuotias maalivahti Essam El-Hadary, josta on tulossa vanhin MM-kisoissa esiintyvä...

Kuka menee finaaliin? – Ranska ja Belgia vastakkain ensimmäisessä välierässä

MM-kisoissa ratkotaan nyt finaalijoukkueet, kun välierät käynnistyvät tiistaina. Ensimmäisessä välierässä kohtaavat Ranska ja Belgia. Yksi asia on varma: Venäjän MM-kisojen mestari tulee Euroopasta. Eurooppalaiset joukkueet...
Egypt v Congo -salah mm-kisoissa

Video: Mohamed Salah ratkaisee Egyptille paikan MM-kisoissa

Egypti on kehissä tänään MM-kisoissa ja vastassa on Uruguay. Palvottu sankari Mohamed Salah täyttää tänään perjantaina 26 vuotta. Hyvää syntymäpäivää rakastetulle legendalle! PERJANTAIN OTTELUT: Klo 15.00:...

E-lohko on keskiviikkona vielä kolmen maan kauppa

Keskiviikkoillassa nähdään tiukka taistelu jatkopaikoista, kun kaksi lohkoa pelataan päätökseen. E-lohko on ennen päätöskierrosta tasainen ja vain Costa Rica on menettänyt mahdollisuutensa jatkoon. Myös...
saksa on lyöty meksiko voitti saksan puoliaika

Video: Mahtavasti pelannut Meksiko kaatoi Saksan!

MM-kisojen F-lohko käynnistyi sunnuntaialkuiltana - ja millä tavalla. Upeasti pelannut Meksiko kaatoi hallitsevan maailmanmestarin Saksan numeroin 0-1 (0-1)! Meksiko oli avausjaksolla kerrassaan loistava ja Saksa...

Luis Enrique ottaa Espanjan maajoukkueen komentoonsa

Luis Enrique on nimitetty Fernando Hierron seuraajaksi Espanjan jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana. Espanjan jalkapalloliitto vahvisti maanantaina, että Luis Enrique on valittu Espanjan maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi. 48-vuotias Enrique on urallaan...
kroatia pelivihjeet vedonlyöntivihjeet Jalkapallon MM-kisat 2018 Jalkapallon MM-kisat vedonlyöntianalyysi vetovihje vetovihjeet veikkausvihjeet veikkausvihje brasilian vedonlyönti veikkausvihjeet videotuomari-vakuutus H-lohkossa G-lohkossa C-lohkossa ohko kisojen mm-futisvisa mm-kisojen vedonlyönti

Jalkapallon MM-kisojen 2018 – vedonlyöntiennakko

Jalkapallon MM-kisat 2018 käynnistyvät torstaina 14.6. Venäjällä, kun kisaisäntä kohtaa kisojen avausottelussa Saudi-Arabian. Accuscore on arvioinut joukkueiden voimasuhteet ja simuloinut kaikki tulevat ottelut. Accuscore...
kanen lukakun belgia tunisia lukaku puoliaika

Belgian tähdet löivät Tunisian maanrakoon

Juhannuslauantain ensimmäisessä MM-kisaottelussa nähtiin totaalinen ylikävely ja maalijuhla, kun G-lohkossa Belgia takoi Tunisian verkkoon peräti viisi maalia ja voitti pelin lopulta 5-2 lukemin. Belgia aloitti...

Suositellut

Seuraa meitä somessa

10,990FanitTykkää
1,025SeuraajatSeuraa
2,304SeuraajatSeuraa