Kisojen ensikertalainen Islanti haastaa Argentiinan

Lauantaina MM-ohjelmassa on tuhti neljän ottelun kattaus. MM-lopputurnauksessa ensimmäistä kertaa esiintyvä Islanti pääsee heti alkajaisiksi kovaan testiin, kun se kohtaa Lionel Messin Argentiinan.

Islanti ylitti odotukset jo pelkästään selvittämällä tiensä suoraan karsinnoista MM-kisoihin. Nyt väkiluvultaan kisojen kaikkien aikojen pienin maa pääsee heti alkajaisiksi mittaamaan tasoaan toden teolla Argentiinan kanssa. Argentiina on D-lohkon selvä ennakkosuosikki, mutta varsinkin avausottelussa yllätykset ovat mahdollisia.

Ison ja pienen jalkapallomaan kohtaaminen on myös lauantain ensimmäinen ottelu C-lohkon Ranskan ja Australian välillä. Valmentajaa hiljattain vaihtaneelta ja niukasti kisoihin selvinneeltä Australialta ei odoteta tämän kesän MM-näyttämöllä ihmeitä, mutta Ranska ei saa sortua aliarvioimaan avausottelunsa vastustajaa. Tehoja heti kisojen alussa odotetaan erityisesti Antoine Griezmannilta, joka on yksi suosikeista voittamaan maalikuninkuuden.

C-lohkon toisessa ottelussa vastakkain ovat Peru ja Tanska. Ennakko-odotuksissa joukkueet taistelevat keskenään lohkon kakkossijasta ja jatkopaikasta ennakkosuosikki Ranskan takana. Peru uhkuu varmasti näyttöhaluja, sillä maa esiintyi lopputurnauksessa edellisen kerran vuonna 1982. Tanskalta mielenkiintoinen seurattava on keskikenttämies Christian Eriksen, joka oli karsinnoissa hyvässä maalivireessä.

Lauantai-illan päättää Kroatian ja Nigerian ottelu D-lohkossa. Kroatialla on kasassa loistava joukkue, mutta sisäiset ristiriidat varjostavat joukkueen kisoja. Ensimmäinen ottelu Nigeriaa vastaan antaa jo osviittaa siitä, pystyykö Kroatia pelaamaan tehokasta yhteispeliä.

Nigeria jyräsi jo karsinnoissa tieltään kovia maita, ja pyrkii varmasti jatkamaan voittokulkuaan myös lopputurnauksessa. Joukkueen heikko kohta on kuitenkin maalivahtipeli, joten puolustus saa olla tarkkana, kun Kroatian vahva keskikenttä järjestelee maalintekopaikkoja Nigerian maalille.

Lauantain matsit:

Klo 13.00: Ranska-Australia
Klo 16.00: Argentiina-Islanti
Klo 19.00: Peru-Tanska
Klo 22.00: Kroatia-Nigeria

Lue lisää MM-uutisia TÄÄLTÄ.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän