Japani Fair Play -pisteillä jatkoon – Kolumbia lohkovoittoon

Fair Play -pisteet nosuvat dramaattisella tavalla pääosaan H-lohkon toista jatkoonmenijää ratkaistaessa. Lohkon voittoon puolestaan kaasutti Kolumbia.

Lohkon kärkipaikalta päivään startannut Japani kohtasi lohkon päätösottelussaan Puolan, joka oli varmistanut jo jatkopelien ulkopuolelle jäämisen. Kisojen päättyminen alkulohkoon ei hidastanut Puolaa, joka pyrki viimeiseen asti kiusaamaan jatkoon etenevää vastustajaansa.

Ottelun ainut maali nähtiin reilun tunnin pelin jälkeen, kun seuratasolla englantilaista Southamptonia edustava Jan Bednarek ohjasi Rafal Kurzawan keskityksen ohi Eiji Kawashiman.

Maalin jälkeen Japanin jatkohaaveet joutuivat veitsen terälle, jonka myötä ottelun loppu meni lähinnä seisoskeluksi, japanilaisten varmistellessa parempaa maalieroa itselleen.

Kun Kolumbia kaatoi Senegalin toppari Yerry Minan turnauksen toisella maalilla lukemin 1-0, alkoi kisajärjestäjillä melkoinen lasku-urakka. Kolmen ottelun jälkeen Kolumbia oli lohkon ykkönen kuudella pisteellä, Japanin ja Senegalin jakaessa toisen sijan neljällä pisteellä. Kun tasapisteisiin päätyneen kaksikon maaliero, keskinäinen ottelu tai tehdyt maalitkaan eivät tuoneet ratkaisevaa eroa, haettiin ratkaisua Fair Play -pisteistä.

Fair Play -pisteitä tutkittaessa Japanin lukema oli -4 ja Senegalin -6, joten kaksi keltaista korttia vähemmän turnauksen aikana ottanut Japani eteni Kolumbian seuraksi jatkopeleihin. Samalla Japanista tuli ainut jatkopeleihin selvinnyt Aasian maa.

Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Kolumbia saa vastaansa G-lohkon kakkosen, Japanin haastaessa saman lohkon voittajan.

– – 

Coolbetin kertoimet illan otteluihin: 

Illan matsien ennakon löydät täältä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän