Välipäivien odotus on ohi – puolivälierät käyntiin perjantaina!

ROSTOV ON DON, RUSSIA - JULY 02: Marouane Fellaini of Belgium is seen during the 2018 FIFA World Cup Russia Round of 16 match between Belgium and Japan at the Rostov Arena Stadium in Rostov On Don, Russia on July 02, 2018. (Photo by Sebnem Coskun/Anadolu Agency/Getty Images)

Kahden välipäivän jälkeen Venäjän MM-kisoissa päästään taas tositoimiin, kun puolivälierät käynnistyvät. Perjantaina tarjolla on kaksi huippukiinnostavaa matsia.

Perjantain otteluissa toisensa kohtaavat Uruguay ja Ranska sekä Brasilia ja Belgia. Etenkin Ranska ja Brasilia kantavat harteillaan ennakkosuosikin paineita, mikä on näissä kisoissa osoittautunut monen maan kohtaloksi.

Ranska on tällä hetkellä yksi suurimmista suosikeista voittamaan koko turnauksen, sillä poissa pelistä ovat jo esimerkiksi Argentiina ja edellisten kisojen mestari Saksa. Ranska on pelannut tähän mennessä hyvin ja osoittanut, että joukkueesta löytyy taitoa joka osa-alueella.

Ensimmäisen pudotuspelikierroksen ottelu Argentiinaa vastaan antoi osviittaa siitä, mihin Ranska näissä kisoissa kykenee. Ottelun maali-ilottelussa pisimmän korren veti nuori hyökkääjä Kylian Mbappe, joka juoksi Argentiinan sekaisin. Ranskan joukkue on hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruuden sähäkkyyttä, jonka päävalmentaja Didier Deschamps saa pelaamaan yhteen.

Uruguayn tilanne ei ole yhtä auvoinen. Joukkue pelasi hyvän pudotuspelimatsin Portugalia vastaan ja eteni jatkoon 2–1-voitolla. Edinson Cavani loukkasi kuitenkin itseään ottelussa ja joutui jättämään kentän. Cavani oli loukkaantumiseensa mennessä ehtinyt tehdä jo kaksi maalia Portugalin verkkoon ja on ehdottomasti Uruguayn tärkeimpiä pelaajia.

Mikäli Cavani ei ole pelikunnossa perjantaina, jättää hän ison loven Uruguayn hyökkäykseen. Ranska on jo muutenkin ottelussa ennakkosuosikki, joten Uruguay tarvitsisi kaiken mahdollisen tulivoiman Luis Suarezin rinnalle.

Belgia haastaa Brasilian 

Brasilia on toinen kisojen suuri voittajasuosikki. Myös Brasilia eteni vakuuttavasti puolivälieriin, kun se kaatoi Meksikon neljännesvälierissä suvereeniin tyyliin 2–0. Brasilian kisat alkoivat vaisusti tasapelillä Sveitsiä vastaan, mutta sen jälkeen vauhti on kiihtynyt tasaisesti. Myös joukkueen supertähti Neymar on alkanut löytää maalivireensä.

Brasilian vahvuudet ovat varsinkin hyökkäyksessä, josta löytyy Neymarin lisäksi Philippe Coutinhon, Gabriel Jesuksen ja Willianin kaltaisia nimiä. Meksiko-ottelun alussa näytti siltä, että brassihyökkääjät olisivat törmänneet Meksikon hyvään puolustukseen, mutta pelin kuluessa brasilialaiset löysivät aseet maalintekoon.

Belgia nousi alkulohkossaan voittajaksi, mikä tarkoitti sitä, että puolivälierävaiheessa se saisi vastaansa todennäköisimmin Brasilian, kun taas lohkokakkoseksi sijoittunut Englanti pelaa nyt Ruotsia vastaan.

Neljännesvälierä Japania vastaan oli pitkään koitumassa Belgian kohtaloksi, mutta joukkue nousi kahden maalin tappioasemasta voittoon aivan ottelun viimeisessä hyökkäyksessä. Vaihdosta kentälle tulleet Marouane Fellaini ja Nacer Chadli nousivat dramaattisessa ottelussa ratkaisijoiksi ja sekä Eden Hazard että Romelu Lukaku olivat tärkeässä roolissa järjestelemässä maaleja.

Belgialla on joukkueessaan loistavia pelaajia ja kaikki mahdollisuuden Brasilian kaatamiseen, jos se löytää lääkkeitä Japani-pelin ongelmiinsa. Brasilia on kuitenkin ottelussa ennakkosuosikki.

_ _

Perjantain MM-matsit

Pe 6.7. klo 17.00: Uruguay–Ranska
Pe 6.7. klo 21.00: Brasilia–Belgia

Lue lisää: MM-kisat 2018

Coolbetin kertoimet:

Edellinen artikkeliJalkapallon MM-kisat 2018 puolivälierät: Brasilia – Belgia
Seuraava artikkeliEnsimmäinen askel uudella uralla – Mikael Forssell HJK:n akatemiavalmentajaksi

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän