Iran haastaa Espanjan keskiviikon iltaottelussa

Keskiviikkona pelataan B-lohkossa kaksi mielenkiintoista ottelua, kun toisensa kohtaavat Portugali ja Marokko sekä Iran ja Espanja. A-lohkossa Uruguay hakee turnauksen toista voittoa Saudi-Arabian kustannuksella.

B-lohkossa tilanne on ensimmäisten pelien jälkeen erittäin mielenkiintoinen. Portugali ja Espanja pelasivat keskinäisessä ottelussaan tasapelin, ja lohkoa johtaa Iran, joka kukisti omassa matsissaan Marokon. Iran on siis loistavassa tilanteessa, sillä kolmen pisteen turvin se voi ennakkoluulottomasti lähteä haastamaan lohkon ennakkosuosikkeja Espanjaa ja Portugalia.

Keskiviikkona Iran kohtaa Espanjan illan päättävässä ottelussa. Joukkue ei ollut Marokkoa vastaan hallitseva osapuoli ja sen 1–0-voittomaalikin oli Marokon oma maali. Iran pääsi kuitenkin Marokkoa vastaan muutamiin vaarallisiin vastahyökkäyksiin, ja ne ovat joukkueen ase myös taitavaa Espanjaa vastaan. Espanjalla puolestaan alkaa olla pientä painetta voittaa. Etenkin, jos Portugali nappaa voiton omassa kamppailussaan iltapäivällä.

Portugalin ja Marokon kohtaamisesta tulee kiinnostava, sillä Marokko pelasi Irania vastaan etenkin ensimmäisellä jaksolla rohkeaa ja viihdyttävää hyökkäyspeliä. Jos Marokko jatkaa hyökkäävää peliään myös Portugalia vastaan, se ajaa itsensä varmasti ongelmiin. Portugalin hyökkäys Cristiano Ronaldon johdolla käyttää varmasti hötkyilyt puolustuspäässä hyödykseen. Toisaalta Espanja osoitti, että Portugalinkin puolustus on murrettavissa.

Keskiviikkona pelataan myös A-lohkon ottelu Uruguay ja Saudi-Arabian välillä. Saudi-Arabia ja avausottelussaan täysin Venäjän jalkoihin, eikä vastustaja toiseen otteluun ole ainakaan helpompi. Uruguay on lohkon ennakkosuosikki, vaikka ensimmäinen ottelu Egyptiä vastaan ei ollutkaan vielä ilotulitusta. Saudi-Arabian pitäisi kuitenkin olla kohtuullisen helppo pala Uruguaylle.

Keskiviikon MM-ottelut:

Ke 20.06. klo 15.00: Portugali–Marokko
Ke 20.06. klo 18.00: Uruguay–Saudi Arabia
Ke 20.06. klo 21.00: Iran–Espanja

Lisää luettavaa: MM-kisat 2018

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here