Meksikon MM-kisat 1986 – Jumalan käsi iskee

Diego Maradona jumalan käsi puoliaika

Vuoden 1986 turnaus piti alun perin käydä Kolumbiassa, mutta maalla ei lopulta ollutkaan varaa kisojen järjestämiseen. Niinpä Meksikosta tuli ensimmäinen maa, joka sai kisat järjestettäväkseen jo toisen kerran.

Argentiina dominoi kisoja Diego Maradonan johdolla. Kisoissa nähtiin myös kaksi MM-historian kuuluisinta maalia.

Meksikon kisoihin lähdettiin neljän vuoden takaa tutulla joukkuemäärällä, kun turnaukseen osallistui 24 maata. Pelisysteemiä oli kuitenkin muutettu siten, että pudotuspeleihin pääsi 16 parasta joukkuetta ja pudotuspelivaiheen lohkoista oli luovuttu. Kisojen päänäyttämönä toimi Azteca-stadion, jonka lehtereille mahtui 115 000 katsojaa.

Jumalan käsi

Argentiinan Diego Maradona oli 1986 kisoissa parhaimmillaan, ja turnaus muistetaan erityisesti Maradonan näytöksestä puolivälierissä Englantia vastaan. Toisen jakson alussa nähtiin niin kutsuttu ”Jumalan käsi”, kun Maradona hyppäsi roikkupalloon ja pukkasi pallon maaliin kädellään.

Maali hyväksyttiin englantilaisten protestoinnista huolimatta.

Maradonan toinen osuma samassa ottelussa ei sitten jättänytkään enää sijaa valituksille. Argentiinan tähti harhautteli koko Englannin puolustuksen solmuun ja viimeisteli MM-historian kauneimmaksi tituleeratun osuman.

Diego Maradona jumalan käsi puoliaika

Alkulohkojen yllättäjiin kuuluivat Tanska ja Marokko. Marokko voitti oman kivikovan alkulohkonsa, jossa pelasivat myös Englanti, Puola ja Portugali. Tanska puolestaan nosti alkulohkon esityksillään itsensä jopa yhdeksi kisojen ennakkosuosikeista. Molempien joukkueiden tiet katkesivat kuitenkin lopulta pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.

Isäntämaa Meksiko voitti oman alkulohkonsa ja raivasi tieltään vielä Bulgarian, mutta puolivälierissä isännät putosivat jatkosta tappiolla Länsi-Saksalle. Myös Brasilian kaunista jalkapalloa pelannut joukkue joutui jälleen pettymään, kun se kärsi tappion Ranskalle rangaistuslaukauksilla puolivälierissä, kisojen parhaaksi otteluksi arvioidussa kamppailussa.

Välierissä nähtiin uusinta neljän vuoden takaisista kisoista, kun Ranska ja Länsi-Saksa tavoittelivat jälleen finaalipaikkaa. Ranska ei saanut himoitsemaansa revanssia vaan joutui jälleen tyytymään pronssiotteluun. Tällä kertaa Ranska kuitenkin sai palkinnoksi pronssimitalit, kun se kaatoi Belgian jatkoajalla maalein 4–2.

MM-finaali 1986

Länsi-Saksa sai finaalissa vastaansa Argentiinan, joka oli edennyt loppuotteluun voittamalla välierissä Belgian 2–0. Finaali ratkesi vasta viimeisillä minuuteilla, kun Jorge Burruchaga viimeisteli 3–2 voittomaalin Argentiinalle. Maradona jäi loppuottelussa maaleitta, mutta veti jatkuvasti puoleensa Saksan pelaajia ja teki tilaa joukkuetovereilleen.

”Tänään Argentiina osoitti olevansa maailman paras joukkue”, kuuluivat Maradonan sanat mestaruuden ratkettua.

Edellinen artikkeliVideo: Konkarimaalivahti Simon Mignolet esitti upean torjunnan Belgian liigassa
Seuraava artikkeliItalian MM-kisat 1990 – Länsi-Saksan viimeinen näytös

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän