Video: Ilves voitti SJK:n Suomen Cupissa – Mosalle ulosajo debyytissään
Ilves kaatoi SJK:n Suomen Cupin ottelussa viikonloppuna. SJK:n uudelle keskikenttähankinta Mosalle näytettiin punaista korttia.
Ilves voitti ottelun numeroin 2-1 (1-0). Tamperelaisten maaleista vastasi kaksi kertaa...
Video: Eero Markkaselle avausmaali Indonesiassa – ratkaisi jatkopaikan
Eero Markkanen iski ensimmäisen virallisen maalinsa Indonesiassa, kun PSM Makassar eteni jatkoon maansa cupissa.
Jo tammikuussa harjoitusottelussa maalinteossa onnistuneen Markkasen puskumaali syntyi ottelun 68. minuutilla,...
Kuva: Kasvoille tallominen aiheutti hurjaa jälkeä Championshipissä
Kasvoille tallominen säikäytti yleisön ja muut pelaajat Aston Villan ja Readingin välisessä Mestaruussarjan ottelussa.
Tapahtumien keskiöön nousivat Aston Villan paidassa debytoinut puolustaja Tyrone Mings sekä...
Klassikkovideo: 59 vuotta täyttävä Joachim Löw sujauttaa käden housuun ja nuuhkaisee
Tänään sunnuntaina 59 vuotta täyttävä saksalaisvalmentaja Joachim Löw herätti suurta kummastusta vuoden 2016 EM-kisoissa.
Kun kansainvälinen kuvayhteys poimi kesken Saksan ja Ukrainan välisen ottelun ruutuun...
Lukas Hradeckyn Bayer Leverkusen kaatoi Bayern Münchenin!
Bayer Leverkusen kaatoi Bayern Münchenin lauantaina Saksan Bundesliigassa! Lukas Hradecky oli tuttuun tyyliin kotijoukkueen maalinsuulla.
Hradecky esitti jälleen vahvoja otteita, kun Bayer Leverkusen voitti kotikentällään...
Glen Kamaran siirto Steven Gerrardin alaisuuteen aikaistui
Kamara siirtyy Steven Gerrardin valmentaman Glasgow Rangersin riveihin jo nyt, vaikka alun perin siirron piti tapahtua vasta kesällä.
Sosiaalisessa mediassa ehdittiin hetkellisesti maalailla jo uhkakuvia...
Viikon Valiovihje: Chelsea vaikeuksissa myös Huddersfieldiä vastaan?
Valioliigaan keskittyvä vihjepalvelu, Valiovihje, tarjoaa viikonlopun maukkaimman peli-idean Puoliaika.comin lukijoille. Viime kierroksella murskatappion kärsinyt Chelsea saa kotonaan vastaansa sarjajumbo Huddersfieldin.
Kesällä Chelseaan siirtynyt Maurizio Sarri sai...
Huikea julkaisuvideo sen kertoo – Peter Crouch palaa Valioliigaan!
Toissapäivänä 38-vuotta täyttänyt Peter Crouch palaa Valioliigaan Burnleyn paidassa. Sopimus kattaa loppukauden.
Vuodesta 2011 Stoke Cityä edustanut yli kaksi metrinen Crouch liittyy loppukauden ajaksi putoamista...
Newcastle jysäytti siirtoennätyksensä rikki – jääkö Rafa Benitez?
Valioliigaseura Newcastle United jysäytti siirtoikkinan loppuhetkillä uuden siirtoennätyksensä hankkimalla Miguel Almironin.
Valioliigan alimmassa keskikastissa majaileva, ja putoamista vastaan taisteleva Newcastle maksoi MLS-seura Atlanta Unitedista saapuvasta...
Kohupelaaja jatkaa Veikkausliigassa – Moshtagh Yaghoubi SJK:hon
Viime kauden lopulla HJK:sta kenkää saanut kohupelaaja Moshtagh "Mosa" Yaghoubi jatkaa uraansa Seinäjoella.
Viime kaudella Mosa ehti pelata HJK:n paidassa kaikki kilpailut mukaan lukien 36...
Chelsea romahti totaalisesti – toisella jaksolla neljä maalia omiin!
Tiukasti Mestarien liigaan oikeuttavista paikoista yhdessä Arsenalin ja ManU:n kanssa taisteleva Chelsea romahti totaalisesti.
Chelsean vierailusta Bournemouthin Dean Courtille odotettiin sinipaitojen näytöstä. Valioliigan tämän hetken...
Video: Tasuriin jäänyt Liverpool piti mestaruustaiston vielä auki
City tarjosi Liverpoolille avaimia taivaaseen, mutta tasuriin jääneet punapaidat pitivät mestaruustaiston avoinna.
Kun Manchester City kärsi tiistaina yllättävän 2-1 tappion Newcastlen vieraana, antoi se käytännössä...
Siirtyykö Perparim Hetemaj? – jättänyt italialaislähteiden mukaan siirtopyynnön
Perparim Hetemaj on jälleen siirtohuhuissa. Chievoa edustavaa Hetemajta viedään viime kesän tapaan Parman riveihin.
Muun muassa suuret italialaismediat La Gazzetta dello Sport sekä Sky Italia...
Viasatin urheilukanavat katsottavissa ilmaiseksi koko viikonlopun ajan!
Viasatin kanavilla tarjolla jalkapalloa ilmaiseksi koko viikonlopun! Muun muassa Teemu Pukin Norwich kehissä lauantai-iltana.
Ohjelmistossa on muun muassa viisi Valioliigamatsia, Englannin Mestaruussarjaa, Bundesliigaa, Ligue 1:stä,...
Video: Kauden nopein maali ei riittänyt – Manchester Citylle shokkitappio
Vaikka City siirtyi pikamaalilla johtoon tiistain ottelussa, oli tuloksena todellinen shokkitappio Newcastlea vastaan.
Taivaansinisten argentiinalaistähti Sergio Agüero siirsi vierailijat 0-1 johtoon, kun ottelu oli ehtinyt...
Järkyttävää dominointia – 15 ottelun maaliero 261-0!
Benfican vastikään perustettu naisten joukkue on esittänyt huikaisevaa dominointia maansa ykkösdivarissa kuluvalla kaudella.
Ensimmäistä kauttaan pelaava Benfican naisten joukkue on aloittanut taipaleensa melkoisella tavalla. 15...
Saku Ylätupa jättää Ajaxin – siirtyy Ruotsin mestariseuran riveihin
Tammikuussa Huuhkajissa debytoinut Saku Ylätupa on solminut nelivuotisen sopimuksen Tukholman AIK:n kanssa.
Suomessa HJK:ta ja RoPSia edustanut Ylätupa siirtyi helsinkiläisseurasta Ajaxiin kesällä 2017. Amsterdamissa Suomen...
Peter Crouch täyttää 38 vuotta – tässä klassikkomaali Liverpoolin paidassa 2006
Englannin maajoukkueestakin tuttu klassikkokärki Peter Crouch täyttää tänään keskiviikkona 38 vuotta. Hyvää syntymäpäivää legendalle!
Kaksi metriä ja yhden sentin pitkä kärki pelaa Mestaruussarjajoukkue Stoke Cityssa....
Hyökkääjäruletti pyörähti jälleen – Morata siirtyy Atletico Madridiin
Hyökkääjäruletti on pyörinyt kuumana läpi tammikuun siirtoikkunan. Viimeisin siirtyjä on Alvaro Morata, joka jättää Lontoon taakseen.
Vuodesta 2017 lontoolaisen Chelsean riveissä hyökännyt Alvaro Morata palaa...
Brassitähti Neymarin loppukausi vaarassa loukkaantumisen vuoksi
Brasilialaistähti Neymarin loppukausi on vaarassa ja mies on sivussa kentiltä ainakin maaliskuun loppuun saakka.
Kesällä 2017 käsittämättömällä 222 miljoonan euron siirtosummalla Barcelonasta PSG:hen siirtynyt Neymar...
Video: Brassilegenda Romario täyttää 53 vuotta – tässä näteimmät maalit ja...
Brasilialainen legenda, maalintekokone ja kulttihyökkääjä Romario täyttää tänään maanantaina 53 vuotta. Oikein hyvää syntymäpäivää ikoniselle maalitykille!
Romarion ominaispiirteitä olivat äärimmäinen juonikkuus sekä valtava taitotaso. Hän...
Video: Ajaxille historiallinen nöyryytys klassikko-ottelussa
Feyenoord myllytti Ajaxin maan rakoon peräti maalein 6-2, kun joukkueet kohtasivat legnedaarisessa klassikko-ottelussa.
De Klassieker -nimellä Hollannissa tunnettu Feyenoordin ja Ajaxin välinen mittelö tarjosi tapahtumia...
Video: Hollannin liigassa nähtiin ovela maali suoraan kulmapotkusta
Hollannin Eredivisiessä nähtiin sunnuntaina ovela ja tyylikäs osuma, kun Oussama Idrissi sijoitti pallon maaliin suoraan kulmapotkusta.
AZ Alkmaar kaatoi vieraskentällä SC Heerenveenin numeroin 0-2 (0-0)...
Video: FC Lahden Josué pamautti komean osuman Suomen Cupissa
FC Lahti kaatoi FC Hongan Suomen Cupissa viikonloppuna. Josué Currais Prieto pamautti ottelun voittomaalin todella hienolla laukauksella.
FC Lahti voitti vieraissa FC Hongan numeroin 0-1...
SJK:lle mielenkiintoinen vahvistus – Sergei Eremenko Seinäjoelle
Uuteen Veikkausliigakauteen valmistautuva SJK teki mielenkiintoisen hankinnan, kun Sergei Eremenko vahvistaa joukkuetta.
Eremenko saapuu SJK:hon koko ensi kauden kattavalla lainasopimuksella latvialaisesta Spartaks Jurmalasta. Tammikuun alussa...
Mitä ihmettä Monacossa tapahtuu? – Thierry Henry hyllytetty
Monacossa sekoillaan huolella. Joukkue taistelee putoamista vastaan, ja pelastajaksi tuotu Thierry Henry on hyllytetty.
Absurdin tilanteesta tekee se, että ranskalaislegenda Thierry Henryn tilalle ollaan tuomassa...
Barcelona jysäytti massiivisen hankinnan – Frenkie de Jong siirtyy Kataloniaan
Ajaxin 19-vuotias superlupaus Frenkie de Jong siirtyy Barcelonaan peräti 75 miljoonan euron siirtosummalla.
Summa saattaa kasvaa vielä erilaisten bonuspykälien myötä 11 miljoonalla, eli kaikkiaan 86...
AC Milanille uusi kärki – arvo moninkertaistui puolessa vuodessa!
AC Milanille tuli akuutti tarve hankkia uusi hyökkääjä, kun Gonzalo Higuain siirtyi lontoolaisen Chelsean riveihin.
AC Milan venytti kukkaronnyörejään, kun se hankki puolalaiskärki Krzysztof Piatekin...
Ykkösen sarjaohjelma julkaistu – uusina joukkueina TPS, MYPA, TPV ja MuSa
Jalkapallon miesten Ykkösen kauden 2019 otteluohjelma on valmistunut ja julkaistu nyt viimeisten tarkistusten jälkeen.
Ykkösessä on kaudella 2019 kymmenen joukkuetta, joista neljä on uusia. Veikkausliigasta...
Gonzalo Higuain siirtyy Chelseaan – ei pelaa vielä tänään
31-vuotias argentiinalainen hyökkääjä Gonzalo Higuain vahvistaa jatkossa Englannin Valioliigan Chelsean hyökkäystä.
Argentiinalaiskärkeä jo Napolissa vuosina 2014-2017 valmentanut Maurizio Sarri kertoi eilen englantilaismedialle, että hyökkääjän siirto...
Usain Boltin jalkapalloura päättyi ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan
Usain Boltin jalkapalloura on ohi, vaikkei se ehtinyt edes alkaa kunnolla. Jatkossa jamaikalainen aikoo keskittyä bisnesmaailmaan.
Usain Bolt aloitti jalkapalloammattilaisuuden tavoittelun aikanaan saksalaisjätti Borussia Dortmundin...
Arsenal-ManU suorana lähetyksenä TV2:lta perjantai-iltana!
Jalkapalloromantikkoja hemmotellaan perjantai-iltana oikein kunnokka, kun Arsenalin ja Manchester Unitedin välinen jännittävä kamppailu näytetään suorana lähetyksenä ilmaiskanavilla.
Arsenal kohtaa Manchester Unitedin FA Cupin 4. kierroksen...
Hyökkääjä Berat Sadik siirtyy Espanjaan
32-vuotias suomalaishyökkääjä Berat Sadikin siirtyy espanjalaiseen Gimnastic de Tarragonaan. Sopimus kattaa loppukauden sekä myös tulevan kauden.
Gimnastic de Tarragona pelaa Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Joukkue...
Cardiffin ennätyshankkinnan pelätään olleen kadonneessa lentokoneessa
Ranskan rannikkovartioston mukaan Cardiffin ennätyshankinta Emiliano Sala oli pienkoneessa, joka katosi tutkasta maanantaina.
Englannin kanaalin yllä eilen kadonnut Piper Malibu -merkkinen pienkone kuljetti brittimedian mukaan...
Todellinen yllätyssiirto – Kevin-Prince Boateng Barcelonaan
Kevin-Prince Boateng siirtyy Barcelonaan loppukauden kattavalla lainasopimuksella, johon sisältyy kahdeksan miljoonan euron osto-optio.
31-vuotias ghanalais-saksalainen taituri siirtyy Barcelonaan italialaisesta Sassuolosta, jota mies on edustanut viime...
Senegalilaistoppari Babacar Diallo palaa KuPS:iin
Veikkausliigassa pelaava Kuopion Palloseura on vahvistanut rivejään kovan luokan pelaajahankinnalla. Kokenut keskuspuolustaja Babacar Diallo palaa Kuopioon vuoden mittaisella pelaajasopimuksella.
29-vuotiaan senegalilaistopparin odotetaan liittyvän kuopiolaisjoukkueen harjoitusvahvuuteen tulevien...
Australian kelkassa Uzbekistania vastaan
Aasian cup – ja aasialaiset pyllymyräkät ylipäänsä – jaksavat kiinnostaa meikäläistä päivästä toiseen, koska aasialaista futista ja sen taustoja kaikkine sopupeleineen on yksinkertaisesti varsin...
Video: Ajaxin ja Heerenveenin matsissa 8 maalia ja valtava määrä maalipaikkoja
Ajaxin ja Heerenveenin ottelussa nähtiin paljon maaleja ja missattuja paikkoja Hollannin pääsarjassa, Erediviesiessä, sunnuntaina.
Ajax kohtasi kotikentällään Heerenveenin ja ottelu päättyi lopulta tasatulokseen 4-4 (3-1)....
Video: Robin Lodille maali ja syöttö Sporting Gijonin kotivoitossa
Robin Lodille merkkautettiin syöttö ja maali, kun Sporting Gijon otti kotivoiton Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, La Liga 123:ssa, sunnuntaina.
Sporting Gijon kaatoi kotikentällään Alcorconin numeroin...
Video: Glasgow Rangers kaatoi HJK:n niukasti maalirikkaassa harjoitusmatsissa
Glasgow Rangers oli niukasti HJK:ta parempi sunnuntaina pelatussa harjoitusottelussa. Loppunumerot olivat 3-2 isännille.
HJK matkasi torstaina Skotlantiin, missä se piti lyhyen harjoitusleirin. Leirin huipennuksena HJK...