perjantai, 10 toukokuun, 2024

Yli 4,5 miljoonaa lippuhakemusta jalkapallo MM-kisoihin

  Fifa on saanut yli 4,5 miljoonaa lippuhakemusta ensi vuoden Brasilian mm-kisoihin, kertoo yle uutiset Lippuhakemuksista 77% on tullut Brasiliasta ja hakemuksia on tullut yhteensä yli...

Ykkösessä muutoksia ottelutuloksiin – JIPPO sittenkin säilyy?

AC Kajaani myöntää peluuttaneensa Ozeis Gracianoa JIPPOa vastaan Ykkösessä, vaikka hänen piti olla pelikiellossa. Kajaanilaiset voittivat tuon ottelun 4-0. AC Kajaanin päävalmentajan Mika Lumijärven mukaan...

Maajoukkueen entinen luottopelaaja lopettaa uransa

Tampereen yksi menestyneimmistä jalkapalloilijoista, Toni ”Köpi” Kallio, laittaa nappulakengät naulaan, kertoo Ilves kotisivuillaan. Hänen viimeiseksi viralliseksi otteluksi jää tulevana lauantaina pelattava Ilves- FC KooTeePee. Pitkällä...

Ykkösen tämän kauden floppijoukkueen päävalmentaja huojentuneena sarjapaikan varmistumisesta

Tähänkin kauteen suurin odotuksin lähtenyt PK-35 Vantaa joutui jälleen kerran pettymään, kun sarjanousua ei juhlita ISS-stadionilla kauden päätyttyä. Jännitystä ei silti puuttunut kauden viimeisistä...

Suomen avainpelaaja mahdollisesti sivussa elintärkeästä Ranska-ottelusta

Eilisessä Mestareiden Liigan Ajax – Milan- kamppailussa päädyttiin tasapeliin lukemin 1-1. Piste Milania vastaan on hyvä suoritus Ajaxilta, mutta Ajaxin kannalta eilinen oli epäonninen...

U17-maajoukkue valittu karsintaturnaukseen

Alle 17-vuotiaiden (1.1.1997) päävalmentaja Ilkka Mäkelä on nimennyt joukkueensa Albaniassa pelattavaan EM-alkukarsintaturnaukseen. U17-maajoukkue on säväyttänyt esityksillään tänä vuonna ja kirkkaimpana saavutuksena voidaan pitää avoimen...

JJK varmisti sarjapaikkansa – ykkösessä

Jyväskyläläinen JJK pelaa ensi kaudella Miesten Ykkösessä. Asia varmistui tänään, kun JJK hävisi KuPSille kotonaan 0-4 ja FC Inter voitti samaan aikaan RoPSin lukemin...

Messitön Barcelona taisteluvoittoon Teemu Pukin Celticistä

Lionel Messin ollessa loukkaantunut tapahtuu Barcelonalle jotain. Eilen illalla pelattu peli Celticiä vastaan oli todella hidasta ja maalipaikat tiukassa. Celtic puolusti kurinalaisesti siihen asti, kunnes...

Balotellin kyseenalainen rangaistuspotku pelasti AC Milanin

Ajaxin ja AC Milanin kohtaamisesta ei loppuhuipennusta puuttunut. Alkuottelu oli kovin verkkaista, mutta ne ketkä katsoivat ottelun loppuun saivat nauttia urheiludraamasta. Ajax, joka rankattiin otteluun...

Ykkösen putoamiskamppailussa dramaattinen yllätyskäänne

Miesten ykkösen putoamiskamppailu sai dramaattisen käänteen. AC Kajaanille 4-0 hävinnyt JIPPO on tehnyt protestin kyseistä ottelua koskien, sillä ottelussa AC Kajaanin riveissä pelanneella pelaajalla...

Sparv iski maalin vakuuttavassa kotivoitossa

Tim Sparv pääsi maanantaina ensimmäistä kertaa maalin makuun Saksassa, kun hänen seuransa Greuther Fürth voitti kotonaan Dynamo Dresdenin maalein 4-0. Sparvin joukkue on metsästänyt yhdeksästä...

Superlupaus on kohta pelikunnossa

Elokuussa Huuhkajien harjoituspelissä Sloveniaa vastaan loukkaantunut Joel Pohjanpalo on kohta pelikunnossa, sanoo Huuhkajien Facebook-sivusto. Pohjanpalo siirtyi elokuussa lainalle Bundesliigassa pelaavaan Bayer Leverkuseniin, mistä hänet...

Mestareiden liigassa luvassa tänään: Suomalaisia, selkäsaunoja ja super-trillereitä!

Tänään pyörähtää käyntiin Mestareiden Liigan lohkovaiheen toinen kierros. Suomalaisittain mielenkiintoisin on E-lohko, missä Niklas Moisanderin Ajax kohtaa AC Milanin ja Teemu Pukin edustama skotlantilainen...

Vps siirsi HJK:n mitalijuhlia

VPS ja HJK tasasivat pisteet Vaasassa lukemin 1-1. Tomi Ameobi vei isännät johtoon 13. peliminuutilla, mutta Robin Lod toi vieraat tasoihin 33. minuutilla. Enempää...

Miesten Kakkosen nousukarsintafinaalien parit arvottiin lauantaina

Lauantaina 28.9 arvottiin miesten Kakkosen nousukarsintafinaalien otteluparit. Arvonta tapahtui Suomen Cupin miesten finaalin tauolla. Ensi kaudella Ropsia valmentava Juha Malinen toimi arpojana ja Palloliiton kilpailupäällikkö...

Lähes 5000 katsojaa todisti Seinäjoen paluuta liigakartalle

  Seinäjoen Jalkapallokerho varmisti nousun Veikkausliigaan pelaamalla 1-1 tasapelin Hakaa vastaan. 4798 silmäparia seurasi Seinäjoen keskuskentällä pelattua Ykkösen kärkikamppailua. Akseli Pelvas vei SJK:n johtoon 12. minuutilla. Vaihdosta...

Joel Pohjanpalon debyytti Saksassa lähestyy

Helsingin Jalkapalloklubista Saksaan siirtyneen Joel Pohjanpalon paluu pelikentille lähestyy. Elokuussa pelatussa Suomen 2-0 voittoon päättyneessä maaottelussa Sloveniaa vastaan nilkkansa loukannut hyökkääjälupaus kertoo asiasta Twitterissä. - Luulen, että seuraava...

U-17 kärsi tappion Turkkia vastaan

Alle 17-vuotiaitten (1.1.1997) poikien maajoukkue hävisi Turkille kaksoismaaottelun toisessa osassa. Turkissa Rizessa käyty kamppailu päättyi Isäntien 2-0-voittoon. Edellinen osaottelu päättyi 1-1. Tähän peliin katkesi...

HJK porskuttaa vahvasti kärjessä

HJK voitti TPS:n Turussa torstaina käydyssä ottelussa lukemin 3-0. HJK:n maalit tekivät Erfan Zeneli, Sakari Mattila ja Rasmus Schüller. HJK:n sarjajohto on jo kahdeksan pistettä,...

Huuhkajat kohtaa Walesin marraskuussa

Suomen Palloliitto ja Walesin jalkapalloliitto (FAW) ovat sopineet, että Suomi ja Wales kohtaavat Cardiffissa lauantaina 16.11. Ottelupaikkana toimii Cardiff City Stadium ja se alkaa kello...

JJK järjestää testileirin – käy kokeilemassa!

JJK järjestää 23.-24. lokakuuta kahden päivän mittaisen testileirin, jonka avulla se hakee uusia miehiä seuran ykkösmiehistöön, tiedottaa seura verkkosivuillaan. Leiri pitää sisällään kaksi harjoitusottelua sekä...

Sopupelaaja sai pelikieltoa – saa pelaa kuitenkin veikkausliigassa

El Salvadorin jalkapalloliitto lätkäisi Rovaniemen Palloseuran Victor Turciokselle puolen vuoden pelikiellon ottelumanipulaatiosta. Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA ei kuitenkaan ole vielä ottanut asiaan kantaa, kertoo MTV3. El...

Tulevaisuuden karsintojen ylle synkkiä pilviä

Suomen maajoukkuejalkapallo on kansainvälisen jalkapalloliiton listauksen perusteella nosteessa, mutta sijoitus vuoden 2016 EM-turnauksen lohkoarvontojen kolmoskorissa on kuitenkin työn takana, kirjoittaa MTV3. Espanjassa maaliskuussa tapahtuneesta ”Gijonin...

Teemu Pukin Celticille nolo tappio

  Eilen myöhäisillassa pelattu Skotlannin cupin kolmannen kierroksen ottelu Celtic - Greenrock Morton päättyi ennakko-oletuksia vastaan ja Celtic tippui rankkareilla. Greenrock Morton pelaa toiseksi korkeimmalla sarjatasolla...

FC Hongalle tärkeä jatkosopimus

FC Hongan kapteenina ensimmäistä kauttaan pelaava Jussi Vasara on tehnyt jatkosopimuksen FC Hongan kanssa. Malmin palloseuran kasvatilla on jo yli 150 ottelua Veikkausliigassa. Vasaran...

U-17 maajoukkue jatkaa hyviä otteitaan

Suomen alle 17-vuotiaiden (1.1.1997) poikien maajoukkue tasasi pisteet Turkin kanssa numeroin 1-1 kaksoismaaottelun ensimmäisessä osassa. Ottelu oli jo kymmenes peräkkäin, kun kyseinen ikäluokka ei...

Huuhkajien puolustuslinjaan lisävoimia?

Malmo FF:ää Allsvenskanissa edustava Miiko Albornoz, 22, on eriskummallisessa tilanteessa. Hänellä on mahdollisuus edustaa kolme eri maajoukkuetta, mutta minkään maan taholta ei olla otettu...

Roman Eremenko teki voittomaalin Eurooppa-liigassa

Roman Eremenko jatkaa vahvoja otteitaan Rubin Kazanin paidassa.  Suomen maajoukkueen kantava voima esiintyi edukseen slovenialaista Mariboria vastaan tekemällä voittomaaliksi jääneen osuman. ”Roma” aloitti ottelun penkillä,...

Ruotsin jalkapalloliitto tyrmäsi Forsellin siirron

Ruotsalaisen fotbolltransfers.com:n mukaan Ruotsin Allsvenskanissa pelaava tukholmalaisseura AIK yritti värvätä Petteri Forsellin. Siirtoikkunan ollessa kiinni, AIK ja Forsell joutuivat anomaan Ruotsin jalkapalloliitolta erityislupaa peliluvalle,...

Matti Klingan kausi ohi

FC Lahti tiedottaa, että keskikenttäpelaaja Matti Klingan, 18, kausi on ohi. Hän on ollut peleistä sivussa heinäkuusta lähtien, jolloin hänen säärestään löydettiin sääriluun rasitusmurtuma, eikä...

Mestareiden liigan 2. pelipäivä: Barcelona – Ajax

Tämä ottelu oli jo monen vihkossa ennakkoon taputeltu, sillä tasoerot joukkueiden välillä ovat huomattavat. Peli oli kerennyt vanhentua 22 minuuttia kun Barcelonan Lionel Messi...

Mestareiden liigan 2. pelipäivä: Milan – Celtic

Suomalaisesta näkökulmasta H-lohkon on kaikkein kiinnostavin, sillä Ajaxissa pelaa Huuhkajien kapteeni Niklas Moisander, sekä Celticiin on hiljattain siirtynyt Huuhkaja-kärki Teemu Pukki. Milan - Celtic pelissä...

Alho jatkosopimukseen HJK:n kanssa

Läpimurtonsa tällä kaudella HJK:n riveihin tehnyt Nikolai Alho on tehnyt HJK:n kanssa sopimuksen, joka kattaa kaksi seuraavaa kautta. HJK:n junioriputken läpi käynyt Alho on laituri,...

Mestareiden liigan 1. pelipäivä: ManU – Leverkusen

Mestareiden liigan ensimmäinen pelipäivä alkoi vauhdikkaasti. Yksi odotetuimmista peleistä oli Manchester Unitedin peli Sami Hyypiän Leverkusenia vastaan. Wayne Rooneyn lähtöhuhut taisivat saada kenkää, sillä mies teki...

FC Lahden ja HJK:n kannattajat kahinoivat

Noniin jätkät, Hyvää duunia on painettu artikkeleiden kanssa, ja bäkkärin käyttöliittymä alkaa tulemaan jokaisella postauksella kaikille tutummaksi. Niko tosiaan eilen selvitti Journalistiliitosta artikkeleiden lainaamisen mytologiaa, ja...

Hongan mestaruushaaveille iso kolaus – ”Ei tehnyt hyvää”

Espoolaisen Hongan mestaruushaaveet jalkapallon Veikkausliigassa alkavat hapertua. Maaliton tasapeli RoPSia vastaan ja HJK:n voitto eivät olleet espoolaisten mieleen. – Ei tehnyt hyvää meille. Pelattiin epätasaisesti...

HJK murskasi IFK Marienhamnin

HJK näyttää ajavan viidenteen peräkkäiseen mestaruuteen, kun se voitti IFK Mariehamnin 6-1. Samaan aikaan HJK:n vahvin haastaja FC Honka jäi kotikentällään maalittomaan tasapeliin RoPS:aa vastaan. HJK:n...

Palloliiton pomo vahvistaa: Suomi haluaa Supercupin

Suomessa saatetaan nähdä tulevaisuudessa jalkapallojättien taistelu pokaalista. Suomen Palloliitto vahvisti perjantaina, että se hakee Suomeen EM-kisaisännyyttä vuoden 2020 kisoihin. Tavoitteena olisi isännöidä yhden alkulohkon kolmea...

Pukki iski maalin debyytissään

Glasgow Celticin Teemu Pukki maalin Heartsin verkkoon Skotlannin Valioliigan debyytissään lauantaina. Pukin 3–1-osuma sinetöi lopputuloksen. Kentälle 72. minuutilla vaihdettu Pukki ehti huseerata hyökkäyksessä vartin verran,...
Moldovan suurseura hankki Obilorin

Honka sortui tehottomuuteen ”Olen erittäin pettynyt lopputulokseen”

Maalittoman tasapelin RoPSia vastaan pelannut Honka on nyt kolme pistettä HJK:ta perässä.   Hongan päävalmentaja Mika Lehkosuo manasi lukuisia tuhlattuja maalipaikkoja viihdyttävässä ja vauhdikkaassa ottelussa. - Oli...