Suomen U17-maajoukkue otti taisteluvoiton Georgiasta – Sergei Eremenko ratkaisijana

Suomen_Palloliiton_maajoukkuetunnus.svg

Suomen alle 17-vuotiaat (1.1.1999) pojat voittivat Minskin turnauksen toisessa ottelussaan Georgian 1-0 (1-0). Suomen maalin teki komealla laukauksella vapaapotkusta Sergei Eremenko.

Suomi hallitsi ottelun alkuminuutteja, mutta ei saanut luotua kunnon paikkoja. Georgia laukoi muutamaan otteeseen kaukaa, mutta Johannes Luukkanen torjui ne ilman suurempia vaikeuksia.

Mauro Severino kaadettiin noin 18 metrissä hieman oikealla ja Sergei Eremenko asteli antamaan vapaapotkua vajaan puolen tunnin kohdalla. Pallo upposi etukulmaan tyylikkäästi ja vei Suomen 1-0-johtoon. Georgia otti pelin hallintaansa puoliajan viimeiseksi kymmenminuuttiseksi. Joukkue sai myös muutamia erikoistilanteita, mutta paraatitorjuntoihin Luukkanen ei joutunut venymään.

– Pelillisesti meillä oli ihan hyviä juttuja ensimmäisellä puoliajalla, mutta Georgia vei taistelupallot. Keskikenttämme Valtteri Vesiaho ja Abukar Mohamed pelasivat erittäin hyvän ottelun ja kontrolloivat peliä. Georgialla oli painetta, mutta mitään äärimmäisen vaarallista he eivät pystyneet luomaan, päävalmentaja Kimmo Lipponen kertoi Palloliiton verkkosivuilla.

– Me emme antaneet senttiäkään periksi. Otimme vastaan ja annoimme takaisin. Tämä oli pelaajille valtavan opettava kokemus. Tällaisia otteluita saattaa tulla, eikä niissä saa perääntyä. Joskus ei pääse pelaamaan hienoa taktista jalkapalloa, vaan pitää osata myös tapella. Meillä ei ole aiemmin ollut tämän tyyppistä ottelua.

Toisella puoliajalle ei lisämaaleja nähty, joten alle 17-vuotiaat nappasivat 1-0 voiton. Suomi kohtaa seuraavaksi torstaina lohkon päätöspelissä Moldovan. Turnauksen sijoitusottelut pelataan viikonloppuna.

Suomi-Georgia 1-0 (1-0)
27′ 1-0 Sergei Eremenko

Suomen kokoonpano
1 Johannes Luukkanen
2 Tuure Mäntynen
20 Pekka Mattila
16 Paavo Voutilainen
3 Kristian Heinolainen ->> 53. 4 Joona Rahikka
11 Timo Stavitski (v) ->> 69. 18 Tobias Fagerström
6 Valtteri Vesiaho C (v) ->> 74. 8 Eero Hyökyvirta
17 Abukar Mohamed (v)
7 Mauro Severino ->> 41. 15 Nikolas Saira
14 Sergei Eremenko (v)
13 Antti Ulmanen ->> 53. 9 Niklas Jokelainen

Vaihdossa:
12 Miika Töyräs
5 Juho Montola
10 Saku Ylätupa
19 Sharp Räsänen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän