torstai, 30.04.2026

Video: Liverpoolilta sunnuntailiigatason puolustussähläystä – Everton voitti paikallismatsin

Liverpoolin mestaruushaaveet saivat todennäköisesti ratkaisevan kolauksen, kun Everton otti voiton paikallismatsissa Valioliigassa. Everton kaatoi kotikentällään Liverpoolin numeroin 2-0 (1-0) Merseyside derbyssä Valioliigassa keskiviikkoiltana. Ottelun voittomaaliksi jäänyt...

Video: Jaap Stam pelaa älyttömän kovaa legendojen hyväntekeväisyysottelussa 2019

Ikonisen kovaotteinen hollantilaistoppari Jaap Stam täyttää keskiviikkona 52 vuotta. Oikein suuret onnittelut! Manchester Unitedin ja Bayern Munchenin entiset pelaajat kohtasivat toisensa hyväntekeväisyysottelussa keväällä 2019. Mukana...
belgia palasi kotiin - sankarillinen vastaanotto

Video: Belgian joukkue palasi kotiin ja sai sankarillisen vastaanoton

Belgia voitti lauantaina MM-pronssia. Sunnuntaina joukkue palasi kotiin ja vastaanotto oli todella lämminhenkinen. Belgia voitti lauantaina pelatussa pronssimatsissa Englannin numeroin 2-0 (1-0). Kolmas sija on...

Joel Pohjanpalo valittiin Serie B:n kuukauden pelaajaksi

Huuhkajien ja Venezian 29-vuotias kapteeni Joel Pohjanpalo on saanut upean tunnustuksen Italian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Nousua Serie A:han tavoittelevan Venezian suomalaistähti Joel Pohjanpalo on valittu...

Video: Englannin aladivarissa nähtiin upea volleymaali – Yeovil Townin Alex Whittleltä...

Englannin viidenneksi korkeimmalla sarjatasolla nähtiin viikonloppuna todella tyylikäs volleymaali, kun Alex Whittle näytti osaamistaan. Yeovil Town kaatoi vieraskentällä Solihul Moorsin numeroin 0-3 (0-1) Englannin National...

Valioliigan kohuerotuomari David Coote sai potkut

Englannin Valioliigan erotuomari David Coote on saanut potkut. Hän joutui hyllytetyksi kohuvideoidensa takia aiemmin. 42-vuotias David Coote haukkui julkisuuteen vuotaneella videolla entistä Liverpoolin entistä päävalmentajaa Jürgen Kloppia saksalaiseksi...
mestarien liiga

Puoliaika.com otteluennakko: Atletico Madrid – Bayern Munchen

Atletico Madrid saa tänään vastaansa hurjassa voittoputkessa olevan Bayern Munchenin Estadio Vicente Calderonilla. Vaikka Bayern Munchen on materiaaliltaan ylivertainen Cholo Simeonen miehistöön verrattuna, on tiedossa silti tasainen ottelu...

Video: Neymar lensi suihkuun tehtyään maalin ”Jumalan kädellä” Brasilian pääsarjassa

33-vuotias brasilialaislegenda Neymar ajettiin suihkuun, kun mies yritti hämätä kaikkia tekemällä maalin kädellään. Botafogo kaatoi vieraskentällä Santosin numeroin 0-1 (0-0) Campeonato Brasileiro Série A:n ottelussa...

Video: Hull Cityn maalivahdille sattui nolo moka – Charlie McNiell kiitti...

Englannin Liigacupissa nähtiin melkoinen lahjamaali, kun Sheffiield Wednesdayn Charlie McNiell pääsi heiluttamaan helposti verkkoa. Sheffield Wednesday kaatoi vieraskentällä Hull Cityn numeroin 1-2 (1-2) Liigacupin 1....

Video: Lukas Hradecky kujeili rankkarikisassa – Bayer Leverkusen voitti Saksan Supercupin

Hallitseva Bundesliigan mestari Bayer Leverkusen ja kapteeni Lukas Hradecky pääsivät nostelemaan jälleen kannua. Bayer Leverkusen kaatoi VfB Suttgartin rankkarikisan jälkeen numeroin 4-3 (2-2) Saksan Supercupissa...
Paris Saint Germain edinson cavani puoliaika

Edinson Cavani tänään 31 vuotta – tässä 157 maalia 300 sekunnissa

Uruguylainen jalkapallotähti Edinson Cavani täyttää tänään ystävänpäivänä 31 vuotta. Oikein hyvää syntymäpäivää tyylikkäälle hyökkääjälle! Cavani pystyy pelaamaan monipuolisesti hyökkäyksen eri rooleissa ja on voimakasrakenteinen jässikkä. Hän...

Video: Malmö FF varmisti Ruotsin mestaruuden – kannattajat juoksivat heti kentälle...

Läpi kauden Ruotsin pääsarjan kärjessä porskuttanut Malmö FF on mestari kaudella 2024. Kannattajat ryntäsivät kentälle heti loppuvihellyksen jälkeen. Malmö FF kaatoi kotikentällään IFK Göteborgin numeroin...

Video: Englannilta kehno esitys – Islanti haki komean vierasvoiton Wembleyltä

Ensi perjantaina käynnistyvien EM-kisojen yksi suosikki Englanti konttasi Wembleyllä, kun Islanti haki tyylikkään yllätysvoiton. Islanti kaatoi vieraskentällä Englannin numeroin 0-1 (0-1) harjoitusmaaottelussa perjantai-iltana. Englannilta siis...

Video: Maalivahti Lionel Mpasi ratkaisi – Kongon demokraattinen tasavalta pudotti Egyptin...

Afrikan-mestaruuskilpailuissa nähtiin jättimäinen yllätys, kun maalivahti Lionel Mpasi laukoi Kongon demokraattisen tasavallan kahdeksan parhaan joukkoon. Kongon demokraattinen tasavalta voitti Egyptin rankkarikisan jälkeen numeroin 8-7 (1-1)...

Video: Erling Haalandilta uskomatonta akrobatiaa – Man City aloitti Mestarien liigan...

Erling Haaland teki näyttävän suorituksen Kööpenhaminassa. Manchester City ei saanut itselleen helppoa iltapuhdetta. Manchester City kaatoi vieraskentällä sensaatiojoukkue FC Kööpenhaminan numeroin 1-3 (1-2) Mestarien liigan...

Video: 35-vuotias TPS-legenda Riku Riski otti puikot ja painoi tylyn maalin...

35-vuotias TPS-konkari Riku Riski teki pari viikkoa sitten jatkosopimuksen. Hän palasi äskettäin Suomen Cupissa kentille, ja osui nyt Ykkösliigassa. TPS kaatoi EIF:n numeroin 2-0 (0-0)...
Paris Saint Germain neymar puoliaika

Neymar tänään 26 vuotta – tässä brassitaiturin upeimpia osumia

Brasilian maajoukkueen ja Paris Saint-Germainin jalkapallotähti Neymar täyttää tänään maanantaina 26 vuotta. Hyvää syntymäpäivää pallotaiturille! Neymarin seura on tällä hetkellä Ranskan Ligue 1:ssä pelaava Paris...

Valioliigassa perinteinen Boxing Day – tässä vuodenvaihteen kaikki ottelut

Valioliigassa on luvassa perinteinen Boxing Day eli tapaninpäivän ottelukierros. Nykyään otteluita on tosin ripoteltu lähes jokaiselle loppuvuoden päivälle. Tapaninpäivä pyörähtää käyntiin alkuiltapäivällä, kun Manchester City...

Video: Kahdet puikot ja pallo puikoista maaliin – komea osuma Belgian...

Belgian pääsarjassa nähtiin tiistai-iltana tyylikäs maali, kun Smail Prevljak otti kahdet puikot ja laittoi verkot heilumaan. Oostende ja Eupen pelasivat 1-1-tasapelin Belgian pääsarjassa, Jupiter Leaguessa,...

Klassikkovideo: James Milner leikkaa nurmikkoa millimetrin tarkasti

Liverpoolin kokenut keskikenttäpelaaja James Milner täyttää keskiviikkona 37 vuotta. Hyvää syntymäpäivää legendalle! Sekä omien että vastustajien leirissä pidetty James Milner on tunnettu kuivasta huumoristaan. Koronapandemian puhjettua alkukeväällä...

Video: Jaime Moreno pamautti upean voittomaalin – KuPS kaatoi Ilveksen Veikkausliigan...

Veikkausliigan runkosarja 2026 käynnistyi lauantaina. Hallitsevan mestarin KuPS:n uusi hyökkääjähankinta Jaime Moreno säväytti maalillaan. KuPS kaatoi vieraskentällä Ilveksen numeroin 1-3 (0-2) Tammelan stadionilla lauantaina Veikkausliigan...

Video: Ruotsi murskasi Luxemburgin 8-0 – Katso ottelun maalit

Ruotsi pelasi eilen todella vakuuttavaa peliä ja murskasi Luxemburgin peräti 8-0. Ottelun paras pelaaja oli UAE Liigassa pelaava Marcus Berg neljällä maalillaan. Ruotsi on tällä hetkellä kiinni...

Video: David Beckhamin eeppinen vapaapotku lisäajalla lähettää Englannin MM-kisoihin 2002

Ikoninen ja rakastettu David Beckham täyttää perjantaina pyöreät 50 vuotta. Oikein hyvää syntymäpäivää englantilaislegendalle! Uskomattomasta potkutekniikastaan tunnettu David Beckham pelasi ammattilaiskentillä vuodet 1993–2013. Beckhamin menestyksekkääseen uraan Manchester Unitedissa...
Egypt v Congo Mohamed Salah puoliaika

Klassikkovideo: Mo Salah ratkaisee eeppisellä tavalla Egyptille MM-kisapaikan

Liverpoolin ja Egyptin supertähti Mohamed Salah täyttää torstaina 31 vuotta vuotta. Oikein hyvää syntymäpäivää! Rakastettu hyökkääjä Mohamed Salah siirtyi AS Romasta Liverpooliin vuonna 2017, ja paukutellut hurjalla...

Video: Vastustajan fanit buuasivat Neymarille – hän teki heti maalin suoraan...

33-vuotias brasilialaislegenda Neymar pääsi rankaisemaan nautinnollisesti vastustajien faneja, kun hän laittoi kulmapotkun maaliin. Santos kaatoi vieraskentällä Internacional de Limeiran numeroin 0-3 (0-3) Campeonato Paulistan ottelussa...

Video: Severi Kähköseltä upea tykitys – FF Jaro porskuttaa voitosta voittoon...

Perinteikäs pietarsaarelaisnippu FF Jaro on aloittanut Ykkösliigan erittäin vakuuttavasti. Severi Kähkönen pamautti komean maalin. FF Jaro kaatoi kotikentällään KäPan numeroin 4-2 (3-0) Ykkösliigassa keskiviikkoiltana. Toisen jakson...

Video: Tatsi on yhä tallessa – Andrea Pirlo laukoi kauniin vaparimaalin...

45-vuotias italialainen keskikenttäpelaajalegenda Andrea Pirlo näytti legendojen ottelussa, että potkutekniikka on edelleen hallussa. Tottenham kaatoi AC Milanin numeroin 6-2 (5-0) legendojen ottelussa Lontoossa sunnuntaina. Tottenhamin 44-vuotias...

Video: Palermolla kulkee – Joel Pohjanpalo teki maalin ja Jesse Joronen...

Joel Pohjanpalo ja Jesse Joronen olivat jälleen suuressa roolissa, kun Palermo haki kolme vieraspistettä Italian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Italialaislegenda Filippo Inzaghin luotsaama Palermo kaatoi vieraskentällä...

Klassikkovideo: Alejandro Camargo laukoo eeppisen upean maalin vastapalloon 60 metristä

Chilen pääsarjassa nähtiin harvinaisen loistelias kaukolaukausmaali loppuvuonna 2016. Alejandro Camargo laukoi unelmamaalin. Universidad de Concepcion kaatoi kotikentällään O’Higginsin numeroin 3-1 Chilen jalkapalloliigassa joulukuussa 2016. Kotijoukkue Universidad de...

Bayern München voitti Mestarien liigan – Kingsley Coman puski voittomaalin

Bayern München on Mestarien liigan mestari kaudella 2019-2020! Saksalaisjoukkueen huima voittokulku jatkui myös finaalissa.  Bayern München kaatoi Paris Saint-Germainin numeroin 0-1 (0-0) Mestarien liigan finaalissa...

Video: Järjestelyt kuin Ligue 1:ssä – TV-kanava teki ottelulähetyksen Ranskan 12....

Tyylikästä jalkapallokulttuurin vaalimista Ranskassa. Kaksi piskuista aladivarijoukkuetta pääsi isoon valokeilaan. Aiguilhe FC murskasi AS Laussonne 2:n numeroin 6-0 (3-0) Ranskan 12. korkeimmalla sarjatasolla, Haute-Loiren D4-sarjassa,...

Video: Gnistanin 19-vuotias Gabriel Europaeus pamautti Eurogoalin KuPS:n verkkoon

Gabriel Europaeus viimeisteli todella tyylikkään maalin Gnistanille. Vierasjoukkue Kuopion Palloseura haki kuitenkin sarjapisteet. KuPS kaatoi vieraskentällä Gnistanin numeroin 1-2 (1-0) Oulunkylän uuden stadionin ensimmäisessä Veikkausliiga-matsissa...

Video: Ylijuoksu Turussa – TPS murjoi KTP:n 3-0 Veikkausliigan karsintojen avausmatsissa!

Veikkausliigan karsintojen avausosassa nähtiin melkoisen uskomaton temppu, kun TPS otti ison kotivoiton KTP:sta. TPS murjoi kotikentällään KTP:n numeroin 3-0 (0-0) Veikkausliigan karsintojen ensimmäisessä osaottelussa Turussa...

Video: Robert Taylor maalasi Onni Valakarin komeasta syötöstä Norjassa

Robert Taylor iski voittomaalin, kun Simo Valakarin valmentama Trømso IL kaatoi sarjakärki Molden Norjan pääsarjassa lukemin 2-1. Ottelun ensimmäinen maali nähtiin jo ensimmäisen minuutin aikana,...

Video: Nottingham teki maalin 47. minuutilla – perään muistettiin numerolla 47...

Nottingham Forest voitti sunnuntaina kotikentällään Aston Villan 2–0. Ottelun jälkimmäinen osuma syntyi kuin taianomaisesti 47. minuutilla. Nottinghamin valtasi reilu viikko sitten suuri suru, kun kaupungin...

Video: Ajaxin Hakim Ziyech laukoi mahtavan vaparin Chelseaa vastaan

Ajaxin 26-vuotias keskikenttäpelaaja Hakim Ziyech oli kovassa iskussa Chelseaa vastaan tiistai-iltana. Chelsea ja Ajax pelasivat maalirikkaan matsin Mestarien liigan H-lohkossa tiistai-iltana. Ottelu päättyi lopulta...

Video: Päävalmentaja Pep Clotet kävi käsiksi ulosajon saaneeseen pelaajaansa Italian Serie...

Italian kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla nähtiin perjantai-iltana melkoisen raju tilanne, kun Triestinan päävalmentaja Pep Clotet kihisi. Giana Erminio kaatoi vieraskentällä US Triestina Calcion numeroin 0-1 (0-0)...

Video: Josef Martinez pamautti näyttävän saksipotkumaalin MLS:ssä

29-vuotias Venezuelan maajoukkuemies Josef Martinez painoi hienon saksipotkumaalin Major League Soccerissa. New England Revolution kaatoi kotikentällään Atlanta Unitedin numeroin 2-1 (1-0) Major league Soccerissa viikonloppuna....
Gabriel Batistuta puoliaika

Video: Argentiinalaisen maalintekijälegenda Gabriel Batistutan 50 komeinta osumaa

Argentiinalainen hyökkääjälegenda Gabriel Batistuta täyttää torstaina 55 vuotta. Hyvää syntymäpäivää maalitykille! Tyylikäs ja karismaattinen Gabriel Batistuta pelasi ammattilaiskentillä vuodet 1988–2005. Hän pelasi urallaan argentiinalaisseurojen lisäksi...

Video: Manchester Cityn Cancelo laukoi kauniin osuman Valioliigassa

Valioliigan kärjessä porskuttavan Manchester Cityn laitapelaaja Joao Cancelo pamautti erittäin tyylikkään maalin sunnuntaina. Manchester City murjoi vieraskentällä Newcastlen numeroin 0-4 (0-2) Valioliigassa sunnuntaina. Ottelun avausjaksolla...

Suositellut

Seuraa meitä somessa

10,990FanitTykkää
1,025SeuraajatSeuraa
2,304SeuraajatSeuraa