tiistai, 04.03.2025

Video: Fredrik Jensen pelasti Suomen tappiolta Itävaltaa vastaan

Eilisessä Suomen ja Itävallan välisessä harjoitusottelussa, Suomen sankariksi nousi debyyttiään pelannut 19-vuotias Fredrik Jensen.  Jensen pääsi kentälle, kun toista puoliaikaa oli pelattu reilu 10 minuuttia. Jensenin...

Video: Maailman parhaat pelaajat paljastavat kuinka saavutat jalkapallosta ammatin

Jalkapalloammattilaiseksi nouseminen vaatii valtavan lahjakkuuden lisäksi hurjan määrän harjoittelua ja joskus jopa hieman tuuria. Osa maailman parhaista pelaajista kertoo Copa90-median Youtube-kanavalla oman tarinansa ja...

Leo Messi sai neljän ottelun pelikiellon

Argentiinan hyökkääjällä Lionel Messillä kiehahti viikonloppuna, kun Chile otti mittaa Argentiinasta. Argentiina voitti 1-0 Messin rankkarimaalilla, mutta se ei ollut ottelun isoin puheenaihe Tuomaristo on tehnyt ilmoituksen, jossa sanotaan,...

Video: Tuomareiden 10 pahinta virhettä

Tuomarit harvoin saavat selkään taputteluja tai aplodeja otteluiden jälkeen. Heidän työ on erittäin haastava ja kiitokset ovat tiukassa. Alla olevaan videoon on listattu tuomareiden 10...

Video: Ajaxin fanien upea tulkinta Bob Marleyn hittikappaleesta

Amsterdamin Ajaxin fanien ottelupäivän tunnelmat ovat nousseet jo aikaisemminkin esille, kuten tämä upea marssi otteluun, joka saa ihon kananlihalle. Ajaxin faneilla on muitakin perinteitä kuin...

Video: Uskomattomat triplatorjunnat maalivahdeilta

Tuplatorjunnat ovat aina hienoja, mutta vielä hienompia ovat triplatorjunnat. Tällä videolla pääsemme näkemään maalivahtien uskomattomia suorituksia, joissa he ottavat kolme upeaa torjuntaa peräkkäin. Näissä...

Video: Meneekö tästä punainen kortti enää typerämmäksi? Tahaton Kung fu-potku oman...

Gauteng Future Championship U-17-turnauksessa nähtiin yksi törkeimmistä ja typerimmistä rikkeistä hetkeen. Eteläafrikkalaisen Mamelodi Sundownsin pelaaja päätti yrittää saksipotkua oman boksin sisällä, joka valitettavasti osui...

Video: 10 kertaa, jolloin Football Manager ennusti tulevaisuuden

Kaikki Football Manageria tai Championship Manageria pelanneet tietävät, että pelin kyky ennustaa tulevaisuuden huippupelaajia on ollut aivan käsittämätön. On myös monia muita asioita, joita...

Gianluigi Buffon pelasi 1000. ottelun – Mies isojen hanskojen takana

  Gianluigi Buffon on eittämättä yksi kaikkien aikojen parhaista maalivahdeista. Eilen Italian maajoukkueen ottelussa "Gigi" sai 1000. ottelunsa täyteen ja saavutti merkittävän rajapyykin. On varmaan...

Video: 10 nuorta pelaajaa, jotka nousivat tällä kaudella koko maailman tietoisuuteen

Nämä kymmenen nuorta pelaajaa nousivat viimeistään tällä kaudella koko maailman tietoisuuteen. Osa pelaajista on jo lyönyt läpi kansallisella tasolla ja heistä on kohistu jo...

Video: Onnea Suomi – ”Gijonin ihmeestä” neljä vuotta!

"Gijonin ihme" Suomi taisteli 22.3.2013 pelatussa MM-karsintaottelussa upean 1-1 (0-0) tasapelin hallitsevaa Euroopan- ja maailmanmestaria Espanjaa vastaan. Sergio Ramos vei Espanjan 1-0 johtoon ensimmäisen puoliajan alussa,...

Video: Ronaldinho tänään 37 vuotta – Katso tästä miehen upeimmat maalit...

Brasilialainen Ronaldinho täyttää tänään 37 vuotta ja sen kunniaksi on hyvä muistella miehen parhaimpia maaleja ja harhautuksia. Ronaldinho valittiin Barcelonassa pelatessaan maailman parhaaksi kahdesti...

Video: Upeimmat liukutaklaukset tämän kauden Bundesliigassa

Liukuminen on oma taiteenlajinsa siinä missä viimeistelykin. Nämä pelaajat tiedostivat selvästikin, että he tekivät upean suorituksen, sillä harvemmin omia liukutaklauksia näin isosti juhlitaan. Tästä pääset...

Video: Robben tulistui, koska hänet otettiin vaihtoon – Bayernin vaihtopenkki repesi...

Vaihtoon joutuminen ei koskaan ole mukavaa, vaikka olisitkin huippupelaaja. Kiukkua on vaikea peitellä ja tilannetta ei helpota yhtään se, jos joukkuekaverit nauravat sinulle, kun...

Muistatko tämän? Suomi voitti Walesin 2-0 ja Bellamy haukkui Johanssonia huonoksi...

Vuonna 2009 Suomi kohtasi Walesin mm-karsintaottelussa, jonka Suomi voitti lukemin 2-0. Maalintekijöinä ottelussa olivat Jonatan Johansson ja Shefki Kuqi. Molemmat maalipaikat tulivat upeiden syöttöjen seurauksena,...

Video: Gonzalo Higuain blokkasi koomisesti joukkuekaverinsa varman maalin

Juventuksen hyökkääjä Gonzalo Higuain on ollut todella tehokas maalinteossa tällä kaudella. Argentiinalainen on tehnyt Juventuksen paidassa tällä kaudella jo 23 maalia. Eilisessä ottelussa Sampdoriaa vastaan hän puolestaan...

Video: ManU:n Chris Smalling esitteli uuden tavan palauttaa pallo omalle maalivahdille

Manchester Unitedin puolustaja Chris Smalling esitteli sunnuntain Middlesbrough-ottelussa aivan uuden tavan palauttaa pallo omalle maalivahdille. Toppari yritti puskea pelivälineen ManU-veskari David de Gealle, mutta teki...

Video: La Ligan kärkikaksikko voittoihin viikonloppuna – Atlético Madrid päihitti Sevillan

Viikonlopun La Liga-kierroksella kärkikaksikko Real Madrid ja Barcelona voittivat omat ottelunsa. Sarjakolmonen Sevilla koki puolestaan tappion Vicente Calderónilla, kun kotijoukkue Atlético Madrid latoi taululle...

Video: Nikolai Alho viimeisteli upean maalin Ruotsissa

Allsvenskaniin Halmstads BK:n riveihin täksi kaudeksi siirtynyt Nikolai Alho viimeisteli upean maalin harjoitusottelussa Trelleborgia vastaan. Hyvästä potkutekniikastaan tunnettu Alho laukoi pallon noin 20 metristä...

Video: Dries Mertensiltä fantastinen vaparimaali Empolin verkkoon

Napolin Dries Mertens iski hetki sitten upean vapaapotkumaalin Empolin verkkoon. Mertensin maali siirsi napolilaiset 2-0 vierasjohtoon. Hetkeä aiemmin belgialainen missasi rankkarin, mutta tämä upea...

Video: West Brom kyykytti Arsenalia – Tykkimiesten fanit kiehuivat jälleen

West Bromwich Albion lisäsi Arsenalin tuskaa lauantain Valioliigakamppailussa. Pakkovoiton edessä The Hawthornsille matkustanut Arsenal koki shokeeraavan 1-3 tappion sarjan keskikastissa majailevalle WBA:lle. Ottelun ensimmäisestä maalista...

Video: Fredrik Jensen on iskussa Hollannissa – Teki kaksi maalia 1....

Porvoon lahja suomalaiselle futikselle, Fredrik Jensen, teki eilen kaksi maalia Hollannin liigassa, kun Twente otti tyylikkään 3-0 vierasvoiton Rodaa vastaan. Jensen on nyt tehnyt 18 ottelussa 3...

Video: Miltä näyttää jalkapallon pelaaminen todella jyrkässä mäessä? Katso tästä!

Olemme kaikki joskus joutuneet pelaamaan kentillä, jotka eivät ole niin kovin tasaisia tai muuten hyviä, mutta harvoin kentät ovat näin pielessä olleet. Tällä videolla...

Video: Katalaaniselostajan reaktio Barcelonan ratkaisevaan maaliin PSG:tä vastaan oli uskomaton

Barcelona voitti vastoin odotuksia PSG:n toisessa osaottelussa lukemin 6-1 ja eteni jatkoon Mestareiden Liigassa. Suomalaisselostaja Tuomas Virkkusen reaktio levisi ympäri maailmaa, mutta tällä videolla esiintyvän...

Video: Atletico Madridin maalivahdilta aivan käsittämätön triplatorjunta!

https://twitter.com/atletienglish/status/842124201221861376 Atletico Madrid eteni keskiviikkona kolmantena espanjalaisseurana jatkoon Mestarien liigassa, kun se pelasi maalittoman 0-0 tasapelin Leverkusenin kanssa. Ensimmäisen osaottelun lukemin 4-2 voittaneen Atletico Madridin...

Video: Mikael Forssell 36 vuotta – muistatko nämä Chelsea-debyytin kaksi maalia?

Mikael Forssell juhlii tänään syntymäpäiviään. Kokenut maajoukkuehyökkääjä ja yksi Suomen kaikkien aikojen maalintekijöistä täyttää 36 vuotta. 16-vuotiaana Suomen korkeimmalla sarjatasolla debytoinut Forssell on pelannut urallaan...

Video: Mikael Soisalo teki hattutempun Middlesbroughin U23 -pelissä

  Ilveksestä Englannin kentille siirtynyt Mikael Soisalo oli iskussa maanantaina, kun hänen edustamansa Middlesbroughin U23-joukkue voitti Blackburnin. Soisalo teki ottelussa hattutempun ja siivitti joukkueensa 4-1 voittoon. Middlesbrough on tällä...

Video: 10 kiusallisinta hetkeä jalkapallossa

Jalkapallossa on tapahtunut hetkiä, joiden vuoksi olemme kokeneet surua, iloa, pettymyksiä ja onnellisuutta. Sitten on myös niitä hetkiä, jolloin emme tiedä miten päin tulisi...

Video: Moisander vei miesvartioinnin uudelle tasolle – Katso koominen tilanne Chichariton...

Bundesliigan virallinen youtubekanava nosti esille Niklas Moisanderin esimerkillisen miesvartioinnin Werder Bremenin ja Leverkusenin välisessä ottelussa. Moisander oli ilmeisesti saanut tiukat ohjeet valmentajalta, että Javier...

Video: Cristiano Ronaldon reaktio Barcelonan 6-1 maaliin PSG:tä vastaan

Real Madridin ja Portugalin maajoukkueen tähtipelaajasta Cristiano Ronaldosta löytyy Youtuben ihmeellisestä maailmasta video, jossa hän on "katsomassa" viime viikolla pelattua FC Barcelonan ja PSG:n välistä ratkaisevaa...

Video: Iker Casillaksen upeimmat torjunnat Portossa 2016/2017

35-vuotias espanjalaismaalivahti Iker Casillas oli 9-vuotias, kun hän aloitti jalkapallon pelaamisen Real Madridin junioreissa. Casillas nousi edustusjoukkueeseen vuonna 1999, jonka jälkeen hän pelasi Real...

Video: Celticin pallotytön reaktio Rangersin viime hetkien tasoitusmaaliin on jäätävä

Old Firmissä eli Glasgow'n paikallisottelussa Celticin ja Rangersin välillä nähtiin dramatiikkaa, kun Rangers tasoitti lukemiksi 1-1 87. peliminuutilla, joka jäi ottelun lopputulokseksi. Vaikka ottelu itsessään on...

Video: Memphis Depay teki maalin puolesta kentästä Lyonin ja Toulousen ottelussa

Manchester Unitedin hyökkääjä Memphis Depay myytiin Lyoniin ja nyt hän nauttii peliajasta, sekä vastuusta. Depay on pelannut yhteensä kymmenessä ottelussa tehden viisi maalia. Eilen hän teki kaksi...

Lehtiväite: Uefa tutkii Barcelona – PSG -ottelun tuomaritoimintaa

Keskiviikon käsittämättömän Barcelona - PSG -ottelun tuomaroinut Deniz Aytekin saattaa joutua jättämään loppukauden Mestarien liigan ottelut väliin. Espanjalaislehti Marca väittää saaneensa Euroopan jalkapallon kattojärjestöltä...

Video: Nerokkaimmat älynväläykset jalkapallossa

Jalkapallossa tapahtuu välillä suorituksia, jotka ovat kerrassaan nerokkaita. Vastustajan juhlimisen hyödyntäminen, tuomarin käyttäminen skriininä, sivurajaheiton heittäminen vastustajan maalivahtia selkään ja monia muita temppuja löytyy...

Video: Juventus voitti AC Milanin 90+7 minuutin rankkarimaalilla – Seeprapaitojen sarjajohto...

AC Milan vieraili perjantai-iltana Juventuksen kotiluolassa. Vauhdikkaan ottelun ratkaisu nähtiin vasta seitsemännellä lisäaikaminuutilla, kun argentiinalainen Paulo Dybala laukoi rankkarin uskomattoman ottelun pelanneen Milan-vahti Gianluigi...

Video: Parasta internetissä juuri nyt – Marcel Desailly nauraa minuutin ajan...

Ranskalainen Marcel Desailly oli aikanaan yksi parhaimpia toppareita jalkapallossa ja hänen palkintokaapista löytyykin Valioliigan mestaruus, Serie A:n mestaruus, euroopanmestaruus ja maailmanmestaruus. Desaillyn uran loppumisesta...

Video: Jere Uronen tuuletti maaliaan Eurooppaliigassa

Genkin suomalaispuolustaja Jere Uronen teki eilen illalla joukkueelleen maalin, kun Genk murskasi Gentin vieraissa Eurooppaliigan ottelussa luvuin 5-2. Uronen sai tarkan pystysyötön Alejandro Pozuelolta ja pitkän juoksun jälkeen laittoi...

Video: Palloliitto kumosi KuPS-hyökkääjän pelikiellon – katso ulosajoon johtanut tilanne

Tampereen Ilves aiheutti Kuopion Palloseuralle vuoden ensimmäisen tappion tiistaina pelatussa Suomen Cupin ottelussa. Ilves voitti ottelun 2-1 (1-1). Ottelun puhutuin tapahtuma nähtiin 35. peliminuutilla, kun...

Video: Reijo Jylhä kuulee Barcelona-PSG -ottelun lopputuloksen

Barcelona kampesi itsensä mahdottomasta tilanteesta jatkoon Mestarien liigan neljännesvälieristä. Barcelona nousi keskiviikko-iltana sensaatiomaiseen 6-1 voittoon ja päihitti PSG:n yhteismaalein 6-5. Sergi Roberton 6-1 maali...

Suositellut

Seuraa meitä somessa

10,990FanitTykkää
1,025SeuraajatSeuraa
2,304SeuraajatSeuraa