maanantai, lokakuu 15, 2018

Tiistaina jaossa viimeiset paikat MM-kisojen puolivälieriin

Tiistaina MM-kisojen pudotuspeleissä toisensa kohtaavat Ruotsi ja Sveitsi sekä Kolumbia ja Englanti. MM-kisojen neljännesvälierät pelataan päätokseen tiistaina. Päiväpelissä yhteen ottavat yllättäjämaat Ruotsi ja Sveitsi. Ruotsi...

Kaksipäinen kotka ei tuonut pelikieltoa – Sveitsin tähdet selvisivät sakoilla

Kaksipäinen kotka -tuuletuksien myötä myrskyn silmään joutuneet sveitsiläistähdet ovat pelikelpoisia E-lohkon päätöskierroksella, kun Sveitsi kohtaa Costa Rican. Sveitsin suurimpiin tähtiin kuuluvat Xherdan Shaqiri ja Granit...

Perjantaina kolme matsia – jatkuuko Islannin hyvä vire?

Islanti aloitti MM-turnauksen yllätyksellä, kun se kykeni tasapeliin Argentiinan kanssa. D-lohko muuttui erittäin mielenkiintoiseksi, kun Argentiina hävisi torstaina Kroatialle. Nyt Islannin ja Nigerian perjantaisessa...
islantilaispelaaja viikonlopun maalin puoliaika

Video: Islantilaispelaaja Sigurjonsson laukoi viikonlopun kauneimman osuman

Sveitsin jalkapalloliigassa, Super Leaguessa, nähtiin lauantaina aivan järkyttävän kaunis maali, kun islantilaispelaaja Runar Sigurjonsson pamautti pallon voimalla ylänurkkaan.  St. Gallen kaatoi kotikentällään Grasshopperin numeroin 2-1...
djibril sow puoliaika

Video: Young Boysin Djibril Sow pamautti upean osuman Sveitsin liigassa

Sveitsin jalkapalloliigassa, Super Leaguessa, nähtiin sunnuntaina erittäin hieno maali, kun Young Boysin Djibril Sow tykitti vastapalloon.  Young Boys kaatoi sunnuntaina pelatussa ottelussa kotikentällään Grasshoppersin numeroin...
sveitsin liigassa puoliaika

Video: Runar Sigurjonssonilta häikäisevä vaparimaali Sveitsin liigassa

Sveitsin liigassa nähtiin sunnuntaina erittäin kaunis vapaapotkumaali, kun 27-vuotias islantilainen keskikenttäpelaaja Rúnar Már Sigurjónsson laukoi pallon yläriman kautta sisään. St. Gallen kaatoi sunnuntaina kotikentällään FC...
EURO 2016 - A-lohko

Puoliaika.com otteluennakko: Ranska – Albania

A-lohkon toinen kierros pyörähtää tänään käyntiin ja iltapelinä pelataan Ranska - Albania -ottelu. Ranska ei ollu kovin vakuuttava ensimmäisessä ottelussaan ja ottikin vaivoin 2-1 voiton Dimitri...

Eurooppa-liigassa jäljellä 16 parasta joukkuetta – katso otteluparit!

Jalkapallon Eurooppa-liigan pudotuspelivaiheen ensimmäinen kierros on pelattuna. Jäljellä on vielä 16 joukkuetta taistelemassa Eurooppa-liigan voitosta. Toiselle pudotuspelikierrokselle eli 16 parhaan joukkoon edenneet joukkueet arvottiin tänään...

Video: TOP 10 meemit eilisen Liverpool – Basel ottelun jäljiltä

Liverpoolin matka Mestarien liigassa katkesi eilen 1-1 pelattuun tasapeliin Baselin kanssa. Luonnollisesti tästä sai internetin meemikenttä jälleen tuulta purjeisiin ja tässä ovat kymmenen parasta...

Video: Liverpoolin ja Baselin fanien välinen tappelu

Jalkapallokulttuuri taas näyttää nurjaa puoltaan, kun valopäät saivat idean alkaa tapella ennen Baselin ja Liverpoolin Eurooppaliigan ottelua. Itse ottelun Liverpool hävisi 1-0, mutta tämän...

Video: TOP 5 maalit – Xherdan Shaqiri

Sveitsiläinen Xherdan Shaqiri aiheutti sitä hyvää kihelmöintiä jalkapallon MM-kisoissa tehdessään hattutempun Sveitsin kohdatessa Hondurasin. Mies on viimeisen kahden vuoden aikana paukutellut myös Bundesliigassa läjän kihelmöiviä maaleja, joista...

Eurooppa-Liigan puolivälieräparit

Eurooppa-Liigan puolivälierät arvottiin myös tänään ja ne jäivät ymmärrettävästi Mestareiden Liigan arvontojen jalkoihin mediahuomiossa. Ensimmäiset osaottelut pelataan 3. huhtikuuta ja parit ovat seuraavat: AZ Alkmaar-Benfica Lyon-Juventus Basel-Valencia Porto-Sevilla

Sadik ilmiliekeissä Sveitsissä

  Sveitsiläistä FC Thunia edustava Berat Sadik oli sunnuntaina hyvässä vireessä Sveitsin jalkapalloliigassa. Sadik pääsi kentälle vaihdosta 62. minuutilla ja viimeisteli ottelussa kaksi maalia, joiden...

Video: Fulham-lupauksen maalia ollaan jo nyt tituleeraamassa kauden hienoimmaksi

Maanantai-iltana käydyssä Lontoon paikalliskamppailussa Crystal Palacen ja Fulhamin välillä ei jäänyt puuttumaan vauhtia ja maaleja, sillä ottelu päättyi 1-4 "mökkiläisten" voittoon.  Crystal Palace aloitti...
Palloliitto logo

Uusimmat Fifa-rankingit tulleet – Suomi tippui seitsemän sijaa

  Fifa rankkaa noin kahden kuukauden välein maajoukkueet paremmuusjärjestykseen. Tällä kertaa tilastot olivat Suomea vastaan. Huuhkajat tippuivat seitsemän sijaa valuen sijalle 63, kertoo Yle. Kärjessä parhaat...

Bundesliiga valloittaa televisiomaailmaa – näkyy kohta miltein kaikkialla

Reutersin tietojen mukaan liiga on sopinut viisivuotisen sopimuksen 21st Century Foxin kanssa, ja sen on tarkoitus alkaa kaudesta 2015-2016 . Liigan otteluita voi silloin katsoa...

Belgia, Saksa ja Sveitsi varmistivat kisapaikkansa

  Eilen pelatuissa MM-karsintaotteluissa, Belgia varmisti paikkansa kisoissa voittamalla Romelu Lukakun kahdella maalilla Kroatian 2-1. Kroatia pääsee tästä lohkosta jatkokarsintoihin. Saksa varmisti paikkansa voittamalla Irlannin 3-0. Maalintekijöinä...