perjantai, 10.04.2026

Video: Berbatovilta aivan jäätävä maali!

Dimitar Berbatov on viimeistellyt tällä kaudella kolme maalia AS Monacolle yhdeksässä Ligue 1-ottelussa ja komeimman niistä hän teki sunnuntaina. Hieno haltuunotto ja jäätävä viimeistely. Viileä...

Video: Saksa kaatoi Hollannin – tyylikäs voittomaali aivan lopussa

Saksa voitti Hollannin EM-karsintojen C-lohkossa sunnuntai-iltana. Lopussa syntynyt voittomaali oli varsin tyylikäs.  Saksa meni reilussa puolessa tunnissa 0-2-vierasjohtoon Leroy Sanen ja Serge Gnabryn osumilla. Toisella...

Video: Kaaos Wembleyllä – iso määrä kannattajia rynni turva-aitojen läpi stadionille

EM-kisat huipentuivat sunnuntai-illan finaaliin, jossa Englanti isännöi Italiaa. Ottelu pelattiin Lontoon Wembleyllä. Stadionilla on valitettavasti ennen ottelua nähty kaaos. Valtava määrä brittikannattajia rynni luvatta...

Video: Hei Karim Matmour – ei tosta voi missata!

Kaiserslauternin Karim Matmour tulee näkemään painajaisia tästä tilanteesta vielä pitkään. Bundesliga 2:sen starttikierroksella mies sai nimittäin helpon näköisen pomppusyötön maalin eteen ja mitä tekee Matmour? Ampuu...

Video: Petteri Pennanen ratkaisi jatkoajalla – KuPS juhlii Suomen Cupin voittoa

Kuopion Palloseura on voittanut Suomen Cupin. Lauantain finaalissa ratkaisijaksi nousi 34-vuotias kuopiolaiskapteeni Petteri Pennanen. KuPS kaatoi jatkoajan jälkeen numeroin 1-2 (1-1) Suomen Cupin finaalissa Tammelan...

Video: Läskeimmät jalkapalloilijat

"Mä olen isoluinen" "paino on voimaa ja ylipaino on ylivoimaa" "olihan Ronaldokin läski". Katso tästä videosta lihavimmat jalkapalloilijat.   https://www.youtube.com/watch?v=5Nscu6DJTfg

Video: Vincenzo Grifon Panenka-rankkari meni täysin vihkoon

Freiburgin Vincenzo Grifo haki viikonloppuna Bundesliga-ottelussa rankkarista Panenka-maalia, mutta yritys epäonnistui nolosti. Saksan Bundesligassa viidentenä porskuttava Freiburg vieraili viikonlopun kierroksella 14. sijalla majailevan St. Paulin...

Video: Bundesliigan nousevat tähdet

Nuoria ja levottomia 17, 18 ja 19-vuotiaita nousevia tähtiä löytyy Bundesliigasta useampikin. Bundesliga.com kokosi lupaavimmat nuoret tähdet yhteen videoon, jotta sinä voit painaa nimet...

Video: Rangers-maalivahti otti hölmön punaisen kortin Skotlannin Valioliigassa

Glasgow Rangersin maalivahti Allan McGregor otti varsin hölmön punaisen kortin Skotlannin valioliigassa sunnuntaina. Rangers voitti kotikentällään Hibernianin niukasti numeroin 1-0 (1-0). Ottelun ainoan maalin teki...

Video: Onni Valakari pamautti uskomattoman nätin yläpesän Norjan liigassa!

19-vuotias Onni Valakari pamautti kerrassaan mahtavan osuman ylänurkkaan Norjan pääsarjassa sunnuntaina. Valakarin edustama Tromsö pelasi 2-2-tasapelin Mjöendaelin kanssa Norjan Elitserienissä sunnuntaina. Tromsö johti ottelua jo...

Video: Frankfurtin fanien versio Peppi Pitkätossun tunnusmusiikista on loistava!

Peppi Pitkätossun tunnusmusiikki on lähes kaikille tuttu ja Lukas Hradeckyn edustaman Eintracht Frankfurtin fanien tulkinta kappaleesta tekee kunniaa sille. Suosittu lastenlaulu fanipäädyn tulkitsemana ja...

Video: Cercle Bruggen Christiaan Ravychilta uskomaton tuplapelastus maaliviivalta lisäajalla

23-vuotias keskuspuolustaja Christiaan Ravych nousi Cercle Bruggen sankariksi, kun hän otti kaksi Gamesaveria lisäajalla. Cercle Brugge kaatoi vieraskentällä Sporting Charleloin numeroin 3-4 (1-3) Belgian pääsarjassa...

Petteri Forsellilta upea vapaapotkumaali harjoitusottelussa!

IFK Mariehamnista Puolan kakkosliigassa pelaavaan Mied Legnikaan siirtynyt keskikenttäpelaaja Petteri Forsell teki hienon maalin vapaapotkusta, kun Mied Legnika kohtasi harjoitusottelussa Tšornomorets Odessan. Forsell pääsi laukomaan ottelun loppupuolella...

Norrby IF:n puolustaja teki hattutempun, mutta onnistui hankkimaan ulosajon tuuletuksellaan

Norrby IF-puolustaja Medi Dreseviciä ei tunneta kliinisenä maalintekijänä. Dresevic on viimeksi onnistunut maalinteossa peräti viisi vuotta sitten, joka on miehen uran ainoa maali. Eilen 24-vuotias...

Video: Kun kaikki menee pieleen ja muilla on hauskaa

Jalkapallokentillä sattuu välillä hieman noloja tilanteita, joista kaikki muut osaavat ottaa huumorin irti paremmin kuin itse. Tässä on hassunhauskoja tilanteita, kun kaikki ei mene putkeen.   https://www.youtube.com/watch?v=Cv9Nx0ptvLQ

Video: AC Oulun Riku Selander pamautti häikäisevän maalin Veikkausliigassa

Veikkausliiga käynnistyi lauantaina täydellä kuuden ottelun kierroksella. AC Oulun Riku Selander teki todella upean maalin. Sarjanousija VPS ja viime kaudella karsintojen kautta paikkansa säilyttänyt AC...

Video: Fredrik Jensen pelasti Suomen tappiolta Itävaltaa vastaan

Eilisessä Suomen ja Itävallan välisessä harjoitusottelussa, Suomen sankariksi nousi debyyttiään pelannut 19-vuotias Fredrik Jensen.  Jensen pääsi kentälle, kun toista puoliaikaa oli pelattu reilu 10 minuuttia. Jensenin...

Hondasta ensimmäinen japanilainen pelaaja joka on tehnyt AC Milanissa maalin

Keisuke Honda siirtyi CSKA Moskovasta AC Milaniin ilmaisella siirrolla. AC Milan teki erittäin hyvän kaupan ottaessaan Hondan joukkueeseen, sillä Honda on erittäin ahnas maalintekijä ja...

Ajax kaatoi Barcelonan kotonaan – Katso maalit

Toisesta isosta yllätyksestä eilisellä Mestareiden liiga -kierroksella vastasi Ajax. Ajax kaatoi näyttävästi paineettomasti pelanneen Barcelonan kotonaan luvuin 2-1. Maaleista vastasivat Ajaxille Thulani Serero, sekä Danny Hoesen. Barcelonan maalin teki...

Video: 43-vuotias Craig Gordon otti uskomattoman gamesaverin Skotlannin Valioliigassa

Jo 25 vuotta ammattilaiskentillä torjunut skotlantilainen maalivahtikonkari Craig Gordon otti uransa yhden näyttävimmistä torjunnoista. Hearts kaatoi vieraskentällä Dundee FC:n numeroin 0-1 (0-0) Skotlannin Valioliigassa sunnuntaina....

Video: Englannin Kakkosliigassa nähtiin uskomaton kaukolaukausmaali

Englannin neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla nähtiin tiistai-iltana todella tyylikäs maali, kun Tom Conlon näytti osaamistaan.  Port Vale kaatoi vieraskentällä Barrowin numeroin 0-2 (0-1) Englannin Kakkosliigassa tiistai-iltana....

Video: Näistä viidestä pelaajasta piti tulla jalkapallomaailman tähtiä

Jotkut nuoret jalkapalloilijat näyttävät olevan ammattilaisuransa alkuaikana matkalla kohti kirkasta tähteyttä ja maailmanmainetta, mutta matkan aikana tehdyt huonot valinnat tai puhdas epäonni saattaa ohjata...

Video: Tämä on jo naurettava filmaus

Pitkät ovat piuhat tällä pelaajalla, kun filmaamisen aloittamisessa kestää noin kauan. Ei näin!   https://www.youtube.com/watch?v=jNg7JIj0T3s

Video: Harvinainen osuma MLS:ssä – pallo osui kolme kertaa ylärimaan!

Major League Soccerissa nähtiin sunnuntaina erittäin harvinainen osuma, kun pallo meni maaliin pompattuaan peräti kolme kertaa ylärimaan. Atlanta Unitedin ja Philadelphia Unionin välinen kamppailu...

Video: MLS-liigan tifokulttuuria alkukaudesta 2015

MLS-liigajoukkueiden fanikulttuurijaostojen tifovastaavat ovat osoittaneet väkevää puhdetoimintaa rakentamalla otteluihin näyttävää visuaalistaiteellista kannustinta oman joukkueensa henkiseksi tueksi ja oman reviirin merkkaamiseksi. Katso alla olevasta videosta kauden 2015...

Mexesille neljän ottelun pelikielto

Sunnuntain  Juventus - AC Milan -ottelusta ei puuttunut draamaa. Ottelu itsessään oli pelillisesti jo huikea taistelu, joka päättyi Juventuksen hyväksi 3-2. Milan meni 1-0 johtoon...

Video: Arsenalin ja Manchester Cityn välisten otteluiden 10 hienointa maalia 2000-luvun...

Manchester City ja Arsenal kohtaavat tänään Etihadilla. Näiden kahden seuran väliset ottelut ovat olleet jo vuosikausia erittäin viihdyttäviä kamppailuita. Tähän videoon on koostettu 10 upeinta...

Video: Testaa Messi-tietoutesi videotietovisassa

Kuinka paljon tiedät FC Barcelonan ja Argentiinan jalkapallomaajoukkueen tähtipelaajasta? Testaa tietotaitosi alla olevassa videossa.   https://www.youtube.com/watch?v=-SUzl3adt3k&feature=youtube_gdata

Video: Tämä kaveri vei ajanpelaamisen seuraavalle tasolle

Uruguaylaisen Juventudin Matias Alonso vei ajanpelaamisen vielä hieman pidemmälle kuin muut. Kaikki sekunnit lasketaan! Katso tästä videosta, kun Alonso pelaa aikaa pelatessaan aikaa.   https://www.youtube.com/watch?v=SkOdqKejUFc  

Video: Wesley Sneijder laukoo unelmavolleyn Itävallan verkkoon 2011

Hollantilainen keskikenttäpelaajalegenda Wesley Sneijder täyttää tiistaina 36 vuotta. Oikein hyvää syntymäpäivää! Seurajoukkuetasolla Sneijder pelasi kasvattajaseuransa Ajaxin lisäksi Real Madridissa, Interissä, Galatasarayssa, Nicessa ja Qatarin...

Gilla FC:n konkarimaalivahti Lassi Hurskaiselta nähtiin maailmanluokan torjunta Suomen Cupissa

Takavuosina etenkin YouTuben kautta maailmanlaajuista huomiota usein saanut 37-vuotias maalivahti Lassi Hurskainen osaa edelleen torjua. Nelosessa pelaava Gilla FC murskasi ToTe/U23:n numeroin 0-7 (0-2) Suomen...

Video: Bernardo Silva teki kuvankauniin maalin takavasaralla Newcastlen verkkoon

29-vuotias portugalilaistähti Bernardo Silva painoi todella näyttävän osuman takavasaralla viikonloppuna. Manchester City kaatoi vieraskentällä Newcastlen numeroin 2-3 (2-1) Valioliigassa lauantaina. City meni johtoon 26. minuutilla...

Video: MP:n Reetu Räsänen laukoi maalin puolesta kentästä Kakkosessa

Kakkosen A-lohkossa nähtiin viikonloppuna erittäin kaunis osuma, kun MP:n Reetu Räsänen esitteli laukaisutaitojaan.  A-lohkon kärkipaikalla porskuttava perinteinen mikkeliläisseura MP kaatoi vieraskentällä Kouvolan Sudet numeroin 0-1...

Video: Leedsin muuri oli farssi – Antoine Semenyo laukoi vaparimaalin muurin...

AFC Bournemouthin 25-vuotias ghanalaispelaaja Antoine Semenyo laukoi vapaapotkumaalin Leedsin muurin ali maaliin. Leeds ja Bournemouth pelasivat 2–2-tasapelin Valioliigassa lauantaina. Vierasjoukkue Bournemouth meni 0–1-johtoon 26. minuutilla vapaapotkusta...

Video: 19-vuotias Agon Sadiku ratkaisi Panenka-rankkarilla – FC Honka Liigacupin finaalin

FC Honka etenee Liigacupin finaaliin, jossa vastaan tulee FC Inter. Agon Sadiku ratkaisi maanantain välierän tyylikkäästi. FC Honka kaatoi vieraskentällä SJK:n rankkarikisan jälkeen maalein 3-4...

Video: Petteri Forsell iski upean vaparimaalin Puolan cupissa

Petteri Forsell iski Miedz Legnican ainoan maalin, kun joukkue hävisi Jagiellonialle Puolan cupin välierässä. Yhdeksän A-maaottelua urallaan pelannut Forsell pamautti 1-1 tasoitusmaalin upealla kaukovaparilla, jolle...

Video: Kakkosessa nähtiin maali lähes puolesta kentästä – JBK:n Rasmus Korkea-Aholta...

Kakkosen C-lohkossa nähtiin kenties kauden komein osuma kotimaisilla kentillä, kun JBK:n Rasmus Korkea-Ahon tykki puhui. Pietarsaarelainen JBK kaatoi kotikentällään Vaasan Kiiston numeroin 1-0 (0-0) jalkapallon...

Video: Ruotsin aladivarissa nähtiin käsittämättömän hieno maali!

Huddinge IF:n pelaaja Nikola Vasic viimeisteli sunnuntaina varmasti elämänsä upeimman maalin. Ruotsin neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Huddinge IF:n Vasic viimeisteli pallon verkon perukoille sellaisella tyylillä,...

9-vuotias superlupaus Real Madridiin

Real Madrid on hankkinut vahvuuteensa 9-vuotiaan Takuhiro Nakain,  jota kutsutaan jo "Japanin Messiksi". Nakain liittyminen Real Madridin nuorisoakatemiaan on enään byrokratinen yksityiskohta, sillä Nakain pitää saada...

Video: Miesalivoimainen Newcastle kaatoi ManU:n – William Osula ratkaisi 90. minuutilla

22-vuotias tanskalaishyökkääjä William Osula nousi Newcastlen sankariksi, kun joukkue otti kolme pistettä viime hetken ratkaisulla. Newcastle kaatoi kotikentällään Manchester Unitedin numeroin 2-1 (1-0) Englannin Valioliigassa...

Suositellut

Seuraa meitä somessa

10,990FanitTykkää
1,025SeuraajatSeuraa
2,304SeuraajatSeuraa