Huuhkajat takaisin voittokantaan vahvalla esityksellä



Tiistain Romania-tappio oli vain kaukainen muisto, kun kotikentälleen palannut Suomen miesten jalkapallomaajoukkue jyräsi vahvalla pelillä Valko-Venäjän yli.

Suomi hallitsi ottelun avausjaksoa mielin määrin, eikä avausmaalia tarvinnutkaan kahdeksaa minuuttia kauempaa. Maalin rakensi kuluvan Veikkausliigakauden suurimmaksi sensaatioksi kohonnut KuPSin Rasmus Karjalainen, jonka upean esityön päätteeksi Jere Uronen siirsi Huuhkajat 1-0 johtoon. Maali oli belgialaisesta Genkistä suuremmille areenoille pyrkivälle Uroselle maajoukkueuran ensimmäinen.

Vain kahta minuuttia myöhemmin Suomi oli lähellä jo tuplata johtonsa, mutta Valko-Venäjän maalilla torjunut Denis Scherbitsky onnistui venyttämään kätensä Pyry Soirin laukauksen tielle.

Ratinan stadionille saapunut yleisö pääsi tuulettamaan hetkellisesti vajaan puolen tunnin pelin jälkeen, kun Soiri ja Glen Kamara pelasivat upeasti paikan Tim Väyryselle, jonka tekemä maali kuitenkin hylättiin käsivirheen vuoksi.

Mosa toisen jakson sankarina

Tiistain Romania-ottelun tapaan Suomi nosti toisella jaksolla prässinsä huomattavasti korkeammalle. Tällä kertaa paineistus tosin toimi paljon tiistain ottelua paremmin, jonka myötä Huuhkajat hallitsi myös toista jaksoa.

Lopullisen kuoliniskun Valko-Venäjän voitonhaaveille niittasi 75. peliminuutilla puoliajalla vaihdosta sisään tullut Moshtagh Yaghoubi, jonka laukaus painui luvattoman helposti Scherbitskyn selän taakse. Maali oli ”Mosalle” maajoukkueuran ensimmäinen.

Ottelun lopulla Valko-Venäjä sai rakennettua erikoistilanteista muutaman vaarallisen maalipaikan, jotka hiljattain Bayern Leverkuseniin siirtynyt Lukas Hradecky kuitenkin selvitti varmasti.

Ottelun jälkeisessä haastattelussa Huuhkaja-puolustaja Jere Uronen huokui tyytyväisyyttä.

-Kyllä me saamme mielestäni olla ylpeitä pelistämme. En itse ainakaan tuntenut kertaakaan minkäänlaista hätää ottelun aikana puolustuksellisesti. Meillä oli hyvä pelisuunnitelma ja peli oli koko ajan meillä kontrollissa ja ansaittiin voitto tänään.

Maajoukkueuran avausmaalista huolimatta Uronen esiintyi haastattelussa varsin nöyränä.

-Kai kaikki nyt saa yhden maalin tehtyä sillon tällöin. Oli kiva tehdä maali, mutta ei se ole mulle mikään ykkösjuttu. Tärkeintä on, että voitimme, ja tästä on hyvä jatkaa Nations Leagueen.

Suomen kokoonpano
1 Lukas Hradecky
4 Joona Toivio
6 Glen Kamara –> Schuller (54´)
7 Robin Lod –> Skrabb (77´)
13 Pyry Soiri –> Yaghoubi (46´)
14 Tim Sparv (C)
15 Markus Halsti
18 Jere Uronen
20 Tim Väyrynen –> Sadik (81´)
21 Rasmus Karjalainen –> Lam (90´)
22 Jukka Raitala –> Granlund (64´)

Vaihdossa
3 Sauli Väisänen
5 Henri Toivomäki
8 Robert Taylor
12 Anssi Jaakkola
16 Juha Pirinen
23 Walter Viitala

Tampereella maalannut Uronen on ennenkin ihastuttanut vahvalla laukauksellaan

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen myös TÄÄLTÄ.

Lisää uutisia Huuhkajista löydät TÄÄLTÄ.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän