Video: Burnley voitti 1-2 laukomatta kertaakaan maalia kohti
Valioliigan putoumiskamppailuun ajautuneet Burnley ja Fulham väänsivät varsin erikoisen ottelun Turf Moorilla.
Ottelun avausmaali nähtiin ennen, kuin pelikello oli ehtinyt kulkea kahteen minuuttiin asti. Maalista...
Diego Costa Espanjan maajoukkueeseen?
Espanjan maajoukkevalmentaja Vicente Del Bosque on avaamassa ovet Atletico Madridin hyökkääjälle, Diego Costalle, kertoo yle uutiset
Costa on ollut todella vahvassa vireessä La Ligassa. Hän on tehnyt jo...
Video: Belgian liigassa nähtiin rankkaritorjunta ja pakin liukupelastus maaliviivalta
Belgian pääsarjassa nähtiin viikonloppuna hienoa ja uhrautuvaa torjuntatyötä maalivahdilta ja puolustajalta.
KV Mechelen kaatoi kotikentällään Kortrijkin numeroin 3-2 (1-1) Belgian pääsarjassa, First Division A:ssa, lauantaina....
Video: Sankarin kivulias taakka
Cobreloan hyökkääjä Alvaro Lopez sai tuntea sankarin kivuliaan taakan harteillaan joukkueensa kohdatessa Unión Españolan Chilen kärkisarjassa. Pallo päätyy pienen pomputuskierroksen jälkeen Lopezille, joka puskee pallon sisään maaliin.
Puskutilanteessa...
Varamiehinen PSG voittoon ennen ensi viikon Mestareiden liigan ottelua
PSG kohtasi pariisissa jo lähes varman tippujan, Valencienneksen.
Ottelu oli PSG:n hallintaa alusta loppuun ja 3-0 lopputulos kertoo oleellisen. Pariisilaisten luotsi Laurent Blanc sanoi Goal.comin haastattelussa,...
Video: Sarjakärki HJK murskasi SJK:n 6-0 – katso ottelun maalikooste
Veikkausliigaa johtava HJK järjesti keskiviikko-iltana todellisen pyörremyrskyn Telia 5G-Areenalla. SJK jäi karmaisevalla tavalla HJK:n jalkoihin ja loppulukemat kirjattiin Klubille peräti 6-0 (4-0) lukemin.
HJK ratkaisi...
TOP 10 likaisimmat pelaajat futiskentillä
Futiskentillä on nähty ajoittain todella härskejä taklauksia ja sikailuja.
Oheisessa videossa on listattu 10 likaisinta pelaajaa, mitä kentät ovat päällään kantaneet. Mukana on tietenkin Eric Cantonan lentopotku...
Video: Perparim Hetemaj maalinteossa Serie B:ssä – riehakas tuuletus päälle
Yli vuosikymmenen ajan Italian kentillä pelannut 34-vuotias Perparim Hetemaj onnistui pitkästä aikaa maalinteossa. Regginan mies tuulettu myös antaumuksella.
Reggina kaatoi kotikentällään SPALin numeroin 2-1...
Video: Olisitko itse näin viilipytty, jos satapäinen fanilauma haukkuu sinua läskiksi...
Birmingham ja Blyth Spartans kohtasivat FA Cupissa ja ottelu päättyi Birminghamin voittoon lukemin 3-2. Birminhgamin fanit eivät päästäneet ketään helpolla, varsinkaan vastustajan maalivahtia. Tässä...
Video: Runar Sigurjonssonilta häikäisevä vaparimaali Sveitsin liigassa
Sveitsin liigassa nähtiin sunnuntaina erittäin kaunis vapaapotkumaali, kun 27-vuotias islantilainen keskikenttäpelaaja Rúnar Már Sigurjónsson laukoi pallon yläriman kautta sisään.
St. Gallen kaatoi sunnuntaina kotikentällään FC...
Video: Ronaldo se vaan jaksaa painaa – kaksi maalia Slovakian verkkoon...
38-vuotias Cristiano Ronaldo teki kaksi maalia Slovakian verkkoon. Samalla Portugali varmisti jo nyt paikkansa Saksan EM-kisoissa 2024.
Portugali kaatoi kotikentällään Slovakian numeroin 3-2 (2-0) EM-karsintojen...
Video: Kuumimmat jalkapalloilijoiden tyttöystävät (osa 2/2)
Eilen julkaisimme listan, jossa käytiin läpi ensimmäinen osa kuumimmista jalkapalloilijoiden tyttöystävistä. Nyt on parhaat 20 jäljellä, joten olkaa hyvät.
https://www.youtube.com/watch?v=tgtlEeKlon0
Video: KuPS on Veikkausliigan mestari – kapteeni Petteri Pennanen teki ratkaisumaalin!
Kuopion Palloseura on Veikkausliigan mestari 2024! Mestaruus ratkaistiin KuPS:n ja Ilveksen kesken jännittävällä päätöskierroksella.
KuPS voitti kotikentällään HJK:n numeroin 1-0 (1-0). Kuopiolaisten kapteeni Petteri Pennanen...
Video: Thierry Henryn upea maali
Thierry Henry ei näytä vanhenemisen merkkejä.
Yöllä pelatussa ottelussa New York Red Bulls voitti Kansas Cityn luvuin 2-1, ja Henry teki joukkueensa voittomaalin erittäin upealla...
Romario tänään 52 vuotta – tässä brassilegendan upeimmat maalit
Brasilialainen legenda, maalintekokone ja kulttihyökkääjä Romario täyttää tänään maanantaina 52 vuotta. Oikein hyvää syntymäpäivää ikoniselle maalitykille!
Romarion ominaispiirteitä olivat äärimmäinen juonikkuus sekä valtava taitotaso. Hän...
Video: Maailman suurimmat klassikko-ottelut TOP 10 (Copa90)
Stadin Derbyt ovat tällä kaudella nousseet Suomessa maan puhutuimmiksi otteluiksi ja suosio näyttää vain kasvavan seuraavallekin kaudelle, jos vain HIFK saa säilytettyä sarjapaikkansa. Muualla...
Video: Tämä fani todella rakastaa Steven Gerrardia
New Jerseyläinen nuori naisfani puhkesi likimain pop-maailmasta tuttuun hysteriakyynelöintiin tavatessaan Liverpoolin kehäraakin.
Ilmeisesti vähän vajaat 500 pelattua ottelua Liverpoolin paidassa ovat tehneet Steven Gerrardista englantilaisen jalkapallon ikonipelaajan...
Fenerbahcen Volkan Demirelin treenivideo
Fenerbahcen ja Turkin maajoukkueen maalivahti, Volkan Demirel, näyttää videolla miten maalivahti voi treenata räjähtävyyttä torjunnoissaan.
Veskarivalmentaja heittää palloja maalin eri nurkkiin ja Volkan tekee näyttäviä...
Suomen joukkue futsalin EM-kisoihin valittu – katso upea julkistusvideo
Miesten futsalmaajoukkue tulevaan EM-lopputurnaukseen on valittu. Suomi osallistuu ensimmäistä kertaa historiassaan futsalin arvokisoihin. Joukkueen julkistusvideo on tyylikäs.
Päävalmentaja Mico Martic on valinnut joukkueeseen kaksi maalivahtia sekä 12...
Maicon on kuollut
Shakthar Donetskin Maicon Oliveira on kuollut auto-onnettomuudessa.
Maicon jätti kentät 25-vuoden iässä. Shaktarin joukkueen tiedoittaja on vahvistanut tämän uutisen, joten mikään junttimainen huhu tämä ei ole....
Video: Modeste leikittelee Kiesslingin haamumaalimuistolla
Hoffenheim ja Leverkusen kohtasivat Bundesliigan tohinakierroksella 26 ja Anthony Modeste pääsi leikittelemään Stefan Kiesslingin kierroksella 9 tekemän haamumaalin kirpeän muiston kanssa.
Modeste kävi tekemänsä maalin jälkeen kuittaamassa velan ja näytti,...
Video: Ketkä mahtuvat Ryan Giggsin Man Unitedin Dream Teamiin?
Manchester Unitedin legendaarinen Walesin pikakiituri kokosi hänen unelmiensa Manchester Unitedin joukkueen. Konkari on vuosiensa aikana nähnyt monien suurpelaajien pelaavan Unitedin riveissä, joten supertähdistä hänellä...
Video: Edder Delgadon tykinkuula
Hondurasilaisen Real Espanan keskikenttäpelaaja Edder Delgado ampui liekehtivän tykinkuulansa liki kolmestakymmenestä metristä ilmiömäisellä tarkkuudella maaliin CONCACAF Champions Leaguessa. Voittomaaliksi merkattu osuma takasi joukkueelle 3-2 voiton meksikolaisesta...
Video: Edinson Cavanin taianomainen vapari
Jordanian kannalta totaalinöyryyttävään 0 - 5 selkäsaunaan päättyneessä World Cup -ottelussa PSG:n hyökkääjä Edinson Cavani truuttasin oppikirjamaisen kauniin vaparin verkon pohjalle.
Katso ja ihastu alla olevasta...
Kooste: Argentiinan Superclasico: Boca Juniors – River Plate
Argentiinassa pelataan yksi maailman kovimmista derbyistä, kun Boca Juniors ja River Plate ottavat mittaa Buenos Airesin herruudesta.
Viime yönä pelatussa ottelussa ei voittajasta ollut epäilystäkään,...
Video: Upeimmat ”skorpionimaalit” – Simon Skrabb mukana listalla upealla osumallaan!
Manchester Unitedin Henrik Mkhitaryan teki tapaninpäivänä pelatussa ottelussa todella upean maalin Sunderlandin verkkoon, jonka vuoksi on hyvä kerrata kaikkien aikojen upeimmat "skorpionityylillä" tehdyt maalit. Tällä...
Video: Arbeloa tylytti Casillasta – Miljoonamiehillä eripuraa?
Alvaro Arbeloalla ja Iker Casillasilla taitaa olla meneillään riidanpoikasta, sillä Arbeloa toivotti kaikille muille tsempit pelaajatunnelissa paitsi Casillakselle.
https://www.youtube.com/watch?v=7AwJgkxiCSM
Video: 85 päivää MM-kisoihin
Brasilian MM-kisojen lähentyminen taas yhdellä aamulla tarkoittaa sitä, että h-hetkenä yllättäen iskevän parin viikon kesäinfluenssan syytä kannattaa ruveta jo miettimään ainakin omassa päässä.
Joka päivä...
Video: Jamie Vardy täyttää tänään 30 vuotta – Katso tästä hänen...
Leicesterin ja Englannin maajoukkueen hyökkääjä Jamie Vardy täytttää tänään 30 vuotta. Vardyn tarina on vertaansa vailla, sillä hyökkääjä pelasi vuosikaudet alasarjoissa ja ura otti...
Video: KuPS-kapteeni Pennaselta kliininen viimeistely ja Ronaldo-tuuletus
Vahvaa kautta pelaavalta Kuopion Palloseuran kapteenilta Petteri Pennaselta nähtiin sunnuntaina kliininen viimeistely ja siihen päälle Ronaldo-tuuletus.
Veikkausliigassa neljäntenä majaileva KuPS kaatoi sunnuntaina sijalla 11 olevan...
EM-kisojen klassikkomaalit arkistojen kätköistä – Paul Gascoigne Euro 96
Englannissa vuonna 1996 järjestettyjen kisojen piti olla ne kisat, joissa Englanti vihdoin voittaa mestaruuden, sillä edellinen ja toistaiseksi ainoa mestaruus on tullut viimeksi vuonna 1966....
Video: Kuinka pokailla naisia jalkapallotermein?
Jos naisten/miesten lähestyminen tuntuu vaikealta ja keskustelun avaaminen ylitsepääsemättömältä, niin tässä vinkkejä jalkapallomielisille miehille ja naisille. Tässä aloitukseksi: "My name is Tim and I...
Video: Tässä on 10 sekavinta pelaajasiirtoa kautta aikojen
Pelaaja myydään, pelaajaa ei oltukaan myyty vaan pelaaja pelaa jo toisessa seurassa samalla kun ensimmäinen ostajajoukkue tuulettelee julkisesti uutta pelaajahankintaa. Esimerkiksi näin sekavaksi saattaa...
Video: MM-kisa-analyysissä Kroatia
Vuonna 1992 FIFA rankkasi Kroatian maajoukkueen 125:nneksi parhaaksi joukkueeksi maailmassa. Kuusi vuotta myöhemmin sijoitus oli jo kolmas.
Nyt Niko Kovačin valmentaman joukkueen keskikentältä löytyvät tulivoimaiset nimet Luka Modric, Ivan...
Video: Millaisessa maailmassa elimme, kun Liverpool viimeksi voitti mestaruuden?
Liverpoolin viimeisimmästä Englannin liigan voitosta on vierähtänyt tovi, joten maailma on ehtinyt muuttua jonkin verran siitä, kun Liverpool viimeksi pääsi juhlimaan saarivaltakunnan ykköstilaa. Minkälainen...
Video: Sympaattinen kentälletunkeutuja sai Everton-idolinsa pelipaidan
Everton otti lauantaina kotivoiton Valioliigassa. Heti loppuvihellyksen jälkeen viheriöllä nähtiin sympaattinen tunkeutuja.
Everton kaatoi kotikentällään Crystal Palacen numeroin 3-1 (1-0) Englannin Valioliigassa lauantaina. Kotijoukkueen 22-vuotias...
Video: Ronaldon turhautuneita hetkiä pitkin uraa
Monet ovat nähneet merkkejä Cristiano Ronaldon turhautuneisuudesta ja huhut seuranvaihdosta ovat lähteneet liikkeelle.
Tähän videoon on kerätty hyviä esimerkkejä, miten Ronaldo turhautuu epäonnistuneiden tilanteiden johdosta pitkin miehen...
Messitön Barcelona taisteluvoittoon Teemu Pukin Celticistä
Lionel Messin ollessa loukkaantunut tapahtuu Barcelonalle jotain. Eilen illalla pelattu peli Celticiä vastaan oli todella hidasta ja maalipaikat tiukassa.
Celtic puolusti kurinalaisesti siihen asti, kunnes...
Video: Hienoin taklaus ikinä!
Tässä taklauksessa oli voimaa, tarkkuutta ja tuuria. Huhhuh!
https://www.youtube.com/watch?v=hcDDmJkSN5U
Video: England Matters – osa 3
England Matters on minidokumenttisarja, joka seuraa jaksokohtaisesti aina muutaman englantilaisten jalkapalloilijan henkistä ja fyysistä valmistautumista Brasilian MM-kisoihin.
Sarjan toisessa osassa seurataan Wayne Rooneyn, Jack Wilsheren,...

















































