sunnuntai, 26.07.2026

Brasilia nollasi Argentiinan – Katso MM-karsintaottelun kooste

Brasilia otti vakuuttavan voiton Argentiinasta viime yönä MM-karsintaottelussa ja varmisteli jatkopaikkaansa. Brasilia käytti maalipaikkansa tehokkaasti ja heidän puolustus toimi erinomaisesti, eikä edes vieraiden tähtipelaaja Lionel Messi saanut...

Norrby IF:n puolustaja teki hattutempun, mutta onnistui hankkimaan ulosajon tuuletuksellaan

Norrby IF-puolustaja Medi Dreseviciä ei tunneta kliinisenä maalintekijänä. Dresevic on viimeksi onnistunut maalinteossa peräti viisi vuotta sitten, joka on miehen uran ainoa maali. Eilen 24-vuotias...

Maalintekijänä Gonzalo Higuain

Napolin kuuluttaja ottaa yleisönsä haltuun kuuluttaessaan Napolin tuoreimman vahvistuksen Gonzalo Higuainin maalia. Tällä tavalla pitäisi jokaisen ottelukuuluttajan hehkuttaa maalintekijöitä sen monotonisen ja harmaahtavan kuulutuksen sijaan:   http://youtu.be/g7gqv5AiqT0

Video: Malmö varmisti mestaruutensa ja fanit odottivat kiltisti päätösvihellystä senttien päässä...

Siinä ei ole mitään ihmeellistä, että fanit rynnivät päätösvihellyksen jälkeen kentälle Allsvenskanin mestaruuden varmistuttua. Malmön fanit olivat kirjaimellisesti senttien päässä kentän sivurajasta, kun he...

Video: Joe Hart harjoittelee maalintekoa – yllättävän hyvältä näytti!

Manchester Cityn maalivahti Joe Hart pääsi harjoittelemaan maalintekoa harjoituksissa. Ei maaleja kauheasti tullut, mutta yllättävän sähäkkänä hän oli.   http://www.youtube.com/watch?v=wNAc2fa3Q-w

Video: Suarez maksoi Barcelonalle 250 miljoonaa – Vuoden 2014 kalleimmat siirrot

Vuoden 2014 arvokkaimpien siirtojen loppusummat eivät jääneet pelkkään siirtokorvaukseen, vaan taustalla on aina muitakin asioita, joihin rahaa uppoaa. Tässä on Goal.comin listaus vuoden 2014...

Video: Balotelli iski viikonloppuna näyttävän voittomaalin

OGC Nicen italialainen Mario Balotelli iski viikonloppuna todella upean maalin, jonka turvin seura haki pisteet Rennesin vieraana Ranskan liigassa. Maali oli Balotellin kolmas tällä kaudella...

Video: Kaikkien aikojen huonoimmat siirtoikkunan viimeisen päivän siirrot Valioliigassa TOP 10

Siirtoikkuna sulkeutuu tammikuun viimeisenä päivänä ja se tarkoittaa vilkasta päivää. Viimeisenä päivänä tapahtuu usein isoja siirtoja ja seuroilla onkin paniikkinappula pohjassa, jonka seurauksena tulee...

Video: Top 10 paluumuuttajat Bundesliigassa

Jos videoiden tuottamisesta tarjottaisiin eri jalkapalloliigoille pystejä, Bundesliiga korjaisi pöydän tyhjäksi. Tässä jälleen kerran mainio lista paluumuuttajista. Komea lista täynnä isoja nimiä!   https://www.youtube.com/watch?v=aY-_IgVKZgA

Video: Kooste ottelusta ISL All Stars – Juventus

ISL All Stars johti ystävyysottelua 1-0 ensimmäiset neljä ja puoli minuuttia. Sen jälkeen Pirlo käynnisti Juventuksen sotakoneiston. Indonesian liigasta koostettu tähtijoukkue ei enään toipunut ja Juventuksen...

Video: Tuomarille mussutus näköjään kannattaa

Sunnuntain Sassulo-Roma -ottelussa tapahtui käsittämätön käänne. Tuomari vihelsi ensin pilkun ja kolmen minuutin torikokouksen, käsimerkkien ja mussutuksien jälkeen tuomari vaihtoi mieltänsä. Ei tule yllätyksenä, että...

Video: Cristiano Ronaldon otteita kaudelta 2009/2010

Ballon d'Or 2013 ehdokas Cristiano Ronaldon tyylinäytteitä kaudelta 2009/2010 pääsee nyt tarkastelemaan HD-laatuisena. Real Mallorcaa vastaan 10.01.2010 pelatusta ottelusta on tuotu internetin mahtavaan maailmaan herran itsensä taitoja...

Video: Allsvenskanissa nähtiin yksi kauden epäonnisimmista maaleista

Ruotsin Allsvenskanissa mestaruuden varmistanut Malmö kohtasi Jens Portinin ja Simon Skrabbin edustaman Geflen. Gefle voitti Malmön 1-0 ja tämä maali on varmasti kauden epäonnisin...

Hyvää syntymäpäivää Paulo Dybala – Katso tästä, kun 20 miestä muurissa...

Juventuksen ja Argentiinan maajoukkueen Paulo Dybala täyttää tänään 24 vuotta. Dybala siirtyi argentiinalaisesta Instituto AC Cordobasta italialaiseen Palermoon vuonna 2012, josta matka jatkui vuonna...

Video: Ratinassa mahtava tunnelma – Lukas Hradecky huudatti jälleen kannattajia

Loppuunmyydyssä Ratinassa oli torstaimyöhäisiltana mahtava tunnelma, kun Kreikka kaatui upeasti Teemu Pukin pilkkumaalilla. Jo avausjaksolla ottelua hallinnut Suomi sai vihdoin 52. minuutilla kaivatun onnistumisen, kun...

Video: Nostalgia-mashup – Borussia Dortmund voittaa Bayern Münchenin

Kahden jättiläisen kohtaamisista rakennettu hieno mashup-video koostaa yhteen hyökkäykseen materiaalia kautta aikojen. Videoita on kaiveltu ilmeisesti kaitafilmi-arkistoista asti ja mustavalkoistakin kuvaa on saatu ynnättyä kokonaisuuteen...

Video: Christian Eriksen palasi maajoukkueeseen ja teki heti maalin – hollantilaisyleisökin...

30-vuotias tanskalaistähti Christian Eriksen palasi maajoukkueeseen 9,5 kuukauden tauon jälkeen. Verkko heilui heti! Hollanti kaatoi Tanskan numeroin 4-2 (3-1) kotikentällään Johan Cruijff ArenAlla Amsterdamissa lauantaina....

Video: Mitä ihmettä? – Koira juoksi kentälle ja esti varman maalin

Koira juoksi kentälle ja torjui laukauksen, kun Juventud Unida ja Defensores de Belgrano kohtasivat Argentiinan 3. divarin ottelussa. Argentiinan kolmannen divisioonan ottelu ylittää harvoin kansainvälistä uutiskynnystä, mutta...

Video: Bundesliigan ylärimaskaba – VfB Stuttgart

Bundesliigakausi 2014/2015 käynnistyy piakkoin ja kauden lämmittelijäisinä liigan toimitus on järjestänyt kaikkia joukkueita koskevan ylärimaskaban. Säännöt ovat yksinkertaiset: jokaisesta joukkueesta on valittu viisi pelaajaa edustamaan joukkuetta ja...

Video: JJK:n kaikki maalit tältä kaudelta

Jyväskyläläinen JJK on aloittanut kauden todella pirteästi ja onkin sarjataulukossa neljäntenä. Matkaa kärkeen on vain yksi piste ja JJK:lla on yksi ottelu vähemmän pelattuna...

Video: TOP 5 maalit – Toni Kroos

Saksan maajoukkuepelaaja Toni Kroos maalaili Leverkusenin ja Münchenin aikoina upeita maaleja. Katso alta TOP 5 osumat yhdeltä Bundesliigan parhaista hyökkääjistä.   http://www.youtube.com/watch?v=IUXwiLUosYg

Top 10 kalleimmat puolustajat

Football Daily on listannut kalleimmat puolustajat ketä kentillä on hyökkääjiä blokannut. Pariisilaisilla on kaksi pelaajaa edustettuna tältä listalta. PSG on laittanut suuria summia pelaajiin ja...

Video: PSG murskasi Toulousen – Neymar ilmiliekeissä

PSG:n kohuhankinta, Neymar on nauttinut ajastaan Ligue 1:ssä. Brasilialaisella on nyt tällä hetkellä kahdessa pelissä tehtynä kolme maalia ja neljä syöttöä. Eilisessä ottelussa Toulousea vastaan hyökkääjä oli...

Video: Bayern tiputti Manchester Unitedin jatkosta

Saksalaiset pääsivät odotetusti jatkoon, mutta se oli täyden työn takana. Manchester United pelasi 1-1 tasapelin Bayernin kanssa ensimmäisessä osaottelussa. Toinen osaottelu lähti englantilaisten kannalta hyvin...

Tätäkö on tosi-fanius?

101greatgoals.com on todella leikittelevä sivusto. Ei voi muuta kuin arvostaa heidän piikittelevää tapaa tehdä sisältöä. Enkä oikeestaan voi tehdä muuta kuin jakaa tämän videon teille,...

Video: Tällä maalilla Chelsea hävisi eilen – upea sijoitus

Aston Villan Fabian Delph teki yhden lauantain mielenkiintoisimmista maaleista Chelseaa vastaan. Toimituksen sanat eivät riitä kuvailemaan tätä maalia, vaan katsokaa se itse videolta.   http://youtu.be/7FQYzSumwRs

Video: Ballon d’Or ehdokas Franck Ribery

Franck Riberyn esitykset kaudella 2013 ovat nostaneet miehen sekä Bayern Münchenin nimen kaikkien huulille. Riittääkö UEFA:n myöntämä Euroopan paras pelaaja-titteli petaamaan Ballon d'Orin voittoa...

Video: Tämä lumimyräkkä ei riittänyt syyksi lopettaa jalkapallo-ottelua

Futista on pelattu kautta aikain mitä erikoisimmissa sääolosuhteissa, mutta rajansa kaikella. Walesissa nähtiin Risca Unitedin ja Aberdare Townin ottelussa erittäin mielenkiintoinen ja suht harvinainen sääilmiö;...

Video: Bundesliga 2:ssa nähtiin melko näyttävä oma maali

Maali itsessään on hieno. Se näyttää ensiksi tarkasti suunnitellulta sijoitukselta oikeaan yläkulmaan yli maalivahdin haparoivien käsien, mutta valitettavasti se menee kentän kahdesta maalista juuri...

Video: Hienoimmat maalisyötöt TOP 50

Tältä videolta pääset seuraamaan hienoimpia maalisyöttöjä, joita jalkapallossa on nähty. Videolla näkyvät maalitkin ovat hienoja, mutta ne jäävät varjoon näiden upeiden syöttöjen jälkeen. Tältä videolta...

Mestareiden liigan 2. pelipäivä: Atletico Madrid – Zenit

G-lohkon toisessa ottelussa Pietarin Zenit matkusti Madridiin Atleticon vieraaksi. Tämä ottelu oli vauhdikkaampi kuin toinen lohkon ottelu. Atletico otti ottelun haltuun heti alusta ja 40....

Video: Alves vastasi rasisteille syömällä kentälle heitetyn banaanin, mutta Diop laittoi...

Levanten pelaaja Papakouli Diop sai sunnuntaina ottelussa Atleticoa vastaan kokea, kuinka tyhmiä jotkut ihmiset osaavat olla. Atletico Madridin kannattajat alkoivat haukkumaan rasistisin tarkoituksin Diopia apinaksi...

Video: Pahimmat sosiaalisen median kämmit jalkapallossa

Sosiaalisen median avulla kannattajat pääsevät lähemmäksi pelaajia ja pystyvät näin paremmin seuraamaan heidän tekemisiään ja sanomisiaan. Kaikille meille on joskus sattunut jokin pieni kömmähdys...

TOP 10 likaisimmat pelaajat futiskentillä

Futiskentillä on nähty ajoittain todella härskejä taklauksia ja sikailuja. Oheisessa videossa on listattu 10 likaisinta pelaajaa, mitä kentät ovat päällään kantaneet. Mukana on tietenkin Eric Cantonan lentopotku...

Atletico Madrid selkään voittoon

Kärkikamppailu La Ligassa on edelleen yhtä tiukkaa. Atletico Madrid ei päästänyt Barcelonaa karkuun, vaan joukkueet ovat edelleen tasapisteissä. Ottelu Real Valladolidia vastaan oli täysin isäntien...

Sunnuntain Valioliigakierroksen tulokset

Sunnuntaina 3.11 pelattiin Englannin Valioliigassa kaksi ottelua, joissa kohtasivat Everton ja Tottenham sekä Cardiff ja Swansea. Aikaisemmin päivällä pelattu Everton-Tottenham-ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin ja ottelussa...

Video: Januzaj on tämän kauden sensaatio

Tänä vuonna täysin puskista esiin noussut Adnan Januzaj voi olla kauden ensimmäiseen puolikkaaseen enemmän kuin tyytyväinen. Hän on vakiinnuttanut paikkansa Manchester Unitedissa ja on...

PSG lähempänä Ligue 1:sen voittoa

Eilen PSG otti tärkeän voiton Nicestä mestaruutta ajatellen. Tutkapari Zlatan Ibrahimovic  ja Edison Cavani varmistivat, että Monaco pysyy turvallisen välimatkan päässä. Voittamalla OGC Nicen 1-0 ero toisena olevaan Monacoon...
AS Roma daniele de rossi puoliaika

AS Roma -legenda Daniele De Rossi täyttää 35 vuotta – tässä...

AS Roman pitkäaikainen luottopelaaja Daniele De Rossi täyttää tänään tiistaina 35 vuotta. Oikein hyvää syntymäpäivää legendalle! De Rossi tunnetaan keskikentän väsymättömänä ja kovaotteisena taistelijana. Mies...

Video: Liverpool voitti Chelsean 2-1 – Hendersonilta todella upea viimeistely!

Chelsea ja Liverpool kohtasivat perjantai-illan valioliigaottelussa Lontoossa, jonka Liverpool voitti lukemin 1-2. Liverpoolin maaleista vastasivat Dejan Lovren ja Jordan Henderson sekä Chelsean ainokaisen teki Diego...

Suositellut

Seuraa meitä somessa

10,990FanitTykkää
1,025SeuraajatSeuraa
2,304SeuraajatSeuraa