Video: Oliver Antman teki komean maalin Groningen-debyytissään
Huuhkajista tuttu Oliver Antman onnistui maalinteossa sunnuntaina debytoidessaan uuden seuransa Groningenin riveissä.
Oliver Antman siirtyi tammikuun siirtoikkunassa lainapestillä Hollannin pääsarjassa pelaavan FC Groningenin riveihin. Antman...
Video: Feyenoord-maalivahdilta härski ja ovela pallotemppu – keltainen korttihan siitä tuli
Hollannin pääsarjassa nähtiin varsin härski mutta samaan aikaan nerokas suoritus, jolla estettiin mahdollisesti maalin syntyminen.
FC Twente ja Feyenoord pelasivat 1–1-tasapelin Hollannin pääsarjassa, Eredivisiessä, sunnuntaina....
Video: Hollanti tasoitti uskomattomalla vaparikuviolla ajassa 90+11 – Argentiina rankkareiden kautta...
Argentiina ja Hollanti esittivät käsittämättömän näytelmän perjantai-iltana. Hollanti nousi tasoihin huikealla vaparikuviolla ajassa 90+11, mutta se ei lopulta riittänyt jatkopaikkaan.
Argentiinan ja Hollannin kohtaaminen perjantai-iltana...
Video: Edwin van der Sar torjuu Jari Litmasen vaparin ja tuulettaa...
Hollantilainen maalivahtilegenda Edwin van der Sar täyttää lauantaina 52 vuotta. Oikein hyvää syntymäpäivää mestarimolarille!
Hollantilainen maalivahti-ikon Edwin Van der Sar pelasi ammattilaiskentillä vuodet 1990–2011. Hän...
Video: Nuori Zlatan tekee käsittämättömän soolomaalin Hollannin liigassa 2004
Ruotsalainen jalkapallolegenda Zlatan Ibrahimovic täyttää maanantaina 41 vuotta. Oikein hyvää syntymäpäivää maalitykille!
Jalkapallokenttien yksi suurimmista persoonista, Zlatan Ibrahimovic, on pelannut vuonna 1999 alkaneella ammattilaisurallaan Malmössa,...
Video: Dirk Kuyt painaa hattutempun uransa viimeisessä ottelussa
Hollantilaislegenda Dirk Kuyt täyttää perjantaina 42 vuotta. Hänen pelaajauralleen mahtui monia unohtumattomia hetkiä, mutta yksi kiehtovimmista osui uran viimeiseen otteluun.
Hyökkäyspään monikäyttöinen Dirk Kuyt muistetaan parhaiten Liverpoolista,...
Video: Ajax voitti Hollannin mestaruuden – Litti jakoi mestaruuspytyn
Ajax varmisti keskiviikkoiltana Hollannin mestaruuden. Täpötäyden katsomon edessä mestaruuspytyn jakajana toimi Jari "Litti" Litmanen.
Ajax murskasi kotikentällään SC Heerenveenin numeroin 5-0 (3-0) Hollannin pääsarjassa, Eredivisiessä,...
Video: Vaarallinen tilanne Hollannin huippuottelussa – liekit roihusivat Ajaxin fanikatsomon edessä
Ajaxin ja Feyernoodin välinen ottelu viikonloppuna Hollannin pääsarjassa sai tulikuumia käänteitä jo ennen sen varsinaista käynnistymistä.
Hollannin suurseurat Ajax ja Feyernood iskivät yhteen sunnuntaina Eredivisien...
Video: Jasin Assehnoun laukoi täydellisen vapaapotkumaalin Hollannissa
FC Emmenin 24-vuotias suomalaishyökkääjä Jasin Assehnoun laukoi kerrassaan mahtavan vapaapotkumaalin perjantaina.
FC Emmen kaatoi kotikentällään Jong FC Utrechtin numeroin 2-0 (2-0) Hollannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla,...
Video: Parikymppiset Jari Litmanen ja Finidi George pelaamassa jääkiekkoa
Kuningas Litmanen täyttää sunnuntaina 51 vuotta! Ajaxissa 90-luvulla hääräsi myös nigerialainen Finidi George, ja tässä videolla he ovat nuoria poikia.
22-vuotiaista Jari Litmasesta ja Finidi...
Kuningas Litmanen aiheutti Jari-nimibuumin Hollannissa 90-luvulla
Suomalaisen jalkapallon suurin legenda täyttää sunnuntaina 51 vuotta. Sen kunniaksi kerromme unohtumattomia tarinoita Kuninkaasta.
Jari Litmanen edusti Amsterdam Ajaxia vuosina 1992–1999 ja 2002–2004. Suurimmat menestysvuodet osuivat...
Klassikkovideo: Rafael van der Vaartin ajattoman kaunis takavasaramaali
Muun muassa Hollannin maajoukkueesta tuttu Rafael van der Vaartin yksi upeimmista osumista oli takavasaramaali Ajaxin paidassa.
Rafael van der Vaart täyttää tänään perjantaina vuosia, kun...
Video: Ajaxin ja Excelsiorin pelaajat tekivät kunniakujan syövästä toipuvalle pelaajalle
Hollannin kolmannella sarjatasolla pelaavan Excelsior Maassluisin Devin Plank sai koskettavat kunnianosoitukset Cup-ottelussa.
Ajax murskasi Excelsior Maassluisin numeroin 9-0 (5-0) Hollannin Cupissa viikonloppuna. Ottelun lopussa nähtiin...
Video: Jasin Assehnoun teki hattutempun Hollannissa
23-vuotias suomalaispelaaja Jasin Assehnoun pamautti hattutempun FC Emmenin paidassa Hollannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.
FC Emmen kaatoi kotikentällään Almere City FC:n numeroin 3-0 (2-0) Hollannin Eerste...
Video: Memphis Depay tylytti Turkin veskaria Panenka-rankkarilla – latoi lopulta hattutempun
Memphis Depay oli ottelun ykköstähti, kun Hollanti kylvetti Turkkia MM-karsinnoissa kotikentällään peräti lukemin 6–1.
Hollanti ei jättänyt tiistai-iltana MM-karsintaottelussa Turkkia vastaan vierailijoille mitään saumoja. Hollanti...
Video: Groningenin Jörgen Strand Larsen taituroi häikäisevän saksarimaalin lisäajalla
Hollannin Eredivisienin avauskierroksen upeimmasta suorituksesta vastasi Groningenin hyökkääjä Jörgen Strand Larsen.
Eredivisienin avausviikonlopun mieleenpainuvin suoritus nähtiin Groningenin hyökkääjä Jörgen Strand Larsenilta.
Groningenin ja Cambuurin välinen ottelu...
Louis van Gaal palaa eläkkeeltä Hollannin maajoukkueen päävalmentajaksi
Hollannin maajoukkueen uusi päävalmentaja on tuttu mies, kaiken nähnyt 69-vuotias konkarivalmentaja Louis van Gaal!
— — —Coolbetin ilmaiskierroskarkelot: joka päivä!— — —
Paljon nähnyt konkarivalmentaja...
Video: Hollannin Eerste Divisiessä nähtiin kauden kehnoin rankkari
Hollannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, Eerste Divisiessä, nähtiin vappuna kauden ehkäpä surkein rangaistuspotku.
Almere City FC kaatoi kotikentällään Jong Ajaxin numeroin 1-0 (0-0) vappuaattona Hollannin Erste...
Video: Outo maaliviivapomppu hämmensi Hollannin Cupissa – varma maali jäi syntymättä
Hollannin Cupissa nähtiin joulukuussa 2018 outo tilanne, kun lähestulkoon varma maali jäi syntymättä maaliviivapompun seurauksena.
AZ Alkmaar murskasi kotikentällään PEC Zwollen numeroin 5-0 (3-0) KNVB...
Video: Hollannin liigassa uskomaton osuma – kantapäämaali kulmapotkusyötöstä
Hollannin pääsarjassa nähtiin keskiviikkoiltana harvinaisen taidokas osuma. AZ Alkmaarin 22-vuotiaan keskikenttäpelaaja Teun Koopmeinersin kantapäämaali häikäisi.
AZ Alkmaari haki hienon vierasvoiton PSV Eindhovenista numeroin 1-3 (0-2)...
Video: PSV Eindhovenin Donyell Malen laukoi näyttävän voittomaalin 30 metristä
Hollannin Cupissa nähtiin erittäin hieno osuma, kun Donyell Malen laukoi täydellisellä kudilla voittomaalin.
PSV Eindhoven kaatoi vieraskentällä De Graafschapin numeroin 1-2 (0-0) Hollannin KNVB-cupin 2....
Video: Heerenveenin kotimatsissa 15 000 pehmonallea lisäämässä tietoisuutta sairastuneista lapsista
SC Heerenveeniltä nähtiin upea tempaus Hollannin pääsarjassa, kun joukkueen kotiotteluun oli tuotu 15 000 pehmonallea.
SC Heerenveen kaatoi kotikentällään FC Emmenin numeroin 4-0 (2-0) Eredivisiessä...
Video: Maalivahti tekee kantapäämaalin 95. minuutilla Eredivisiessä vuonna 2015
Hollannin jalkapalloliigassa, Eredivisiessä, nähtiin harvinaisen kaunis osuma elokuussa 2015, kun ADO Den Haagin maalivahti Martin Hansen teki kantapäämaalin 95. minuutilla ja tasoitti ottelun.
ADO Den...
Video: Englannin aladivarissa yllättävä kentälletunkeutuja – laskuvarjohypyllä kehiin kesken ottelun
Englannin aladivarissa nähtiin melkoisen harvinainen kentälletunkeutuja syyskuussa 2013, kun kesken matsin nurmelle heilahti laskuvarjohyppääjä.
Salisbury City kaatoi kotikentällään Chester FC:n numeroin 3-1 Englannin jalkapallon viidenneksi...
Ajax-tähti Hakim Ziyech siirtyy tulevana kesänä Chelseaan
Valioliigassa neljäntenä majaileva Chelsea tiedotti torstaina, että Ajaxin Hakim Ziyech siirtyy Lontooseen tulevana kesänä.
Siirtosumma on 40-44 miljoonaa euroa. 26-vuotias marokkolainen hyökkäävä keskikenttäpelaaja on pelannut...
Tiesitkö tätä? – Huuhkajien puolustaja pyörittää hotellibisnestä toisessa kotimaassaan!
Huuhkajien puolustaja Thomas Lam on veljensä kanssa vahvasti mukana perheensä hotellibisneksessä Amsterdamissa.
Zwollen Thomas Lam on kuulunut jo vuosia Huuhkajien vakiokalustoon. Marraskuussa päättyneissä EM-karsinnoissa keskikentän...
Rasmus Karjalainen maalasi taas Hollannissa – katso video!
Rasmus Karjalainen maalasi Hollannin cupissa, kun hänen edustamansa Fortuna Sittard eteni cupin kolmannelle kierrokselle.
Karjalaisen Fortuna Sittard kaatoi tiistaina Hollannin cupissa PEC Zwollen maalein 3-0...
Ruud van Nistelrooy vahvistaa Hollannin valmennustiimiä EM-kisoissa
Legendaarinen hyökkääjä Ruud van Nistelrooy liittyy kotimaansa valmennustiimiin ensi kesän EM-kisoissa. Maajoukkuetta valmentaa Ronald Koeman.
Pelaajaurallaan muun muassa Real Madridin ja Manchester Unitedin riveissä tuhojaan...
Viime kauden sensaatiojoukkue pullahti ulos UCL:n pudotuspeleistä
Viime kauden sensaatiojoukkue Ajax koki karvaan pettymyksen tiistaina, kun Valencia voitti sen Mestarien liigassa lukemin 1-0.
Tiistain tulos tiesi sitä, että Ajax jää lohkonsa...
Marco van Basten möläytti natsitervehdyksen televisiossa – rangaistus tuli!
Hollantilaislegenda Marco van Basten lipsautti natsitervehdyksen TV-kanava Fox Sportsin suorassa lähetyksessä lauantaina.
Kanavan kommentaattorina toimiva van Basten lipsautti kommentinsa ennen lauantaista Eredivisien ottelua, jossa kohtasivat...
Voiko tämä pelaaja olla 14-vuotias? – Katso kuva Hollannissa ällistyttävästä junnusta
Voiko Ajaxin David Easmon todella olla vain 14-vuotias? Tämä on kysymys, jota Hollannissa on pohdittu sosiaalisessa mediassa levinneen kuvan myötä.
Yhtenä maailman parhaista juniorihautomoista tunnettu...
Video: Hollantilaisseuran fanit järjestivät pehmolelusateen lapsipotilaille
Hollantilaisseuran kannattajat järjestivät jo perinteeksi muodostuneen jokavuotisen upean pehmolelusateen ottelua seuraamaan saapuneille lastensairaalan potilaille.
Hollannin Eredivisiessä pelattiin sunnuntaina Feyenoordin ja ADO Den Haagin välinen ottelu,...
Video: Rasmus Karjalaisen surkea debyytti: oma maali ja loukkaantuminen
Rasmus Karjalaisen debyytti Hollannin Eredivisiessä viime sunnuntaina ei sujunut lainkaan suunnitellulla tavalla.
Kesällä Veikkausliigan KuPS:sta hollantilaiseen Fortuna Sittardiin siirtynyt Karjalainen oli uuden joukkueensa avauskokoonpanossa, kun...
Siirtohuhuihin vahvistus – de Ligt Juventukseen
19-vuotias Hollantilaispuolustaja Matthijs de Ligtin siirtyy Ajaxista Juventukseen.
Juventus on tehnyt viiden vuoden sopimuksen nuoren puolustajalupauksen kanssa. Reutersin mukaan siirtosumma on peräti 75 miljoonaa euroa.
De...
Rasmus Karjalainen siirtyy Fortuna Sittardiin pitkällä sopimuksella
Rasmus Karjalainen siirtyy Hollannin pääsarjassa pelaavan Fortuna Sittardin joukkueeseen nelivuotisella sopimuksella.
Kuopiolaisseuran julkaiseman tiedotteen mukaan seura saa Karjalaisen siirrosta siirtokorvauksen, jonka suuruutta se ei kuitenkaan...
Hollantilaisseura tehnyt useita tarjouksia Huuhkajien hyökkääjästä – siirto edessä heinäkuussa?
Hollantilaisseura Fortuna Sittard on paikallislähteiden mukaan tehnyt useita tarjouksia KuPS-hyökkääjä Rasmus Karjalaisesta.
Huuhkajien riveissä viime kesänä debytoinut Rasmus Karjalainen on vahvasti matkalla kohti Hollantia. Hollantilaisen...
Video: Hollanti etenee Portugalin seuraksi Kansojen liigan finaaliin!
Hollanti nousi Portugalin seuraksi Kansojen liigan finaaliin, kun se kaatoi Englannin jatkoajan jälkeen maalein 3-1.
Ottelun avausmaalista vastasi avausjaksolla Englannin Marcus Rashford, joka iski pallon...
Huuhkajat-puolustaja juhlii nousua Hollannin pääsarjaan!
Huuhkajat-puolustaja Janne Sakselan edustama Sparta Rotterdam nousi Hollannin pääsarjaan kaadettuaan karsinnoissa De Graafschapin.
Oikean laitapuolustajan tontilla viihtyvä Janne Saksela pääsi juhlimaan nousua Hollannin Eredivisieen. Ratkaisuottelun...
Video: Tuomari teki maalin nelostason matsissa Hollannissa!
Tuomari teki maalin, kun Harkemase Boys ja Hoek kohtasivat Hollannin neljänneksi korkeimman tason ottelussa lauantaina.
Erikoisessa tilanteessa nähtiin muun muassa Harkemase Boysin maalivahdin paraatipelastus, maaliviivalla...
Hollantilaislupaus siirtyy Barcelonaan – ulosostopykälä peräti 100 miljoonaa
Hollantilaislupaus Ludovit Reis siirtyy FC Barcelonan organisaatioon kotimaansa FC Groningenin joukkueesta 3,25 miljoonalla eurolla.
Kolmen vuoden sopimuksella Espanjaan siirtyvä Ludovit Reis on monipuolinen 18-vuotias keskikenttäpelaaja,...