Video: Dirk Kuyt painaa hattutempun uransa viimeisessä ottelussa

Hollantilaislegenda Dirk Kuyt täyttää perjantaina 42 vuotta. Hänen pelaajauralleen mahtui monia unohtumattomia hetkiä, mutta yksi kiehtovimmista osui uran viimeiseen otteluun.

Hyökkäyspään monikäyttöinen Dirk Kuyt muistetaan parhaiten Liverpoolista, johon hän siirtyi vuonna 2006 noustuaan tähteyteen Feyenoordissa. Vaikka kuuden Englannin kauden aikana palkintokaappi karttui vain yhdellä pokaalilla, Liigacupilla vuonna 2012, hollantilainen saavutti maaleillaan seuraikonin statuksen Liverpoolin fanien keskuudessa.

Kuyt palasi parin Turkissa vietetyn kauden jälkeen kotiin Feyenoordiin kahdeksi kaudeksi. Kauden 2016-17 viimeinen ottelu muistetaan Hollannissa ikuisesti. Feyenoord tarvitsi voiton varmistaakseen ensimmäisen liigamestaruutensa 18 vuoteen, joten kapteeni Kuyt astui esiin. Hän viimeisteli kolme maalia ja pääsi nostamaan palkintopystiä hullaantuneen kotiyleisön edessä. Matsi jäi miehen viimeiseksi viralliseksi otteluksi.

Hollannin maajoukkueessa Kuyt pelasi vuosina 2004-2014 yhteensä 104 ottelua, joissa syntyi 24 maalia. Hän saavutti Hollannin paidassa MM-hopeaa 2010 ja MM-pronssia 2014.

Toukokuussa 2018 Kuytille järjestettiin Testimonial-ottelu, johon osallistuivat muiden muassa Steven GerrardRuud van NistelrooyEdwin van der Sar ja Ruud Gullit.

Dirk Kuyt ja mestaruushattutemppu

Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän