Ruotsi marssi kahdeksan parhaan joukkoon!

MM-kisojen puolivälierissä nähdään myös pohjoismaista väriä, kun länsinaapuri Ruotsi eteni kahdeksan parhaan joukkoon.

Ruotsi lähti otteluun Sveitsiä vastaan hienoisena altavastaajana, mutta eteni kypsällä pelillä ansaitusti kahdeksan parhaan joukkoon lukemin 1-0.

Länsinaapurin peli tuntui alusta asti olevan paremmin uomissaan, ja se onnistui luomaan paremmat tekopaikat. Muun muassa hyökkääjä Marcus Bergillä oli parikin hyvää tonttia viedä Ruotsi johtoon. Myös Albin Ekdal pääsi loistavaan tekopaikkaan hieman ennen taukovihellystä, mutta hänen volleylaukauksensa karkasi korkealle päätykatsomoihin. Avauspuolikas päättyi maalittomassa tilanteessa 0-0.

Forsbergin turnauksen avausmaali takasi Ruotsille paikan kahdeksan joukkoon

Sveitsi sai juonesta paremmin kiinni toisen puoliajan alussa, mutta ei onnistunut murtautumaan huippupaikoille.

Ruotsi sen sijaan sai avattua maalihanat, kun maaleitta alkulohkossa jäänyt taiturimainen Emil Forsberg täräytti pallon Sveitsin maaliin ottelun 65. peliminuutilla. Osumassa oli myös onnea mukana, sillä Forsbergin laukaus nousi Sveitsin puolustajan jalasta maalin yläkulmaan.

Ruotsi turvasi tyylipuhtaasti johtoaan, eikä Sveitsi saanut kovasta yrityksestä huolimatta palloa ruotsalaisten verkkoon. Ehkä paras paikka siunaantui lisäajalla vaihdosta kentälle tulleelle Haris Seferovicille, jonka puskemaan palloon maalivahti Robin Olsen kuitenkin teki hienon reaktiotorjunnan.

Aivan ottelun lopulla nähtiin vielä yksi ulosajo, kun Sveitsin Michael Lang joutui alimpana miehenä kaatamaan läpiajoon karanneen Martin Olssonin. Tilanteesta seuranneesta vapaapotkusta ei kuitenkaan syntynyt lisämaaleja. Näin Ruotsille voitto loppulukemin 1-0.

Ruotsin seuraava vastustaja selviää illan ottelussa Kolumbia – Englanti.

Lue lisää: Vedonlyöntianalyysi illan MM-otteluun Kolumbia – Englanti!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän