Viime kauden sensaatiojoukkue pullahti ulos UCL:n pudotuspeleistä

Ajax-tähti Hakim Ziyechin reaktio tiistain ottelun jälkeen oli paljon puhuva. (Kuva: Getty Images)

Viime kauden sensaatiojoukkue Ajax koki karvaan pettymyksen tiistaina, kun Valencia voitti sen Mestarien liigassa lukemin 1-0.

Tiistain tulos tiesi sitä, että Ajax jää lohkonsa kolmanneksi ja jatkaa kauttaan Eurooppa-liigassa. Ajaxin edustamasta H-lohkosta jatkoon painelivat pisteen hollantilaisia enemmän keränneet Chelsea ja Valencia. Jumbopaikka sen sijaan lankesi ainoastaan yhden vaivaisen pisteen keränneelle Lillelle.

Ottelun ainoan maalin viimeisteli 24. minuutilla osunut Rodrigo. Tilastojen valossa tulosta voidaan pitää yllättävänä, sillä Ajax loi ottelussa 18 maalipaikkaa Valencian 7 vastaan. Lisäksi amsterdamilaiset hallitsivat palloa 61 prosenttisesti.

Vaikka viime kaudella lähelle Mestarien liigan finaalipaikkaa päässeen Ajaxin putoaminen jo alkulohkovaiheessa onki suuri yllätys, löytyy sen taustalta varsin loogiset syyt. Valmentajavelho Erik ten Hagin paletista katosi nimittäin kesän aikana kaksi nuorta supertähteä. Frenkie de Jong siirtyi Barcelonaan ja Matthijs De Ligt Juventukseen.

De Ligtiä hankitti paikkaamaan argentiinalainen Lisandro Martinez. De Jongin jättämää aukkoa pyrkivät puolestan paikaamaan konkari Daley Blind ja Meksikosta saapunut Edson Alvarez. Vaikka Blind onkin kasvattanut peliä avaavien syöttöjen määrää ja ottanut isompaa roolia Ajaxin pelin rakentamisessa, ei MTV:n jalkapalloasiantuntija Petri Pasanen ole täysin vakuuttunut.

– Siinä missä Blindiä kehutaan syöttötaidostaan, on hänelläkin heikkoutensa. Ja se on se, että jalka ei enää riitä, Pasanen kommentoi studiossa ennen tiistain ottelua.

Viime kauden sensaatiojoukkue putosi

https://twitter.com/brfootball/status/1204540060038782976

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.

– – – – – –

Katso myös: Ansu Fatista UCL-historian nuorin maalintekijä – katso video!

Uuden toiminnallisuuden ansiosta voit avata tilin ja lyödä vetoa kätevästi suoraan bannerin kautta. Testaa uutta Trustlyn tarjoamaa toimintoa yläpuolelta!

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here