Video: Arsenalin superlupaus maalasi upean soolosuorituksen päätteeksi

Arsenalin superlupaus

Arsenalin superlupaus Gabriel Martinelli iski häkellyttävän maalin tiistain värikkäässä Valioliigaottelussa. 

Arsenalin 18-vuotias brasilialaishyökkääjä iski Arsenalin avausmaalin Chelseaa vastaan pelatun ottelun 63. minuutilla. Maali oli komeaa katsotavaa, sillä Martinelli lähti kirmaamaan pallon kanssa kaukaa omalta alueeltaan.

Matkan varrella yksi Chelsea-peluri toisensa jälkeen jäi Martinellin jalkoihin, mukaan lukien jopa humoristisella tavalla kompuroinut N´Golo Kante. Huikean juoksun jälkeen Martinelli laukoi pallon varmasti ohi Kepa Arrizabalagan ja nosti kauden maalisaldonsa jo kymmeneen.

Maalimäärä on hämmentävän kova, sillä viime kesänä Gunnersiin siirtyneestä Martinellista kaavailtiin tulevaisuuden lupausta, jonka läpimurto häämöttäisi jossakin vuosien päässä. Erilaiset loukkaantumiset ja pelikiellot ovat kuitenkin antaneet nuorelle brassille tilaisuuden, eikä hän ole jättänyt sitä käyttämättä.

Jotain Martinellin vakuuttavista otteista kertoo myös se, että Liverpoolin managerivelho Jürgen Klopp äityi hiljattain ylistämään Martinellia sukupolvensa merkittävimpiin lupauksiin kuuluvaksi pelaajaksi.

Arsenalin ja Chelsean välinen tiistainen ottelu päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen 2-2 tasatulokseen. Martinellin soolomaalin ja Kanten kompuroinnin lisäksi Stamford Bridgellä nähtiin muun muassa Jorginhon upottama rangaistuspotku, David Luizin punainen kortti sekä Hector Bellerinin viime hetkien tasoitus.

Arsenalin superlupaus Gabriel Martinelli loisti tiistaina

https://twitter.com/Arsenal/status/1219877858006274048

Jos video ei näy, voit katsoa sen TÄSTÄ.

– – – – – –

Lue myös: Tyttöystävä löysi uuden seuran Huuhkajien pelaajalle

Uuden toiminnallisuuden ansiosta voit avata tilin ja lyödä vetoa kätevästi suoraan bannerin kautta. Testaa uutta Trustlyn tarjoamaa toimintoa yläpuolelta!

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here