Klubi vahvistuu taas – nyt haaviin tarttui hopeajoukkueen luottotoppari

24-vuotias toppari Miro Tenho on HJK:n tuorein vahvistus. (Kuva: Helsingin Jalkapalloklubi)

Klubi kasaa ensi kaudeksi huimaa joukkuetta, jonka tuorein vahvistus on FC Interistä saapuva 24-vuotias puolustaja Miro Tenho.

Kaarinan Poikien kasvatti Miro Tenho on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen Helsingin Jalkapalloklubin kanssa. Viime kaudella Tenho pelasi hopealle yltäneessä FC Interissä 21 veikkausliigaottelua, joissa hän viimeisteli yhden maalin.

Aiemmin urallaan Tenho on edustanut ainoastaan Turun alueen seuroja, sillä Interin ja kasvattajaseura KaaPo:n lisäksi hän on pelannut myös TPS:ssä ja Åbo IFK:ssa. Myös TPS:n riveissä pääsarjassa pelannut Tenho on pelannut Veikkausliigassa 83 ottelua, joissa on syntynyt kaksi maalia.

– Tulen Klubiin todella innoissani. Haluan antaa kaikkeni sen eteen, että HJK palaa Veikkausliigan huipulle, Tenho kommentoi HJK:n julkaisemassa uutisessa.

Jo ennen Tenhon hankintaa HJK on vahvistunut merkittävästi. Ensimmäisenä julkaistiin kovan tason makedonialaishyökkääjän Ferhan Hasanin sopimus, jonka jälkeen nähtiin nippu Veikkausliigan sisäisiä ryöstöjä. Mestarijoukkue KuPS:sta Helsinkiin siirtyi Luis Carlos Murillo, kun taas RoPS:sta HJK rohmusi sekä Lucas Lingmanin että Antonio Regueron.

Klubi vahvistui taas

https://twitter.com/hjkhelsinki/status/1191346388291993600

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here