Video: Ronaldo tuuletti Portugalin voittomaalia omanaan – merkittiinkin Bruno Fernandesille

Portugalin ja Uruguayn ottelussa hämmennystä herätti, että kuka oikein teki voittomaalin. Lopulta pöytäkirjoihin jäi Bruno Fernandesin nimi.

Maanantai-illan herkkupalana päästiin seuraamaan Portugalin ja Uruguayn välistä huippuottelua. Ottelun ensimmäisellä puoliajalla ei maalipaikoilla herkuteltu, mutta toisella puoliajalla alkoi tapahtua.

54. minuutilla Bruno Fernandes antoi entiselle seurajoukkuetoverilleen Cristiano Ronaldolle mainion keskityksen, jonka Portugalin kippari jatkoi puskien maaliin. Tai niin oli helppo olettaa etenkin Ronaldon tuuletuksesta.

Maali merkittiinkin aluksi Ronaldolle, mutta tarkemman tarkastelun perusteella Fernandesin keskitys meni suoraan maaliin Ronaldoon koskematta. Siispä maalintekijä vaihdettiin tilastoihin. Ronaldolla toki oli merkittävä rooli maalin syntymisessä joka tapauksessa.

Uruguay sai luotua muutaman huippuluokan maalintekopaikan kiriessään ottelua tasoihin. Vaihdosta kentälle tullut Maxi Gomez laukoi pallon tolppaan, mutta sitä lähemmäs ei Uruguay maalia päässyt.

Ottelun hahmo oli ehdottomasti Fernandes, joka laukoi lisäajalla illan toisen maalinsa rankkarista. Lisäksi hän oli lähellä tehdä ottelun kolmannen maalinsa vielä aivan viimeisillä hetkillä, mutta pallo osui tolppaan.

2–0-voiton napannut Portugali varmisti voitollaan paikan jatkopeleissä.

LUE MYÖS: Kokeile päivittäistä ilmaispeliä ja voita ilmaisveto!

Bruno Fernandesin vai Cristiano Ronaldon maali?

Maanantain tulokset

Lohko G:
Kamerun – Serbia 3–3
Brasilia – Sveitsi 1–0

Lohko H:
Etelä-Korea – Ghana 2–3
Portugali – Uruguay 2–0

Tiistain matsit

Lohko A:
Klo 17.00 Ecuador – Senegal
Klo 17.00 Hollanti – Qatar

Lohko B:
Klo 21.00 Iran – USA
Klo 21.00 Englanti – Wales

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän