Brasilia piti pintansa vakuuttavalla esityksellä – myös Sveitsi jatkopeleihin

Brasilia kesti paineet keskiviikon myöhäisottelussa, kun se kaatoi Serbian tyylipuhtaalla esityksellä. Myös Sveitsi eteni jatkopeleihin.

Brasilia sai heti illan ottelun alkuun jobinpostia, kun vasen laitapuolustaja Marcelo joutui jättämään kentän vain kymmenen minuutin pelin jälkeen. Hänen tilalleen kentälle tuli Atletico Madridissa pelaava Filipe Luis.

Ottelua oli pelattu 36 minuuttia, kun pallo löysi tiensä maaliin ensimmäisen kerran. Philippe Coutinho antoi loistavan pystysyötön Serbian puolustuksen välistä läpiajoon karanneelle Paulinholle, joka neppasi pallon varmasti maalivahti Vladimir Stojkovicin yli. Avauspuoliskolla ei nähty enempää maaleja.

Serbia tarvitsi ottelusta voiton, joten sen oli pakko nostaa oman pelaamisensa riskitasoa toiselle puoliajalle. Serbit saivatkin romuluisen kärkipelaaja Aleksandar Mitrovicin johdolla painettua palloa Brasilian päätyyn ja luomaan muutamia vaarallisia tilanteita.

Brasilia kuitenkin vastasi tylysti myös seuraavasta maalista. Toppari Thiago Silva puski Neymarin antaman kulmapotkun verkon perukoille 68. peliminuutilla.

Silvan maali jäi lopulta ottelun viimeiseksi Brasilian vakuuttavan näytöksen päätteeksi.

Vahvan alkulohkon pelanneelle Sveitsille toinen jatkopaikka

Illan toisessa ottelussa Sveitsi kohtasi jo ennen ottelua toivonsa jatkopaikkaan menettäneen Costa Rican. Costa Rica venyi kisoissa ensimmäistä kertaa pisteille, kun se pelasi tasapelin 2-2 Sveitsin kanssa.

Illan tulokset tiesivät sitä, että Brasilia kohtaa neljännesvälierissä Meksikon ja Sveitsi Ruotsin.

– –

Lue lisää päivän aikaisemmista otteluista!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän