Yle hankki TV-oikeudet naisten MM-kisoihin 2023 – mukana 32 maata ja 64 ottelua

Kesän 2019 naisten MM-kisat nousivat ainutlaatuiseksi ilmiöksi maailmalla ja Suomessa. MM-kisat 2023 nähdään myös Ylellä.

Yle ja Fifa ovat solmineet sopimuksen vuoden 2023 jalkapallon naisten MM-kisojen näyttämisestä Ylellä. Kisat pelataan Australiassa ja Uudessa-Seelannissa heinäkuussa 2023.

Yle näytti jalkapallon naisten MM-kisat myös vuonna 2019. Kisat olivat menestys.

”Viime vuoden MM-kisat Ranskassa nousivat valtaisaksi ilmiöksi maailmanlaajuisesti ja synnyttivät Megan Rapinoen kaltaisia megatähtiä. Myös Suomessa tapahtui kisojen aikana huomattava muutos asenteissa ja katsojaluvuissa. Tarjosimme naisten MM-kisat miesten arvokisoista tutulla tavalla ja saimme runsaasti kiittävää palautetta. On hienoa päästä tarjoamaan suomalaisille jatkossakin suuria elämyksiä ja nuorille jalkapalloilijoille esikuvia”, kommentoi Yle Urheilun päällikkö Joose Palonen Ylen nettisivuilla.

Vuoden 2023 MM-turnaus on joukkue- ja ottelumäärältään isompi kuin aiemmat jalkapallon naisten MM-turnaukset. Mukana on 32 joukkuetta ja otteluita pelataan yhteensä 64. Vuoden 2019 MM-turnauksessa joukkueita oli 24 ja otteluita 54.

Ylellä on oikeudet myös jalkapallon naisten EM-kisoihin kesällä 2022. Suomen naisten jalkapallomaajoukkue Helmarit johtaa omaa EM-karsintalohkoaan ja on jo varmistanut vähintään jatkokarsintapaikan. Suomen EM-karsinnat jatkuvat näillä näkymin helmikuussa.

Lähivuosina Ylen kanavilla nähdään varsinainen jalkapallon arvokisaputki. Ylellä on oikeudet myös jalkapallon miesten EM-lopputurnauksiin vuosina 2021, 2024 ja 2028 sekä MM-lopputurnaukseen vuonna 2022.

Lähde: Yle
— —

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän