Vuoden 2026 MM-kisat Yhdysvaltojen, Kanadan ja Meksikon yhteishankkeelle

Vuoden 2026 MM-kisojen isännyys ratkaistiin tänään, kun Moskovassa järjestettiin kansainvälisen jalkapalloliiton kongressi.

– –
MM-kisaveikkaus 2018 nyt nettisivuillamme – pääpalkintona kahden hengen matka Valioliiga-matsiin. Osallistu nyt!
– –

Tulevien MM-kisojen pelipaikka ratkaistiin äänestyksellä, johon osallistui kaikkiaan 207 Fifan jäsenjärjestöä. Ainoastaan kisaisännyyttä hakeneet maat eivät voineet äänestää. Myös Suomen jalkapalloliitto äänesti niin sanotun united-hankkeen puolesta.

-Tämä vähentää kisaisännyyteen kohdistuvia riskejä ja varmistaa sen, ettei uusia stadioneita rakenneta turhaan, kommentoi Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti Suomen äänestyspäätöstä.

Pohjois-Amerikan yhteishakemuksen lisäksi viimeisessä vaiheessa oli mukana Marokon hakemus. Äänistä noin 67 prosenttia päätyi Yhdysvaltojen, Kanadan ja Meksikon yhteishankkeelle, Marokon kerätessä suunnilleen 33 prosentin saaliin. Ei kumpikaan -vaihtoehto sai kannatusta ainoastaan vajaan prosentin osuuden verran.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun jalkapallon MM-kisojen järjestelyt jaetaan kolmen maan kesken.

Vuoden 2026 MM-kisat palaavat kesältä 1994 tutulle maaperälle

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen TÄÄLTÄ.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän