MM-kisat 2018 vedonlyöntiennakko: D-lohkossa muhii yllätys

lohkossa

MM-kisojen D-lohkossa pelaavat Argentiina, Islanti, Nigeria ja Kroatia. Kyseessä on Accuscoren analyysin mukaan yksi kisojen tasaisimmista lohkoista ja varsinkin lohkon kakkosijasta käydään todella tiukka taistelu.

Accuscore (www.accuscore.eu) on arvioinut joukkueiden voimasuhteet ja simuloinut kaikki tulevat ottelut. Accuscore ja Puoliaika.com ennakoivat kisojen tapahtumia vedonlyöntinäkökulmasta tarjoten lukijoilleen ideoita vedonlyöntiin.

Argentiina

Venäjän MM-kisat ovat Argentiinalle jo seitsemästoista esiintyminen MM-lopputurnauksessa. Valmentaja Jorge Sampaoli muistetaan parhaiten Chilen maajoukkueen valmentajana, jolloin Chile ihastutti aggressiivisella prässipelaamisella niin Copa Américassa kuin MM-kisoissakin. Argentiina on kuitenkin Sampaolin alaisuudessa hakenut peli-identiteettiään, eikä edellisten kisojen hopeamitalistin karsinnatkaan sujuneet täysin ongelmitta. Kisapaikka irtosi sijoittautumalla karsintalohkossa vasta kolmanneksi Brasilian ja Uruguayn jälkeen.

Argentiinalla on varsinkin hyökkäyspäässä todella taitavia yksilöitä ja on oikeutettua sanoa, että joukkueen menestys riippuu täysin siitä, miten Lionel Messin vahvuudet saadaan parhaiten esiin. Venäjän MM-kisat ovat todennäköisesti Messin viimeiset arvokisat, joissa hän on vielä siinä kunnossa, että voidaan puhua maailman parhaasta jalkapalloilijasta. Valitettava totuus on se, että mikäli Messi ei pysty toimittamaan Argentiinalle maailmanmestaruutta, ei hän ikinä syrjäytä Diego Maradonaa kaikkien aikojen argentiinalaispelaajana. Argentiinan puolustusta johtaa Manchester Cityä seurajoukkuetasolla edustava Nicolas Otamendi ja myös hänen täytyy pystyä parhaimpaansa, mikäli Argentiina haluaa maailmanmestaruudesta taistella. Messin tavoin myös PSG:n Angel Di Marialle nämä lienevät viimeiset MM-kisat, joissa Di Marian rooli luovana pelaajana on joukkueelleen äärimmäisen tärkeä.

Argentiinan kannalta isoimmat kysymysmerkit ovat maalivahti ja laitapuolustajat. Joukkueen ykkösveskari Sergio Romero loukkaantui juuri kisojen alla, eikä Argentiinalta löydy muiden mestarisuosikkien tavoin huippunimiä laitapuolustajan pelipaikalta. Ykkösveskarin paikan ottaa todennäköisesti Willy Caballero, jonka uran parhaat päivät on valitettavasti jo nähty.

Accucoren analyysin mukaan Argentiina on lohkon suursuosikki edeten pudotuspeleihin noin 96% todennäköisyydellä ja voittaen lohkon noin 76% todennäköisyydellä.

Islanti

Islanti on noussut ryminällä jalkapallokartalle esiintyen ensimmäisen kerran arvokisoissa Ranskan EM-kisoissa 2016 ja selviämällä heti perään MM-kisoihin karsintalohkonsa voittajana. EM-kisoissa vielä apuvalmentajana ollut Heimir Hallgrímsson toimii nyt joukkueen päävalmentajana.

Islannin satsaukset jalkapalloon ja harjoitusolosuhteiden systemaattiseen kehittämiseen ovat kantaneet hedelmää. Islanti onkin pystynyt tuottamaan pelaajia Euroopan pääsarjoihin viimeisten vuosien aikana kasvavissa määrin. Joukkueen puolustusta johtaa Ragner Sigurdsson, joka edustaa seurajoukkuetasolla Venäläistä FC Rostovia. Islannin oikealla laidalla operoiva ja Englannin Valioliigassa Burnleyta edustava Johann Berg Gudmundsson on yksi joukkueen avainpelaajista mitä tulee maalipaikkojen luomiseen ja hyökkäysten käynnistämiseen. Ehdoton tähtipelaaja ja paras maalintekijä Islannin maajoukkueessa on kuitenkin Gylfi Sigurdsson, joka teki karsinnoissakin neljä maalia ja antoi saman verran maaliin johtaneita syöttöjä.

Accuscoren analyysin mukaan Islanti on tasaisen D-lohkon heikoin joukkue ja joukkueen eteneminen pudotuspeleihin tapahtuu noin 30% todennäköisyydellä lohkovoiton todennäköisyyden ollessa marginaalinen 6%. Simulaatioissa Islannin todennäköisin pistemäärä on noin kolme pistettä.

Nigeria

Kuudenteen MM-lopputurnaukseensa valmistuva Nigeria eteni ehkä hieman yllättäenkin jatkoon haastavasta karsintalohkostaan, kun taakse jäivät mm. Algeria ja Kamerun. Saksalaisvalmentaja Gernot Roth on saanut nuoreen nigerialaisryhmään iskostettua usein afrikkalaisjoukkueilta puuttuvaa kurinalaisuutta, vaikka nuoruuden into näkyykin edelleen ajoittain yltiöpäisenä eteenpäin puskemisena.

Nigerian avainpelaajat ovat nuoria tulevaisuuden lupauksia, jotka ovat juuri tehneet läpimurtonsa Englannin Valioliigassa. Löytyy Nigerian rosterista toki myös yksi huipputasolla todella kokenut pelimies, nimittäin John Obi Mikel, joka muistetaan pitkästä ja menestyksekkäästä urastaan Chelsean paidassa. Nigerian keskikentän ankkurina puolustuslinjaa suojelee Leicesterissä pelaava Wilfred Ndid, joka on niin maajoukkueensa kuin seurajoukkueensa tärkeimpiä pelaajia. Hyökkäyspäästä löytyy taitoa ja nopeutta laajalla rintamalla, mutta isoin vastuu hyökkäystehoista lepää Arsenalin Alex Iwobin harteilla. Iwobi on muuten legendaarisen nigerialaistaituri Jay Jay Okochan veljenpoika.

Accuscoren analyysin mukaan Nigeria on D-lohkon kolmanneksi vahvin joukkue, jonka pudotuspeleihin etenemisen todennäköisyys on noin 39% ja lohkovoiton todennäköisyys noin 8%. Simulaatioissa Nigerian todennäköisin pistemäärä on kolme pistettä.

Kroatia

Kroatia valmistautuu viidenteen MM-lopputurnaukseen valmentaja Zlatko Dalicin johdolla, joka otti vetovastuun joukkueesta lokakuussa 2017. Kroatia eteni MM-kisoihin jatkokarsinnan kautta, kun lopputurnauksessakin samassa lohkossa pelaava Islanti vei suoran kisapaikan lohkovoitolla. Jatkokarsinnassa Kroatia kaatoi Kreikan kahden osaottelun yhteismaalein 4-1. Kroatian pelaajamateriaalin laatua ei voi kiistää, mutta maan menestysmahdollisuuksia varjostavat jalkapalloliiton kulisseissa tapahtunut korruptio ja siihen liittyvät oikeudenkäynnit, joissa myös kapteeni Luka Modric on osallisena.

Kroatian puolustuksen avainpelaajaksi nousee Ateltico Madridin Sime Vrsjalko, joka on ottanut legendaarisen laitapuolustaja Darijo Srnan saappaat täytettäväkseen. Kroatian paras pelaaja on ehdottomasti Luka Modric, joka on yksi syy Real Madridin menestykseen viime vuosina. Hyökkäyspäästä löytyy myös taitoa ja viimeistelykykyä, mutta ehkä tärkeimpänä pelaajana voi silti pitää Inter Milanin laituri Ivan Perisicia, joka fyysisyydellään ja tekniikallaan vastaa sekä paikkojen luomisesta että maalien viimeistelystä.

Accuscoren analyysin mukaan Kroatia on D-lohkon toiseksi vahvin joukkue, mutta vain marginaalisesti Nigerian edellä. Kroatian pudotuspeleihin etenemisen todennäköisyys on noin 39% ja lohkovoiton todennäköisyys noin 9%. Simulaatioissa Kroatian todennäköisin pistemäärä on kolme pistettä.

Simulaatiot

Accuscoren analyysin mukaan D-lohkon voimasuhteet Argentiinaa lukuun ottamatta ovat todella tasaiset. Varsinkin Kroatian ja Nigerian välinen ero on hyvin marginaalinen, eikä Islantikaan jää kaksikosta paljoa jälkeen.  

Vedonlyöntimarkkinan näkemys poikkeaa tästä valtavasti, kun Coolbetin kerroin Kroatian pudotuspeleihin etenemiselle on vain 1.45 joka vastaa noin 69% todennäköisyyttä. Accuscoren näkemys samasta tapahtumasta on lähes puolet vähemmän eli 39%.

Coolbet asettaa Islannin ja Nigerian samalle viivalle, kun kummankin pudotuspeleihin etenemisestä tarjotaan kerrointa 3.70, joka vastaa 27% todennäköisyyttä. Argentiinan suosikkiasema on kiistaton, mutta parhaat vedonlyönti-ideat Accuscoren analyysin mukaan löytyvät Kroatiaa vastaan pelaamisesta sekä todellisesta yllätyksestä – Nigerian lohkovoitosta. 

Tästä Coolbetin kertoimiin!

d

Lue myös: C-lohkossa tiukka taistelu kakkospaikasta

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän