Video: Raheem Sterling iski hattutempun – City vankisti sarjajohtoaan

Raheem Sterling nousi pääosaan, kun Manchester City kaatoi Watfordin Valioliigan lauantaisella ottelukierroksella.

Manchester Cityn ja Watfordin välisen ottelun avausjakso oli maaliton, mutta ketsuppipullo avattiin heti toisen puoliajan ensimmäisellä minuutilla: Sergio Agüero teki esityön ja Sterling ohjasi illan ensimmäisellään isännät 1-0 johtoon.

Ottelun avausmaali herätti runsaasti keskustelua, sillä avustava liputti tilanteen ensin paitsioksi, joka kumottiin lopulta tuomariston keskustelun jälkeen. Hidastuskuvat kuitenkuin osoittavat, että alkuperäinen tuomio oli oikea, eikä maalia olisi pitänyt hyväksyä.

Vain kolmisen minuuttia edellisestä Watfordin verkossa pölisi jälleen, kun Sterling jatkoi Riyad Mahrezin keskityksen ohi Ben Fosterin. Sterlingin pikahattutemppu täydentyi 59. minuutilla, kun hän viimeisteli 3-0 maalin David Sivan esityöstä. Ottelun viimeisestä maalista vastasi Watfordin Gerard Deulofeu.

Voiton myötä City kasvatti sarjajohtonsa neljään pisteeseen. Kakkospaikalla majaileva Liverpool kohtaa sunnuntain rästiottelussaan Burnleyn.

Raheem Sterling iski paitsiolta vaikuttaneen maalin

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

– – – – – – 

Kolmas maali syntyi tähän tapaan

https://twitter.com/ManCityzenscom/status/1104454171909124097

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

– – – – – – –

Lue myös: Nigerian MM-kisapelaaja Elderson siirtyy HJK:hon!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän