Tuplaus sysätään Brightonin hartioille

Tuplaus sysätään Brightonin hartioille, kun maanantain ainoassa Valioliigapelissä vastassa on heikosti pelannut Crystal Palace.

Coolbet: Parhaat kertoimet ja kampanjat!

Tuplaus-kilpailussa pelaajan tarkoituksena on tuplata aloituspanoksensa (5-20€) maanantaista sunnuntaihin, eli seitsemän päivän ajan. Mikäli tämä onnistuu, pääsee pelaaja omien voittojensa lisäksi käsiksi vähintään 5000€ jackpotiin!

Brighton on tänään ansaitussa ennakkosuosikin asemassa Palacen isäntänä. Graham Potterin miehistö on hieman varkain äitynyt kuuden pelin tappiottomaan putkeen Valioliigassa ja etenkin puolustuspää pysyy tiiviinä. Tästä osoituksena esimerkiksi kolme edellistä kotimatsia, kun jokaisessa pelissä on pysynyt oma pää puhtaana.

Mikäli Brighton on orastavassa nousujohteessa, on Crystal Palacen päinvastainen. Roy Hodgson saa kasailla avauskokoonpanoa sen mukaan, että ketä on käytettävissä. Loukkaantumistilanne on paha ja etenkin Wilfried Zahan poissaolo on merkittävä menetys. Zahan täyttämää aukkoa ei kykene muut täyttämään, ei edes Eberechi Eze, johon katseet nyt kääntyvät. Täytyy toki muistaa, että Eze on puhdas laitapelaaja ja Hodarin systeemissä se ei tehoja takaa. Eivätkä Palacen pelaajat ole tehoille paljoa viime aikoina päässeet.

Brighton on selkeä valinta tähän M23-derbyyn, vaikka yleensä nämä tasaisissa merkeissä onkin pelailtu. Kerrointa ei kuitenkaan tarpeeksi Lokkien voitolla saada, joten napataan kaveriksi Juventuksen voitto Crotonesta. Tätä tuskin tarvitsee sen laajemmin perustella ja kotivoiton pitäisi olla selkiö. Toki nämä sanat sillä ehdolla, ettei saada samanlaista lumisadetta kuin Bayernin ja Bielefeldin pelissä.

<strong>TUPLAAMAAN!</strong>

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän