Tuco palaa Seinäjoelle – HJK jäi nuolemaan näppejään

sjk hankki kolme pelaajaa

Tuco palaa Seinäjoelle ja SJK:n paitaan muutaman vuoden tauon jälkeen. Viime kaudella kamerunilainen viimeisteli neljä maalia KuPS:lle.

Taitelijanimellä Tuco tunnettu kamerunilaishyökkääja Ariel Ngueukam edusti SJK:ta edellisen kerran vuosina 2015-2016. Tuona ajanjaksona hän pelasi seinäjokelaisten riveissä 84 ottelua, joissa syntyi 18 maalia ja 17 maalisyöttöä. Tuon visiitin jälkeen hän on edustanut KuPS:n lisäksi myös Tampereen Ilvestä, israelilaista Hapoel Raananaa sekä qatarilaista Al Khoria.

Seinäjoella Tuco pääsee tutun valmentajan alaisuuteen, sillä SJK:ta valmentaa Jani Honkavaara, jonka alaisuudessa KuPS ja Tuco juhlivat Suomen mestaruutta viime kauden päätteeksi.

– On mahtavaa palata Seinäjoelle. Pidän tätä toisena kotinani ja poikanikin on syntynyt täällä. Täältä on hyvät muistot, kaupunki on tuttu ja samoin ihmiset seurassa. Kun lisäksi valmentajana on minulle tuttu mies, niin tiedän, että tämä sopimus on oikea siirto minulle, Tuco hehkutti SJK:n tiedotteessa.

SJK:n kanssa kaksivuotisen sopimuksen solminutta Tucoa vietiin vahvasti myös Helsingin Jalkapalloklubin paitaan, johon mestarijoukkue KuPS:sta siirtyi jo aiemmin kolumbialaispuolustaja Luis Carlos Murillo.

Tuco palaa Seinäjoelle

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän