Klassikkovideo vuodelta 2007: Suomi kaataa Belgian 2-0 EM-karsinnoissa

Suomi kaatoi Belgian numeroin 2-0 (1-0) kesäkuussa 2007 pelatussa EM-karsintaottelussa. Tuossa ottelussa myös lempinimi Huuhkajat sai alkunsa. 

Ottelun 19. minuutilla erotuomari joutui keskeyttämään toviksi ottelun, kun kentälle lensi huuhkaja. Yleisö alkoi hiljalleen kannustaa ja katsomosta kuului ”Huuhkaja”-huutoja. Seitsemän minuutin tauon jälkeen ottelu pääsi jälleen jatkumaan.

Vain hetki huuhkajan esiintymisen jälkeen Jonatan Johansson vei Suomen 1-0-johtoon. Alexei Eremenko jr. teki 71. minuutilla loppunumeroiksi 2-0.

Suomi sijoittui tuolloin kahdeksan joukkueen A-karsintalohkossa neljänneksi ja taisteli pitkään kisoihin pääsystä. Suomi keräsi 24 pistettä, kun EM-kisoihin edennyt Portugali keräsi kolme pistettä enemmän. Belgia sai kasaan puolestaan 18 pistettä ja oli lohkon viides.

Kesän 2007 jälkeen Suomi ja Belgia eivät ole menneet jalkapallokehityksessä ihan samaa vauhtia eteenpäin. Toisessa maassa ollaan tehty asioita todella paljon oikein ja ollaan edetty muun muassa MM-pronssimatsiin.

Suomi voittaa Belgian 2-0

Jos video ei jostain syystä aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.
Huuhkajaan keskittyvä videonpätkä löytyy TÄSTÄ.
— —
LUE MYÖS: Ronaldo siirtyy Juventukseen 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän