Video: San Marino kiusasi Tanskaa – ensimmäinen kilpailullinen maali yli kahteen vuoteen!

Jalkapallon absoluuttisiin pikkumaihin lukeutuva San Marino oli lähellä tehdä jättiläismäisen yllätystempun Tanskaa vastaan.

Suomen kanssa samassa lohkossa pelaavat San Marino ja Tanska kohtasivat myöhään tiistai-iltana ensin mainitun maaperällä. Ottelusta oli helppo povata Tanskan murskajaisia, mutta toisin lopulta kävi.

Tanska karkasi avauspuoliajan lopussa maalin johtoon, kun suomalaisiakin kurittanut Rasmus Hojlund iski pallon verkkoon. Se jäi ensimmäisen 45-minuuttisen ainoaksi osumaksi.

Lue myös:

Toisella puoliajalla todistettiin pienoista ihmettä, kun kotijoukkue nousi tasoihin reilun tunnin pelin jälkeen. Alessandro Golinucci iski kulmapotkutilanteesta pallon nuottaan. Koko San Marinon vaihtopenkki ryntäsi kentälle juhlimaan maalia.

Eikä syyttä. San Marino oli viimeksi onnistunut maalinteossa kilpailullisessa ottelussa vuoden 2021 syyskuussa Puolaa vastaan MM-karsintaottelussa, jonka se hävisi 1–7. Ylipäätään viimeisimmästä maalistakin oli ehtinyt kulua lähes vuosi. Viime vuoden marraskuussa joukkue pelasi 1–1-tasapelin ystävyysottelussa Saint Luciaa vastaan.

San Marinon taistelu ei kuitenkaan kerryttänyt pistepottia. Yussuf Poulsen teki Tanskalle voittomaalin kymmenisen minuuttia Golinuccin osuman jälkeen. Se jäi ottelun viimeiseksi maaliksi, jonka myötä Tanska nappasi täydet kolme pistettä 1–2-lukein, ja jättiyllätys jäi näkemättä.

San Marino juhli villisti tasoitusmaaliaan

KATSO MYÖS: Video: Kazakstan nousi vierasvoittoon Olympiastadionilla – Robert Taylorin komea vaparimaali laiha lohtu

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän