Ruud van Nistelrooy vahvistaa Hollannin valmennustiimiä EM-kisoissa

PSV Eindhovenin nuorisojoukuetta valmentava Ruud van Nistelrooy liittyy Ronald Koemanin valmennusryhmään. (Kuva:

Legendaarinen hyökkääjä Ruud van Nistelrooy liittyy kotimaansa valmennustiimiin ensi kesän EM-kisoissa. Maajoukkuetta valmentaa Ronald Koeman.

Pelaajaurallaan muun muassa Real Madridin ja Manchester Unitedin riveissä tuhojaan tehnyt van Nistelrooy on nimitetty Hollannin maajoukkueen valmennustiimiin EM-kisoja varten. Uransa aikana muun muassa Mestarien liigan maalikuninkuuden kolmeen otteeseen voittanut van Nistelrooy on toiminut aiemmin PSV Eindhovenin akatemiajoukkueen valmentajana.

43-vuotiaan van Nistelrooyn lisäksi myös Hollannin pitkäaikainen maajoukkuemaalivahti Maarten Stekelenburg liittyy joukkueen valmennukseen. Stekelenburg on tuttu mies päävalmentaja Koemanille, sillä kaksikon tiet kohtasivat aikanaan jo valioliigaseura Evertonissa.

Hollanti pelaa ensi kesän EM-turnauksessa C-lohkossa. Siellä se saa vastaansa varmuudella Ukrainan ja Itävallan, kun taas lohkon neljäs maa selviää kevään Kansojen liigan pudotuspelien myötä.

Pelkkiä iloisia uutisia Hollannista ei kuitenkaan kantaudu, sillä konkareiden pestaamisen lisäksi itse EM-joukkue saattaa kokea järisyttävän menetyksen. Ranskalaisessa Lyonissa tehoillut ja joukkueen kapteeniksikin noussut Memphis Depay loukkasi nimittäin polvensa, joka tietää arviolta kuuden kuukauden sairaslomaa. Depayn osalta on siis viikoista, tai pahimmillaan jopa päivistä kiinni, onko hän pelikunnossa kun EM-kisat alkavat.

Ruud van Nistelrooy ja Maarten Stekelenburg vahvistavat Hollannin valmennustiimiä

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.

– – – – – –

Lue myös: The Guardian listaa top 100-jalkapalloilijoita – Teemu Pukki mukana listalla!

Edellinen artikkeliSchalken veskari tyrmäsi vastustajan älyttömällä kung fu -potkulla – katso video!
Seuraava artikkeliVideo: Anssi Jaakkola taas sankarina – uskomaton torjunta FA Cupissa

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän