Video: Liverpool-legenda Robbie Fowler mäkihyppytornissa

Tyylikäs hyökkääjälegenda Robbie Fowler täyttää tänään perjantaina 46 vuotta. Oikein hyvää syntymäpäivää maalitykille! 

Robbie Fowler muistetaan parhaiten vuosistaan Liverpoolissa. Hän pelasi punapaidoissa vuodet 1993-2001 sekä 2006-2007. Hän pelasi Liverpoolissa yhteensä 266 ottelua, joissa syntyi 128 maalia. Hän pelasi urallaan myös muun muassa Leedsissä ja Manchester Cityssä.

Englannin maajoukkueessa mies pelasi 26 ottelua, joissa syntyi seitsemän maalia.

Fowler muistetaan myös eräästä jalkapallohistorian omituisimmasta tuuletuksestaan. Vuonna 1999 paikallisvastustaja Evertonin kannattajat olivat syyttäneet, että Fowler olisi käyttänyt niihin aikoihin kokaiinia.

Pian tuon jälkeen Fowler teki maalin paikallismatsissa ja meni tuulettamaan maaliaan Everton-kannattajien eteen päätyviivan kohdalle ”vetämään viivaa”. Hän sai tempauksestaan neljän ottelun pelikiellon sekä 60 000 punnan sakot.

Robbie Fowler mäkihyppääjän roolissa

Vuonna 2017 Fowler nähtiin mäkihyppytornissa ja mies myös hyppäsi! Fowler oli kilpailijana brittiläisessä talviurheiluun liittyvässä ohjelmassa nimeltä The Jump, jossa julkisuuden henkilöt kilpailivat eri talvilajeissa toisiaan vastaan.

Tässä alla näkyvissä videoissa näytetään Fowlerin tyylinäyte mäkihypystä. Ensimmäisessä videossa hyppy onnistuu vanhan liiton tyylillä varmasti, mutta toisessa videossa Fowler keräilee. Hän ei kuitenkaan onneksi loukkaantunut.

Ei ollut ponnistuksen ajoitus kohdallaan, v-tyyliä tai telemark-alastuloa, mutta harvalla kotikatsojallakaan ne onnistuisi.  Ensimmäisessä videossa pysyi pystyssä, mutta toisessa hyppy ja laskeutuminen eivät olleet niin onnistuneita.

Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

Edellinen artikkeliPSG haki vierasvoiton Bayern Münchenistä Mestarien liigan puolivälierissä
Seuraava artikkeliEurooppa-liigan puolivälierät käynnistyivät – ManU haki vierasvoiton Granadasta

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän