Video: Miroslav Klosen mahtava Fair Play -teko – kertoo erotuomarille tehneensä maalin kädellään

miroslav klose puoliaika

Miroslav Klose täyttää psunnuntaina 46 vuotta. Oikein hyvää syntymäpäivää saksalaiselle pelaajalegendalle!

Pidetty maalintekijälegenda Miroslav Klose pelasi menestyksekkään ja unohtumattoman uran. Hänet muistetaan myös Fair Play -suorituksistaan. Syksyllä 2012 hän teki Lazion paidassa maalin kädellään Napolia vastaan. Erotuomari hyväksyi osuman.

Kloselle asia ei sopinut, sillä hän kertoi erotuomarille, että maali syntyi spontaanisti kädellä ohjaten. Samalla hän toivoi, että tuomaristo hylkäisi osuman. Ja niin myös kävi. Vastustajajoukkue Napolin pelaajat tajusivat tilanteen ja halailivat kunnioittavasti Klosea. Napoli voitti ottelun numeroin 3-0.

Myöhemmin Kloselle annettiin Saksan jalkapalloliiton toimesta ansaittu Fair play -palkinto. Hänen temppuaan myös ylistettiin ympäri jalkapalloilevaa maailmaa.

Klosen voitti urallaan muun muassa Saksan paidassa kertaalleen maailmanmestaruuden, kertaalleen MM-hopean ja kaksi kertaa MM-pronssia. Hän on tehnyt eniten maaleja MM-kisoissa, yhteensä 16 osumaa. Klose lopetti upean uransa keväällä 2016.

Miroslav Klose ja kaunis Fair Play -suoritus

Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

Jos video ei jostain syystä avaudu, voit katsoa sen TÄSTÄ.

Edellinen artikkeliVideo: JIPPO-maalivahdilta iso kömmähdys – TPS:n Albijon Muzaci sai tehdä tyhjiin Ykkösliigassa
Seuraava artikkeliEM-kisat: Kestääkö Englanti ennakkosuosikin paineet C-lohkossa?

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän