Manchester United kaatoi Liverpoolin – Rashfordille kaksi maalia

Manchester United voitti hegemoniakamppailussa ikuisen verivihollisensa Liverpoolin. Marcus Rashfordille ottelu oli ikimuistoinen. Nuorukainen ei ole viime aikoina päässyt juurikaan avauskokoonpanoon. Nyt pääsi ja tulosta tuli.

Isännät tulivat otteluun hyvällä sykkeellä. Ottelua oli pelattu 14 minuuttia, kun pitkä omalta puolustusalueelta lähtenyt pallo tavoitti Romelu Lukakun pääkopan. Belgialaiskärki jatkoi pallon eteenpäin Marcus Rashfordille, joka pääsi vauhdilla Liverpoolin boksiin. Pienellä kikalla Liverpoolin Trent Alexander-Arnold pihalle ja pallo voimalla oikeaan alakulmaan.

Rashfordille illan toinen

Kymmenisen minuuttia myöhemmin sama mies iski toistamiseen. Pallo kimpoili Juan Matan ja Liverpoolin puolustuksen kautta samoille tonteille mistä ensimmäinen maali tuli, eikä Rashford erehtynyt tälläkään kertaa. Pallo samaan tapaan oikeaan alakulmaan ja kotiyleisö juhli.

Toisella puoliajalla nähtiin yksi maali. Siitäkin vastasi ManU, tosin tällä kertaa omaan maaliin. Toppari Eric Bailly yritti katkaista Liverpoolin matalaa keskitystä, mutta pallo kimposi hänen pohkeestaan ohi hölmistyneen David De Gean.

Se jäi kuitenkin ottelun viimeiseksi maaliksi, vaikka Liverpool saikin ottelun lopussa vielä painetta Unitedin maalille.

Manchester United repi eron Liverpooliin viiteen pisteeseen. Sarjataulukko näyttää tällä hetkellä TÄLTÄ.

Lisää uutisia brittikentiltä TÄÄLLÄ.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän