Left Footin futisvihjeet perjantaille

futisvihjeet

Hollannin toiseksi korkein sarjataso Jupiler League on pyörähtänyt muutaman kierroksen osalta käyntiin, ja on aika takertua kiinni omaan vaipattomaan lempilapseen. Olen seuraillut sarjaa enemmän tai vähemmän tiiviillä silmämunalla jo kutakuinkin 10 vuoden ajan, enkä muun muassa siksi tule koskaan luopumaan kyseisestä nimestä, vaikka jotkut toiset sitä leikkisästi saattavat nykyään myös muilla erisnimillä kutsua. Jupiler League tarjoilee meille tämän perjantain ensimmäiset futisvihjeet.

Hollantilaisessa jalkapalloilussa tuijotellaan usein kauden ensimmäisten kierrosten tilastoja, mutta kenties myös sukellus syvempiin noppajalkavesiin auttaa kokonaisuuden määrittämisessä. Toisaalta, sarjaa leimaava joukkueiden ailahtelevaisuus on ollut vuosien saatossa sellaista luokkaa, että olen itse usein pidättäytynyt maalimääräkujeilujen parissa. Etenkin pääsarjan farmiryhminä toimivat, nuoria munakarvattomia lahjakkuuksia pursuavat Jong-joukkueet tarjoavat usein päänvaivaa panostajille. Muuttuvathan kokoonpanot ja joukkueiden sisäinen kemia hyvinkin paljon matsista riippuen.

Jo viidettä kertaa Go Ahead Eaglesin kelkassa

Koska kausi on vielä alussa, ja koska muutamat joukkueet edelleen rakentelevat ryhmiään, olen tarrautunut ensimmäisillä kierroksilla varovaisesti kiinni vain muutamaan perjantaimittelöön. Go Ahead Eaglesin suuntaan olen ejakuloinut onnistuneesti jo neljällä ensimmäisellä kierroksella, ja samaiseen suuntaan rytkytän menemään kertoimien valossa myös tällä kertaa. Kuten jo viikko sitten, Eagles on nytkin käännetty kertoimien valossa ensimmäisten kierrosten altavastaajasta suosikiksi.

Toissakaudella korkeimmalta sarjatasolta jälleen tippunut ja neljän kierroksen jälkeen ”ykkösdivarin” kärkipaikalla puhtaalla pelillä (4-0-0, maaliero 12-2) möllöttävä Go Ahead Eagles on saanut tälle kaudelle mukavasti fyrkkaa taakseen, ja kesän hankinnat näyttävät Eerste Divisie -tasoon nähden jopa aavistuksen erektoivilta. Muun muassa Vitessestä hankittu puolustaja Julian Lelieveld, Vitessen junioriryhmästä saapunut lahjakas pakki Gino Bosz sekä Heraclesista ilmestynyt kärkimies Jaroslav Navratil tuovat maistukaista syvyyttä ryhmään.

Go Ahead Eaglesin seurajohto on ilmoittanut ryhmän ainoaksi tavoitteeksi sarjanousun. Kun alkukauden suunta on ollut nousua jumaloiva, näen joukkueelle tarjottavan vieraskertoimen 2,05 edelleen pelikelpoisena. Vaikka nousutavoitteen toteutuminen on saanut kauden ensimmäisistä matseista mukavaa myötätuulta, on kenties tässä kohtaa hyvä muistaa fakta, jonka mukaan joukkue ei ole vielä ainakaan meikäläisen ennakkokaavailuissa vilahtaneen kärkikuusikon ryhmiä kohdannut. Kaikki on kuitenkin
voitettava, mikäli haluaa olla kanaviillokkimaisen hyvä, kyseisen seikan tietää jopa Hartsport-ihme Timo Jutila.

Go Ahead Eaglesia isännöivä Jong AZ ei ole alkukauden aikana tauskimaisesti biletellyt, saaliina neljästä ensimmäisestä myräkästä on yksi vaivainen piste. Tokihan joukkue tulee asemiaan sarjataulukossa kauden edetessä kohentelemaan – tästä pitävät huolen ykkösjoukkueesta silloin tällöin vieraaksi saapuvat vahvistukset. Tänä perjantaina vahvistuksia ei kentällä pitäisi viiletellä. Lisäksi edellisen matsin avauksesta on sivussa punaista korttia pällistellyt laitapakki Levi Opdam.

Eaglesin käskyttäjä Stegeman on suosinut kauden jokaisessa neljässä ensimmäisessä ottelussa samaa avauskokoonpanoa (poislukien kolmannessa pyllymyräkässä pelikiellon takia huilaillut laitapuolustaja Lelieveld). Stegeman luottaa voittavaan kokoonpanoon, joten huomenna painellaan kehiin samoilla veivareilla. Mainittavia poissaoloja ei ole.

Pelivalinnat

Jong AZ ei ole niin huono, kuin ensimmäisten matsien tulokset antavat ymmärtää. Ryhmän skulailun sisällä tapahtuu yksinkertaisesti tällä hetkellä liian paljon vesakeskimäisiä notkahduksia. Kotietu tasoittaa puntteja – samoin Jong AZ:n kotialustana toimiva tekonurmi – mutta jotenkin haluan edelleen iskeä kiinni Go Ahead Eaglesin puolimaukkaaseen vieraskertoimeen sekä Go Ahead Eagles o1,5 -lopputulemaan. Mitä Jupiler Leaguen perjantaiseen kierrokseen muuten tulee, myös Almere -1 kiehtoo, mutta tutustun kyseiseen härpäkkeeseen tarkemmin nähtyäni lukitut kokoonpanot. En välttämättä ole kovinkaan suuri kyseisenlaisten tasoitusvetojen ystävä, joten pälyilen mahdollista valintaani uudelleen nähtyäni Jong Utrechtin lukitun kokoonpanon.

Katsellaan, miten käy – katselemallahan se selviää.

———

TÄÄLTÄ pääset tarkastamaan tämän hetkiset kertoimet.

Katso myös: Realin huippulupaus pommitti upean maalin harjoituksissa

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän