Juventus ja Parma pistejahdissa Torinossa

Juventus ja Parma kamppailevat sarjapisteistä, kun Juven kotiluolassa paketoidaan Serie A:n sunnuntairundi. Viime sunnuntaina kelpasi luottaa Juveen ja sama teema täten jatkukoon.

19 ottelun rupeaman jälkeen Juventus on ottanut hallitsijan valtikan takaisin itselleen Italian pääsarjassa. Inter ja Lazio hengittävät vielä vaarallisesti niskaan, mutta nyt homma on omissa käsissä. Inter on kahden ja Lazio kolmen pisteen päässä.

Parmalla on toistaiseksi takana hyvä kausi. Sarjasijoitus on seitsemäs ja mahdollisuuksia on vielä jopa hätyytellä paikkoja europeleihin. Tällä kaudella siihen on erityisen hyvä sauma, sillä taakse on jäänyt mm. Napoli, Torino ja AC Milan.

Joulutauon jälkeen Juventus on palannut kentille kovassa iskussa. Kolmeen otteluun saldona on kolme voittoa. Sarjassa pisteitä on kerätty AS Romalta ja Cagliarilta, sekä Coppa Italiassa Juve kaatoi Udinesen 4-0. Etenkin tämä edellinen Copan matsi oli Juvelta silkkaa leikittelyä vastustajan kustannuksella.

Kotona on siis todella kulkenut. Kahden pelin maaliero on 8-0 ja tänään uskaltaa odottaa tälle jatkumoa. Juventuksen kotivoitolle, sekä oman pään puhtaana pitämiselle saa lähes kahden kertoimen napattua. Se kuulostaa omaan korvaani loistavalta diililtä, johon tartun erittäin mielelläni. Tämä kohde olisi napsunut myös edellisen kerran, kun Juventus ja Parma kohtasivat. Tällöin Giorgio Chiellinin osumalla Juventus nappasi 0-1 voiton Parman kotikentältä tämän kauden avauskierroksella.

Pelivalinta: Juventus ja molemmat eivät tee maalia (1.98 @Coolbet)

Artikkelissa on käytetty kirjoitushetken kerrointa ja se voi muuttua ennen ottelun alkua.

LYÖ VETOA!

Video: Upea maali epäonnistuneesta haltuunotosta Portugalin liigassa

 

Uuden toiminnallisuuden ansiosta voit avata tilin ja lyödä vetoa kätevästi suoraan bannerin kautta. Testaa uutta Trustlyn tarjoamaa toimintoa yläpuolelta!

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here