Huuhkajille kirvelevä vierastappio – Bosnia-Hertsegovina takoi rumat lukemat

Suomi kärsi 4–1-vierastappion Bosnia-Hertsegovinalle EM-karsinnoissa. Huuhkajille pelin ainoa valopilkku oli Joel Pohjanpalon maali paluuottelussa.

Bosnia-Hertsegovina oli tyly isäntä Huuhkajille lauantaina EM-karsintojen ottelussa. Kesällä Suomi onnistui kukistamaan Bosnian Tampereella, mutta lauantaina Huuhkajat jäi vaille voittomahdollisuuksia.

Ensimmäinen jakso oli lähes täysin kotijoukkueen hallintaa, ja Suomi sai aikaan vain muutamia vastahyökkäysiä. Izet Hajrovic vei Bosnian johtoon 29. peliminuutilla, ja vajaat 10 minuuttia myöhemmin Miralem Pjanic lisäsi kotijoukkueen johtoa rangaistuspotkusta.

2–0-maalia edeltäneet tapahtumat kuumensivat suomalaisten tunteita, kun tuomari näki pallon osuneen Pyry Soirin käteen ja vihelsi rangaistuspotkun. Hidastusten perusteella pallo osui kuitenkin Soiria olkapäähän.

Maalien lisäksi lunta Suomen tupaan toi Paulus Arajuuren loukkaantuminen ensimmäisen jakson alkupuolella.

Huuhkajielle harmillinen vierastappio

Bosnia jatkoi maalijuhliaan toisella jaksolla, kun Pjanic onnistui toistamiseen ja Armin Hodzic lisäsi lukemiksi jo 4–0.

Ilonaiheen Huuhkajille toi Joel Pohjanpalo, joka palasi Suomen riveihin toisella jaksolla pitkän loukkaantumisen jälkeen ja onnistui myös heti ensimmäisessä ottelussaan maalinteossa. 4–1-osuma jäi kuitenkin Suomen ainokaiseksi.

Suomi jatkaa karsintaotteluitaan jo ensi tiistaina Turussa. Kisapaikan kannalta erittäin tärkeässä ottelussa vastaan asettuu Armenia.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen TÄSTÄ.

— —

Lue myös: Entisen HJK-tähden osuma kuukauden maali Japanissa

Edellinen artikkeliHuuhkajilla tärkeä vieraspeli Bosnia-Hertsegovinassa
Seuraava artikkeliKroatialla jo tiukka ote EM-kisapaikasta

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän