Hoffenheim tekee ryöstöretken Kölnin kotistadikalle

Hoffenheim tekee ryöstöretken Kölnin kotistadikalle, kun Bundesliigan 11. ottelukierros käynnistetään perjantaina. Alfred Schreuderin luotsaama vierasjoukkue on takonut viime aikoina hyvää tulosta, mutta saa tänään erinomaisen kertoimen.

Tasaistakin tasaisempi Bundesliiga kuuluu tällä hetkellä Euroopan kiinnostavimpiin sarjoihin. Kymmenen pelatun kierroksen jälkeen, kärkikymmenikkö mahtuu seitsemän pisteen sisään. Tähän kaartiin mahtuu myös Hoffenheim, jolla on tilillään 17 pistettä. Pääsarjaan täksi kaudeksi takasin noussut Köln on sen sijaan aloittanut mollivoittoisemmin. Saldona on seitsemän pistettä ja sarjasijoitus putoamisviivan alapuolella. Kölniä heikommin on pelannut ainoastaan jumbona oleva Paderborn, jolla on vain neljä pistettä.

Köln on tällä hetkellä kolmen ottelun tappioputkessa. Kaikki näistä matseista on kuitenkin pelattu vieraskentällä. Edellisessä kotiottelussa Köln päihitti Paderbornin 3-0, joka oli samalla myös kölniläisten ensimmäinen kotivoitto tälle kautta.

Hoffenheimin leirissä ollaan sen sijaan menty nousukiidossa. Viisi edellistä ottelua ovat kaikki päätyneet Die Kraichgauerin voittoon. Kolme näistä otteluista on vierasvoittoja, kun muun muassa Bayern Munchen kaatui lokakuun puolella sarjaottelussa. Hoffenheimilla on laatua joukkueessaan ja se kykenee haastamaan hyvänä päivänä kenet tahansa Saksan kentillä.

Pelivihjeessä ollaan siis Hoffenheimin bandwagonissa. Suora vieraskerroin on jopa 2.80, mutta tasapelin uhan poissulkeva kohde on päivän pelivalinta. Aiemmin myös DNB-kerroin oli yli kahden pinnassa, mutta nyt tullut aavistuksen alaspäin. Todennäköisesti se tulee laskemaan lisää päivän mittaan.

Pelivalinta: Hoffenheim, tasapeli ei vetoa (1.93 @Coolbet)

LYÖ VETOA!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän