Etäreportteri FIFA:n HQ:lla

IMG_0034

 

Etäreportterimme Aino kävi piipahtamassa FIFA:n pääkonttorilla koulunsa puolesta ja tässä on pientä raporttia visiitistä.

Viime perjantaina tuli käytyä FIFAn HQ toimistolla Zurihissä, ja pakko sanoa että oli aika vaikuttava paikka!

Fifan tilat on mitä mahtavimmat: marmoria, lasia ja huippu tekniikkaa. Työntekijöitä hemmotellaan urheilumahdollisuuksilla, 3 jalkapallokenttää, kuntosali, juoksupolut, ohjatut tunnit ja sen lisäksi oma spa uima-altaineen ja saunoineen.
Töihin on helppo tulla bussilla, ratikalla taikka omalla autolla ja miksi ei pyöräillen sillä toimisto sijaitsee keskustan lähellä.
Mitä tulee lounailuun, on ravintolassa mistä valita: 5 eri ruokailupaikkaa, joista yksi on eläintarhassa. Sitä jopa kutsutaan zoo ravintolaksi, sinne vaan nauttimaan salaattilounaasta villieläinten sekaan.
Muita faktoja:
-Fifalla kaikki pukeutuu pukuun paitsi perjantaisin jolloin on business casual, tämä on kuulemma uusi juttu josta kaikki diggaa
-FIFA:n työntekijöillä on oma baari keskustassa jonne FIFA:n työntekijät pääsevät ilmaiseksi ja drinkkejä irtoaa puoleen hintaan
-Työntekijöitä rohkaistaan urheiluun tiimiliikunnalla, ja monet myös käyvät lounastauolla ravistelemassa niskalihaksia.
-Monet työntekijät sanoivat että työ ja työn ulkopuolinen elämä on hyvässä tasapainossa, koska työntekijät tekevät ainoastaan 8h päiviä. Kaikki mikä menee yli voidaan ottaa takaisin vapaapäivänä. Miten tätä hallitaan? Jotta työpaikalle päästään pitää näyttää peukkua laaseriin joka lukee sinut sisään ja kun lähdetään pois töistä se ilmoittaa työtuntien määrän.
Agenda oli seuraavanlainen:
Corporate communications by Alexander Koch, Head of Corporate Communications
– CC tarkoituksena on hallita FIFAn ulkoista kommunikaatiota esim. FIFA world magazine ja activity reports, public relations, sisäinen kommunikointi ja netti sivut. Meidän luokka on aina tarkkana ja koulukavereilta satelee aina kritiikkiä etenkin fifaa kohtaan. Mm. kysyttiin miksi FIFA ei halua parantaa tän hetkistä mainettaan? Viime aikoina media on kritisoinut Fifan olevan korruptoitunut, kun se valitsi Venäjän ja Qatarin seuraaviksi MM- kohteiksi.
Heidän mielestä ei ole oikeudenmukaista julkaista henkilöiden nimiä ja mitä he ovat tehneet, ennen kun heille annetaa tilaisuus puolustaa omaa kantaa. FIFA:lla meille sanottiin että case ei ole vielä ohi, se tullaan nostamaan pöydälle pian.
Alex painotti meille kovasti sitä, että ihmiset lukevat mediaa turhan paljon ja uskovat kaikkeen mitä media kirjottaa. Pitää muistaa, että mediassa journalistit eivät tuo kaikkia faktoja esille ja suurimmaksi osaksi pyrkivät tuomaan pelkkää negatiivista. Esim. mediassa väitetään koko ajan, että Seb Blatter päättää asioista kuin diktaattori, mikä ei taida olla ihan niin. Asiasta kiinnostuneet voivat katsoa fifan organisaatiorakennetta, jossa selkeästi tuodaan esille, että CEOlla on ainoastaa yksi ääni ja loput äänet ovat 208 muuta jalkapallofederaatiota, joihon kuulee myös Suomi. Kaikilla 208 on äänioikeus, joten jos jokin päätös ei tyydytä,  tulisi kääntää katseeet niiden maiden jalkapallofederaatioihin, jotka ovat kyseisen asian puolesta äänestäneet.
Vaikka FIFA:a kritisoidaan nyt kovasti, ei tulisi unohtaa kuinka paljon hyvää kyseinen organisaatio tekee etenkin nuorten lasten hyväksi. Youtube tarjoaa erilaisia promovidoeita joissa FIFA kertoo muista projekteista, jotka voivat tulla yllätyksenä monelle. Nyt varmaan mietit, että mitä ne oikeen ovat ja miksi niitä ei mainosteta netissä tai FIFA:n sivuilla. Siihen Alex totesi meille että miksi tuhlata aikaa. Ei mediaa kiinnosta nostaa positiivisia asioita.
Jokaisella on oma mielipide FIFA:a kohtaan, mutta pakko sanoa että ennen kun aletaan kritisoida pitäisi tutkia oma-aloitteisesti asiaa, eikä lukea niitä iltalehtiä ja vetää johtopäätöksiä sen mukaan.
Sustainability by Christian Stamm, Advocacy Manager
Christian oli mukava kaveri! Hän kertoi meille, että miten paljon hänen tiimi, joka koostuu 8 ihmisestä, yrittää parantaa FIFA:n toimintaa, jotta se olisi mahdollisimman vihreä ja tukisi kestävää kehitystä. Hän kuitenkin totesi että vaikeata se on, kun world cup on yksi maailman isoimmista tapahtumista ja jokainen maa tuo omat haasteensa vastaan. FIFA ei yksinään pysty kontroloimaan esim miten braziliassa hoidettiin tapahtuman ekologisuuttaa, vaan se on myös maan ja kaupunkien vastuulla.
Joka tapauksessa kestävä kehitys on vähän hankala asia jota FIFA yrittää parantaa ja kehittää.
HR – special vacancies  for FIFA master students by Gina Heimgartner, Head of HR
Gina tuli kertomaan meille avoimista työpaikoista, jotka tulevat olemaan eksklusiivisesti meidän luokalle. Eli 3/30 oppilasta tulevat saamaan työpaikan ensimmäinen elokuuta 100% varmuudella. Paikat johon me voidaan hakea ovat competition division, marketing ja football development.
Introduction to the FIFA Competitions Division by Nick Lau, Head of FIFA World Cups 2018/2022 
Nick on entinen FIFA master opiskelija, kuka toimii tällä hetkellä competitions osaston pääjohtajana. Hän valmistui samalta kurssilta noin 10 vuotta sitten ja on edennyt FIFA:n sisällä korkealle.
Nick esitteli meille hännen osastoaan ja millaista sielä on olla töissä. Tällä herkellä sielä valmistellaan tulevaa world cuppia Venäjällä.
Marketing by Florian Krüger, Marketing Research Manager
Florian kertoi miten FIFA:lla valmistaudutaan Venäjän tuomiin haasteisiin sillä jalkapallo ei ole urheilu numero 1 Venäjällä, sen sijaan luistelu kiilaa kärkeen. Florianin ryhmä on tehnyt erilaisia tutkimuksia Venäjän markkinasta, miten saada venäläiset kiinnostumaan jalkapallosta. Florian paljasti että Wolrd Cup maskotti on yleensä valttikortti, se on hahmo josta lapsi kuin myös aikuinen innostuu. Kyseistä maskottia ollaan luomassa yhdesssä venäläisten taidekoulu opiskelijoiden kanssa. Tarkoituksena on luoda maskotti, joka on lähellä kansaa.
Member Associations & Football Developments by Raphael Morgulis, Information Manager Member Associations & Development 
Raphael taas ketoi meille millaista on kehittää jalkapalloa maailmanlaajusiesti ja millaisia resursseja se vaatii. Pähkinän kuoressa FIFA sijoittaa huikeita summia rahaa Afrikan-, Arabian- ja Etelä-Amerikan maihin. Mihin raha menee? Jalkapallo akatemioihin, kenttien rakentamiseen ja ylläpitämiseen, henkilöstön koulutkseen, jalkapallovälineisiin ja lapsiin (vaatetukseen esim. kengät, vaatteet yhteistyössa adidaksen kanssa).
 
Football match – FIFA master students vc. FIFA employees 
Meillä on kaksi tiimiä poikien ja tyttöjen tiimi. Päivän päätteeksi pelattiin jalkapalloa, meidän huonolla tuurilla naiset hävis 8-0 FIFA:lle ja miehet 3-0.  Minkä sille voi kun fifalla on töissä ex jalkapallo pelaajia. :)
 IMG_0049 IMG_0052 IMG_0053 IMG_0065 IMG_0094 IMG_0162 IMG_0123
Uuden toiminnallisuuden ansiosta voit avata tilin ja lyödä vetoa kätevästi suoraan bannerin kautta. Testaa uutta Trustlyn tarjoamaa toimintoa yläpuolelta!

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here