Video: Unai Simonilta karmea oma maali – Espanja puolivälieriin maalirikkaassa trillerissä

Espanja etenee EM-kisojen puolivälieriin. Maanantaialkuillan eriskummallisin tilanne nähtiin avausjaksolla, kun Espanjan maalivahti Unai Simonilta nähtiin harvinaisen räikeä moka.

— —
KATSO MYÖS: Futiksen EM-kisoja huipputarjouksilla!
— —

Espanja kaatoi Kroatian jatkoajan jälkeen numeroin 3-5 (1-1) EM-neljännesvälieräottelussa Kööpenhaminan Parkenilla, Tanskassa, maanantaina alkuillalla.

Ottelua oli pelattu 20 minuuttia, kun Espanjan Pedri syötti pallon rutiininomaisesti lähes puolesta kentästä alaspäin maalivahti Unai Simonille, joka epähuomiossa otti hutihaltuunoton ja pallo vieri maaliin.

Espanja sai tehtyä myös toisen maalin, tällä kertaa toiseen päähän. Pablo Sarabia tasoitti 38. minuutilla, ja näin tauolle mentiin tilanteessa 1-1.

Toisella jaksolla jatkettiin Espanjan komennossa, ja 57. minuutilla nähtiin ansaittu johtomaali, kun Cesar Azpilicueta vei Ferran Torresin syötöstä Espanjan 1-2-johtoon. Ja sitten 77. minuutilla Torres viimeisteli 1-3-osuman.

Kroatia ei luovuttanut, vaan sai tehtyä kavennusmaalin 84. minuutilla. Valtavan maalinedushärdellin päätteeksi Mislav Orsicin laukaus kävi juuri ja juuri maalissa, 2-3. Mahtavan ottelun varsinainen peliaika sai ansaitsemansa päätöksen, kun Mario Pasalic tasoitti numeroiksi 3-3 ajassa 90+3 minuuttia.

Jatkoajalla Espanja meni menojaan. Ensin Alvaro Morata osui 100. minuutilla, sitten Mikel Oyarzabal 103. minuutilla. Yhtäkkiä tilanne oli 3-5, ja nämä olivat myös loppunumerot.

Espanja kohtaa puolivälierissä voittajan ottelusta Ranska-Sveitsi. Puolivälieräottelu pelataan Pietarissa perjantaina 2. heinäkuuta.

Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

EM-kisojen neljännesvälieräparit

La 26.6. Wales – Tanska 0-4 (0-1)
La 26.6. Italia – Itävalta 2-1 (0-0) ja.

Su 27.6. Hollanti – Tshekki 0-2 (0-0)
Su 27.6. Belgia – Portugali 1-0 (1-0)

Ma 28.6. Kroatia – Espanja 3-5 (1-1) ja.
Ma 28.6. klo 22:00 Ranska – Sveitsi

Ti 29.6. klo 19:00 Englanti – Saksa
Ti 29.6. klo 22:00 Ruotsi – Ukraina

PUOLIVÄLIERÄT: 

Pe 2.7. klo 19:00 Ranska/Sveitsi – Kroatia/Espanja
Pe 2.7. klo 22:00 Belgia – Italia

La 3.7. klo 19:00 Ruotsi/Ukraina – Englanti/Saksa
La 3.7. klo 22:00 Tshekki – Tanska

VÄLIERÄT:

Ti 6.7. klo 22:00 Wembley, Lontoo
Ke 6.7. klo 22:00 Wembley, Lontoo

FINAALI: 

Su 11.7. klo 22:00 Wembley, Lontoo

Uuden toiminnallisuuden ansiosta voit avata tilin ja lyödä vetoa kätevästi suoraan bannerin kautta. Testaa uutta Trustlyn tarjoamaa toimintoa yläpuolelta!

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here