Video: Tuomarilta tippui sprayvaahto – Erling Haaland juoksi palauttamaan kesken hyökkäyksen

Erling Haaland on tällä hetkellä niin hyvässä iskussa, että ehtii maalien takomisen ohessa auttamaan tarvittaessa erotuomaria.

Manchester Cityn ihmemies Erling Haaland on säväyttänyt tällä kaudella peli toisensa jälkeen. Keskiviikon Mestarien liigan kierroksella norjalainen pelasi vain ensimmäisen puoliajan, mutta ehti silti paukuttaa kaksi maalia FC Kööpenhaminan verkkoon.

Maaliensa lisäksi Haaland nähtiin ottelussa positiivisessa valossa myös hieman erikoisemmissa toimissa. Ottelun erotuomarilta tippui vapaapotkujen muurien merkkaamiseen käytettävä sprayvaahtopurkki vyöltään kesken Manchester Cityn hyökkäyksen. Haaland äkkäsi tipahtaneen purkin, juoksi noukkimaan sen ylös, heitti sen takaisin tuomarille ja ryntäsi jälleen maalin eteen jatkamaan hyökkäystä.

Manchester City voitti ottelun lopulta selvin lukemin 5–0, ja johtaa nyt lohkoaan napattuaan kolmesta ottelusta yhtä monta voittoa. Haaland on tehnyt viisi maalia, jolla hän johtaa Mestarien liigan maalintekijätilastoa.

Erling Haaland käy poimimassa sprayvaahdon ja palauttaa sen tuomarille

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen TÄSTÄ!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän