Barcelona vei kärkitaiston – Atletico Madrid nurin Messin vaparimaalilla

LaLigassa pelattiin sunnuntaina jännittävä kärkikamppailu, kun sarjakärki Barcelona ja sarjan kakkospaikalla majaileva Atletico Madrid ottivat yhteen Camp Noulla. Lionel Messin upea vaparimaali jäi lopulta ottelun ainoaksi osumaksi.

Mitään maalipaikkojen ilotulitusta ottelusta ei ennakoitu tulevan, sillä molemmat joukkueet ovat puolustaneet erinomaisesti tällä kaudella. Atleticolla oli ennen ottelua päästettynä vain 11 maalia LaLigassa. Barcelonan verkko oli soinut kahdesti useammin.

Maalipaikat olivat tosiaan tiukassa. Lopulta tuttu mies vastasi ottelun ensimmäisestä maalista, kun ottelua oli pelattu 26 minuuttia. Lionel Messi tykitti itse hankkimansa vaparin upeasti maalin oikeaan yläkulmaan.

Barcelonalle tuli ikäviä uutisia kymmenisen minuuttia myöhemmin, kun kapteeni Andres Iniesta joutui jättämään kentän takareisivamman takia.

Toisella puoliajalla vierailijat eivät saaneet kummoista kiriä aikaan, vaan Barcelona hallitsi edelleen peliä. 80 minuutin paikkeilla Luis Suarez sai pallon kertaalleen maaliin, mutta tilanne tuomittiin paitsioksi. Viitisen minuuttia myöhemmin nähtiin samanlainen tilanne toisessa päässä, tällä kertaa paitsiossa oli Diego Costa.

Ottelun loppulukemat Barcelonalle 1-0. Sarjataulukko katsottavissa TÄÄLTÄ.

Messin tarkka vapaapotkumaali

Lisää uutisia TÄÄLTÄ.

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän