Video: Suomalaislupaus kikkaili ja ghanalaisjunnut repesivät riemusta

Suomalaislupaus kikkaili ja ghanalaisjunnut repesivät riemusta
Oliver Antmanin kikat saivat ghanalaisjuniorit sekoamaan.

Suomalaislupaus Oliver Antman esitteli kikkojaan ghanalaisnuorille tanskalaisen FC Nordsjællandin leirillä.

Tanskan pääsarjassa viimekaudeksi kuudenneksi sijoittunut FC Nordsjælland leireilee parhaillaan Ghanassa. Perjantaihin asti kestävä leiri järjestetään ghanalaisen Right To Dream -akatemian tarjoamissa tiloissa.

Leirillä on mukana myös Nordsjællandin suomalaispelaaja Oliver Antman. 18-vuotias Antman onkin tarjonnut Ghanassa unohtumattomia hetkiä paikallisille futsilupauksille.

Nordsjællandin Twitterissä julkaisemalta videolta näkyy, kuinka Antman kikkailee pallolla upealla tavalla, joka saa nuoret ghanalaiset suorastaan sekoamaan. Antmanin taiteilu saa juniorit hyppimään, tanssimaan ja huutamaan ilosta, jonka jälkeen hänet ympäröidään juhlallisin halauksin ja tuuletuksin.

Junioriurallaan Tikkurilan Palloseuraa ja IF Gnistania edustanut Antman tunnettiin Suomessa nimellä ”Korson Messi”. Tuohon viitaten Nordsjælland tituleeraa 18-vuotiasta Antmania Twitterissä nimellä ”Suomen Messi”.

Suomalaislupaus Oliver Antman esitteli taitojaan

https://twitter.com/FCNordsjaelland/status/1216359071214948352

Jos video ei näy, voit katsoa sen TÄSTÄ.

– – – – – –

LUE MYÖS: Leo Väisänen siirtyy Ruotsiin – seurana Rive Kanervan entinen joukkue!

Edellinen artikkeliLeo Väisänen siirtyy Ruotsiin – seurana Markku Kanervan entinen joukkue!
Seuraava artikkeliVetosampon futistuplaus – päivä 1: Tarjonta todella kapeaa

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän