Video: Härskiä ajanpeluuta Brasiliassa – joukkueet raahasivat ”loukkaantunutta” pelaajaa kentälle ja ulos

Brasiliassa nähtiin Fluminesen ja Botafogon välisessä matsissa erikoinen episodi, kun toinen joukkue yritti pelata aikaa ja toinen estää sen.

Brasiliassa nähtiin huvittava ajanpeluuseen liittynyt tilanne viime viikonloppuna. Kyseinen episodi nähtiin Fluminesen ja Botafogon kohdattua Rio de Janeiron osavaltion mestaruussarjan matsissa.

Botafogo johti ottelua lisäajalla 3–2, kun joukkueen pelaajista Augusto loukkaantui tai ainakin esitti loukkaantunutta. Augusto keräili itseään päätyrajan tuntumassa kentän ulkopuolella. Tässä tilanteessa tuomari olisi voinut antaa pelin jatkua.

Vaihtopelaajana ollut joukkuekaveri kävi kuitenkin raahaamassa Auguston kentän puolelle, jotta peliä ei päästäisi jatkamaan. Fluminesen pelaajat eivät jääneet neuvottomiksi, vaan kävivät puolestaan raahaamassa Auguston takaisin kentän rajojen ulkopuolelle.

Tilanne ei kuitenkaan loppunut vielä siihen, vaan Augusto kampesi itsensä vaihtopelaajan avustamana jälleen takaisin kentän puolelle.

Pienen kalabaliikin jälkeen ottelua päästiin jatkamaan ja Botafogo teki vielä yhden maalin. Näin ollen ottelu päättyi vieraiden 2–4-voittoon.

Härskiä ajanpeluuta Brasiliassa

https://twitter.com/_ToiM22/status/1764411754325360692

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen TÄSTÄ!

Edellinen artikkeliKlassikkovideo: Nuori Manuel Neuer latistaa Porto-pelaajien yritykset kerta toisensa jälkeen maagisilla torjunnoilla
Seuraava artikkeliKlassikkovideo: Maalivahti Hans-Jörg Butt tuulettaa osumaansa niin kauan, että omissa soi

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän