Verona-tähti ei ole tehnyt päätöstä uransa jatkosta – ”Valmentajaksi en ainakaan ryhdy”

Generated by IJG JPEG Library

Generated by IJG JPEG Library

Hellas Veronan 38-vuotias Luca Toni ei ole vielä tehnyt päätöstä lopettamisesta.

Kun Luca Toni liittyi kesällä 2013 Hellas Veronan vahvuuteen, oli seura veteraanihyökkääjälle jo uran 16. eri työnantaja.

Kolmatta kauttaan seurassa pelaava Toni iski kausina 2013-14 ja 2014-15 molemmilla yli 20 maalia. Moiset maalimäärät tukkivat epäilijöiden suut, jotka väittivät miehen olevan jo jäähdyttelevä kehäraakki.

– Kaikki väittivät minun tulleen Veronaan vain saadakseni myöhemmin paikan seuran johtoportaasta, mutta olen edelleen ammattilaisjalkapalloilija. En ole tehnyt päätöstä lopetanko kesäkuussa vai vasta ensi kauden päätteeksi, Toni kertoi Tuttosportille.

– Minun on ollut määrä lopettaa jo neljän viime kauden jälkeen, mutta teen päätöksen aina keväällä (uran jatkamisesta). Paljon riippuu siitä miten kausi on mennyt ja miltä minusta tuntuu, haluanko vielä haastaa itseni uudestaan, hän summasi.

Tällä kaudella neljä maalia yhdeksässä ottelussa tehnyt vuoden 2006 maailmanmestari kertoi, että valmennukseen siirtyminen ei kuulu hänen urasuunnitelmiinsa.

– Ei missään nimessä! Se on aivan liian stressaavaa työtä. Olen nähnyt mitä se aiheuttaa entisille pelikavereilleni, enkä halua altistaa itseäni samalle, keväällä 39-vuotta täyttävä veteraanikärki lopetti.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän