Veikkausliigassa vuorossa alkusarjan päätöskierros

Veikkausliigassa vuorossa on 22. ottelukierros, joka samalla päättää alkusarjan ennen ylä- ja alaloppusarjoja. Kahden kohteen voimin isketään kiinni tähän rundiin.

AC Oulu – Haka

Ouluun matkustava Haka on HIFK:n ohella ainoa seura, jolla jää vielä tulevalle viikolle yksi rästiottelu ennen alkusarjan paketointia. Hakalla onkin paljon pelissä, sillä se kamppailee juurikin AC Oulua vastaan tällä hetkellä toiseksi viimeisestä sijasta. Se halutaan taatusti molempien puolelta välttää, etteivät karsinnat kutsu kauden päätteeksi.

ACO on ollut otsikoissa tänä viikonloppuna valmentajakuvioiden myötä, mutta markkina on reagoinut niihin uutisiin liikaa. Jyrki Ahola siirtyi sivuun tehtävistään hieman yllättäen, mutta Mako Heikkinen ja Teemu Tavikainen ottavat vetovastuun loppukaudeksi. Ei siis mitään keltanokkia puikoissa. Olisihan AC Oulu normaalitilanteessa ehdoton suosikki tähän peliin ja Hakalle irtosi eilen vielä reipasta kolmosen kerrointa. Luotetaan ettei laivastonsiniset pisteittä jää.

Pelivihje: AC Oulu, tasapeli ei vetoa (2.01 @Coolbet)

SJK – FC Lahti

Niin SJK kuin Lahtikin ovat vielä teoreettisesti mahdollisia jengejä kumpaan loppusarjaan tahansa. SJK:lla on kasassa 34 pistettä Lahden 32 pistettä vastaan. Ilves ja HIFK kamppailevat myös näissä kekkereissä, joten panosta riittää.

SJK onkin nostettu varsin suureksi ennakkosuosikiksi päivän kotipeliinsä. Kenraaliharjoitus tälle kierrokselle oli kuitenkin täysi farssi, kun Haka kylvetti Jani Honkavaaran miehistöä viime pelissä 4-0. Kasvojenpesulle olisi siis tilausta.

Helppoa se ei tule olemaan. FC Lahti on ollut terävä kivi seinäjokelaisten kengässä juurikin tällä stadionilla ja viidestä edellisestä keskinäisestä lahtelaiset ovat juhlineet voittoa kolmesti, tasapisteet on nähty kahdesti. Kerroin vetää puoleensa ja lähdetään haistelemaan jatkumoa tälle putkelle.

Pelivihje: FC Lahti tai tasapeli (2.00 @Coolbet)

Artikkelissa on käytetty kirjoitushetken kertoimia ja ne voivat muuttua ennen ottelun alkua.

LYÖ VETOA!
Uuden toiminnallisuuden ansiosta voit avata tilin ja lyödä vetoa kätevästi suoraan bannerin kautta. Testaa uutta Trustlyn tarjoamaa toimintoa yläpuolelta!

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here