Klassikkovideo: Ruud van Nistelrooy kerää koko Arsenalin vihat niskaansa

Ruud van Nistelrooy täyttää tänään 43 vuotta. Vuonna hän aiheutti kohun 2003, kun Valioliigaa dominoinut Arsenal kaatoi hollantilaisen edustaman Manchester Unitedin.

Tilanne saa alkunsa, kun hollantilaislegenda van Nistelrooy hyppää voimakkaasti Arsenal-taistelija Patrick Vieiran selkään, jonka seurauksena maahan kaatunut Vieira koittaa potkaista ManU-kärkeä. Vaikka potku ei edes osu hollantilaiseen, onnistuu van Nistelrooy eleillään hankkimaan Vieiralle tilanteesta ulosajon.

Tilanteesta seurannut kahakka oli tuskin ehtinyt vielä laantua, kun Arsenalin Martin Keown rikkoi Unitedin hyökkääjä Diego Forlania pilkun arvoisesti. Ja kukapa muukaan pallon taakse olisi astellut, kuin itse van Nistelrooy.

Villisti ja provosoivasti maaliviivalla pomppinut ja elehtinyt Jens Lehman aavisti totaalisen väärään suuntaan, mutta van Nistelrooyn kova laukaus pamahti suoraan Arsenal-maalin ylärimaan, joka aiheutti suunnatonta riemua Gunners-kannattajien keskuudessa.

Päätösvihellyksen jälkeen Arsenal pelaajat ryhtyivät juhlimaan villisti voittoa juuri van Nistelrooyn ympärillä, ja päätyipä heistä osa myös tönimään hollantilaistähteä, joka johti muun muassa sakkoihin. Unohtumaton matsi kerta kaikkiaan!

Ruud van Nistelrooy kerää Arsenalin vihat niskaansa

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen TÄSTÄ.

– – – – – –

Katso myös: Klassikkovideo: Miroslav Klose myöntää käsivirheensä ja tuomari hylkää maalin!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän