Ukraina – Suomi karsintojen toisessa kohtaamisessa

MM-karsinnat saatiin kunnolla käyntiin tällä viikolla, kun Huuhkajat avasivat Bosnia-Hertsegovinan kanssa urakkansa tasapelillä. Tänään vastassa on vielä hieman kovempi jengi, kun vastassa on Ukraina.

Coolbet: Parhaat kertoimet ja kampanjat!

Teemu Pukki oli Huuhkajien kirkkain tähti edellisottelussa, kun kotkalaisen kaksi maalia siivittivät Suomen tasuriin. Tänään se tasurikin olisi kohtalaisen maistuva tulos, sillä vierasreissu Kiovaan on paperilla varsin haastava.

Myös Ukraina aloitti oman urakkansa karsinnoissa tasurilla. Tämä tasapeli olikin varsin kovaa tasoa, sillä vastassa oli hallitseva maailmanmestari Ranska. Pariisissa pelattu ottelu päättyi 1-1. Lohkossa ollaan siis vielä tasapisteissä tähän iltaan lähtiessä.

Ukraina saa Coolbetillä markkinatoppia 1.71 suoran voiton kertoimellaan. Se kuvastaa osuvasti ottelun voimasuhteita ja Huuhkajille pistekin tältä reissulta maistuisi. Ikävä kyllä Ukraina on sen luokan huippujoukkue, että kotivoitto on hyvin todennäköinen skenaario. Tälle kohteelle kaveriksi nostettava pieni under nostaa kertoimen myös entistä pelattavammaksi.

Pelivihje: Ukraina -0,5 & alle 3.5 maalia (2.15)

LYÖ VETOA!

Uuden toiminnallisuuden ansiosta voit avata tilin ja lyödä vetoa kätevästi suoraan bannerin kautta. Testaa uutta Trustlyn tarjoamaa toimintoa yläpuolelta!

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here